Kolmekymppinen Tuomas Hamara palaa toukokuisena viikonloppuna kotikyläänsä, suomalaiseen pikkutaajamaan kuin sisäisen pakon ajamana. Käy ilmi, että Tuomas on yliopistolla uranosteessa oleva matemaatikko, jonka yksityiselämä ei aikuisiällä ole asettunut raiteilleen.
Tarinan nykyhetkestä siirrytään Tuomaksen ankeaan nuoruuteen. Siellä kohdataan tunnevammainen isä ja Tuomaksen nuoruudenrakkaus, Suvi.
Tuomaksen lisäksi tarinassa ovat äänessä Suvi sekä kylän kampaaja-Saara, joka osoittautuu Tuomaksen (nyt jo edesmenneen) isän naisystäväksi.
Lukukokemus
Romaani on oikeastaan aika lyhyt, 165-sivuinen. Kerronta on tiivistä ja paikoin myös aukkoista, joten lukiessa saa olla tarkkana. Myös kertojien vaihtuvat näkökulmat antavat pientä haastetta lukijalle. Yksi tarinan ideoista onkin varmaan siinä: samaa tilannetta tarkastellaan eri henkilöiden silmin. Kirjan nimi voisi viitata siihen, että pystymme aina näkemään vain heijastuksia, osia (toistemme) todellisuudesta.
Teoksen ihmiskuva on mielestäni alakuloisella tavalla realistinen. Ristiriitojen keskellä eläminen on kuluttavaa ja hajottavaa. Joskus on tehtävä rajuja ratkaisuja päästäkseen elämään omaa elämäänsä. Tarinan lopussa ristiriidat eivät suinkaan ole ratkenneet, mutta henkilöt ehkä ymmärtävät itseään ja omia toiveitaan alkutilannetta paremmin.
Lintusen teksti on kuvailevaa ja havainnollista. Tunteet ja tunnelmat välittyvät elävinä lukijalle.
"Katkaisen ruohonkorren ja janoissani vedän siitä hampailla irti vihreää, makeaa mehua. Kello neljän aikaan aamulla linnut laulavat ikään kuin vimmainen, valoa kohti suunnattu viserrys pitäisi niitä hengissä. Aurinko lämmittää männikön latvoja, mutta ruumista puistattavat vilunväreet. Häthätää umpimähkään päälle riipaistut matkavaatteet ovat kostuneet hiestä ja yön kosteudesta."
