Ennen lintuja (Merja Mäki)

 

Kuka, missä, milloin?

Alli-niminen kalastajaperheen tytär Laatokalta lähtee talvisodan päätyttyä perheineen evakkoon Seinäjoelle. Aivan kuten Väylä-romaanin nimetön päähenkilö, Allikin saa kulkea evakkotaipaleensa perheen karjasta huolehtien. Lehmien ja hevosen lisäksi Allin seurana tai oikeastaan huolehdittavana on hänen raskaana oleva kälynsä.

Vaikka rauha on solmittu, epävarmuus tulevaisuudesta kalvaa Seinäjoelle päätynyttä perhettä. Kotisaareen Laatokalle on ikävä eikä kalastajan ammattia voi Pohjanmaan lakeuksilla harjoittaa. Perheen parikymppisistä kaksospojista toinen oli kaatunut sodassa eikä nuoren miniän raskaus pääty onnellisesti. 

Juonta ei kannata paljastaa enempää. Tärkein teema teoksessa lienee Allin kasvukertomus. Perheen vahvatahtoinen ja suorastaan kovasydäminen äiti haluaa päättää Allin elämän suunnasta. Hän vähättelee Allin kykyjä, osaamista ja toiveita. Tarkkasilmäinen käly ymmärtää perheen vinoutuneen valta-aseman, ja auttaa Allia huomaamaan oman vahvuutensa ja tarpeellisuutensa.

Miltä sota seurauksineen näyttää teoksessa?

Tarinassa on yllättävän paljon samankaltaisia elementtejä kuin edellisessä postauksessa esitellyssä Rosa Liksomin Väylässä. Nuori naispäähenkilö on tarinan minäkertoja. Huomion kohteena ovat evakot eivätkä sotatapahtumat. Ennen lintuja -teoksen nykyhetkessä tykit ovat suurimman osan ajasta jo vaienneet, ja sodan jälkiselvitteyt ovat esissä. Tärkeä miljöö on seinäjokelainen sotasairaala, jonne Allikin päätyy "aputytöksi". Sairaalassa hoidetaan sodassa haavoittuneita,  ja sodan jäljet näkyvät sekä fyysisinä että psyykkisinä vammoina. Erityisen riipaisevalta kuulostaa lastenosasto, josta kaikkia lapsia ei haeta kotiin. 

Sodan riepottelemien ihmisten elämässä perhesuhteet läpivalaistaan. Allilla on eri isä kuin perheen muilla lapsilla. Tuomas-veli ei jaksa huolehtia omasta lapsestaan. Lydia-äiti kohtelee lapsiaan eriarvoisesti. Mitä perheestä jää jäljelle, kun ulkoiset puitteet sortuvat ympäriltä ja perheenjäsenten käsitys hyvästä elämästä suuren mullistuksen jälkeen on erilainen? 

Sen verran spoilaan juonta, että Allille käy hyvin, vaikka Laatokka vaihtuukin hiljakseen virtaavaan jokeen. 

"Isätön on kuin muuttolintu, minähän sen tiedän. Mutta riittää, jos on parvi, jossa lentää. Etkö sinäkin ajattele, ettei parven selviytymisen kannalta ole väliä mikä poikanen on kenenkin?"

Alli löytää parvensa, ja hänen siipensä suojaavat muutamaakin elämässään kolhiutunutta tai huonon lähdön saanutta kulkijaa.

Tuli vielä mieleen

Jokin aika sitten keskusteltiin julkisestikin siitä, miten sodan kuvaus on Suomessa pitkään keskittynyt rintamamiesten näkökulmaan. Nythän tilanne on jo ihan toinen! Naisia, kotirintamaa ja evakoita käsitteleviä kirjoja on viime vuosina julkaistu useitakin. Äkkisältään mieleen tulee Minna Rytisalon Lempi, Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, Rosa Liksomin jo aiemmin tässä tekstissä mainittu Väylä ja nyt Merja Mäen Ennen lintuja. Listaa voisi varmaan vielä jatkaakin. 

Väylä (Rosa Liksom)

 

Kuka, missä, milloin?

Teini-ikäinen nimettömäksi jäävä tyttö lähtee evakkomatkalle Lapin sodan jaloista kotitilansa karja mukanaan. Ruotsin puolelle suuntaavat myös naapuritilan naiset ja keskenkasvuinen poika lehmineen. Yhdessä taitetaan tietymättömiä taipaleita ja ylitetään Väylä, joka todellisuudessa lienee Tornionjoki, sodan ja rauhan rajajoki. 

Tytön huolena on karjan lisäksi raskaana oleva äiti, jonka mielenterveys ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Äiti on lähtenyt matkaan jo aiemmin, ja kun karja on lopultakin saatu turvalliseen paikkaan, alkaa tarinan b-osa, äidin etsiminen ja monimutkaiseksi osoittautuvan ihmissuhteen perkaaminen. 

Vaikka Ruotsi on turvallinen paikka, näyttäytyvät sodan rujot kasvot myös siellä. Karanteenileireille kootut suomalaiset kärsivät kylmästä, nälästä ja pelosta, eikä kuolema ole harvinainen vieras sielläkään, vaikka näkymiä paremmasta elämästä silloin tällöin vilahtaakin. 

Teoksessa ei taideta mainita yhtään paikannimeä. Puhutaan kylistä, metsistä, selkosista ja muista maisemaan ja maastoon liittyvistä paikoista. Kirjan sisäkannessa on käsin piirretty kartta, josta näkee, miten mutkainen ja monivaiheinen tytön matka lopulta oli. 

Erityistä

Minäkertoja, tyttö, kertoo tarinan vahvalla Tornionjokilaakson murteella. 

"Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharsoon ja kohta alko tihuuthamaan jäähilheistä vettä."

Ensi alkuun murre hidasti lukemista, mutta kun siihen tottui, se pikemminkin vei mennessään ja innosti lukemaan tarinaa eteenpäin. 

Tornionjokilaaksolaisen luonnon kuvaus on valtavan hienoa ja yksityiskohtaista. Luonto ja muu ympäristö nähdään päähenkilön silmiin, ja tarinan edetessä käy ilmi, että tyttö on kiinnostunut paitsi lähiympäristössään olevasta luonnosta myös elämän suuremmasta mittakaavasta. Tytön setä on selvittänyt tytölle maailmankaikkeuden syntyä, planeettojen sijaintia sekä maapallon muinaishistoriaa. Vaikeina hetkinään tyttö peilaa omia kokemuksiaan maailmankaikkeuden suuriin tapahtumiin ja saa näin mielensä rauhoittumaan kuoleman ja kurjuuden tullessa liian lähelle. 

Myös lehmät kuvataan persoonina samoin kuin tytön karanteenileirillä seurakseen saama rotta, Aikili.