Kosken kahta puolta (Jari Järvelä)

Kuka, missä, milloin?

Romaanissa 7-vuotias Jari-poika elää kaksi kesäpäivää kahdessa mummilassaan. Kirjan takakannessa kerrotaan, että tapahtuma-aika on vuosi 1977. Mummit asuvat samalla paikkakunnalla, mutta eivät ole juuri tekemisissä keskenään ennen kuin romaanin viimeisessä luvussa istuvat Jarin ylioppilasjuhlissa pihakiikussa vierekkäin.

Mummien lapsuudenperheet ovat eläneet vuoden 1918 tapahtumat eri puolillla, toinen punaisten, toinen valkoisten. Lapsuudenaikaiset sotakokemukset ovat pitäneet heidän maailmansa erillään - vaikka sitten onkin käynyt niin,että heidän lapsensa ovat rakastuneet ja perustaneet perheen.

Kirjan kertojana on pääasiassa Jari, mutta välillä kertojina ovat Mummit, Aino ja Sofia,  lapsina. Näin sotatilanteita tarkastellaan lapsen näkökulmasta. Jarin mielikuvitusmaailmassa Mummien kertomukset alkavat elää. Hän esimerkiksi leikkii Vilho-pojan kanssa, joka surmattiin Aino- Mummin kotipihaan vuonna 1918.

Kenelle voi suositella?

Jos vuoden 1918 tapahtumien tarkastelu eräänlaisesta ruohonjuuriperspektiivistä kiinnostaa, Järvelän teos kannattaa lukea. Romaani myös osoittaa, kuinka pitkät jäljet sotatapahtumilla on ihmisten elämässä.

Pieni elämä (Hanya Yanagihara)

Miksi tämä teos?

Pieni elämä sai julkisuutta suomalaisissa tiedotusvälineissä, kun toukokuisten jääkiekon MM-kisojen aikaan Suomen joukkueen maalivahti Kevin Lankinen ilmoitti lukevansa kyseistä kirjaa.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006122053.html
Lankisen suositus on saanut aikaan ruuhkaa kirjastojen varausjonoihin sekä liikettä kirjakauppojen hyllyille, sillä kirjan painos on loppumassa kustantajalta.

Tarina jatkui vielä niin, että itse kirjailija Yanagihara lähetti suomalaisen kustantajansa kautta  Kevin Lankiselle kirjeen, jossa kiitteli tätä maanmiestensä lukuharrastuksen edistämisestä!
https://www.is.fi/mmkiekko/art-2000006129921.html

Koulussamme on opiskelijoina jonkin verran  jääkiekkoa harrastavia nuoria, joten ajattelin lukea kirjan sillä mielellä, että voisin ehkä (Kevin Lankiseen tukeutuen) suositella kirjaa heille.

Kuten edellä linkatussa Hesarin artikkelissa todetaan, teos ei ole mikään hyvän mielen opus, vaikka sen takakansitekstissä esiintyvätkin sanat "hauska", "sydän" ja "ystävyys".

Lyhyesti jotakin

Pieni elämä -teoksen päähenkilö on Jude, nuori mies, jota on käytetty lapsuudessa ja nuoruudessa järkyttävällä ja kammottavalla tavalla seksuaalisesti hyväksi. Kirjan nykyhetkessä asiat ovat kuitenkin paremmin: Judella on ympärillään ymmärtävä ja lämminhenkinen ystäväjoukko, oikeastaan perhe, joka parhaansa mukaan tukee häntä ja yrittää päästä selville häntä painavasta taakasta. Jude välttelee viimeiseen asti menneisyytensä paljastamista, sillä hän ei usko läheistensä kestävän totuutta. Hän myös koko ajan epäilee, että ei ole ansainnut ystäviensä arvostusta ja rakkautta. Tarina on todella surullinen, sillä lopultakaaan Juden ei voi sanoa toipuvan traumoistaan - pelot ja muistot seuraavat häntä vuosikymmenten ajan.

Tapahtumat sijoittuvat etupäässä New Yorkiin, taiteilijoiden ja älymystön elämänpiiriin. Jude on karusta lapsuudestaan huolimatta opiskellut lakimieheksi ja hänen ystävänsä ovat taiteilijoita, näyttelijöitä ja lääkäreitä.

Mitä ajattelin?

Tarina on paitsi surullinen myös ahdistava. Ainakin minulle se viestii, että lapsuudessa perusteellisesti murrettua sielua ei enää saa ehjäksi ymmärtävä ja luja rakkauskaan. Ja paha ei tässä tosiaankaan saa palkkaansa.
En usko, että suosittelen teosta kenellekään siksi, että kuuluisa jääkiekkoilija on lukenut sen. Jos joku haluaa lukea pahuuden musertavasta voimasta ja ymmärtää, miksi turvallinen lapsuus on jokaiselle tärkeä, kirjan voi lukea.

Rajasta etelään, auringosta länteen (Haruki Murakami)

Kuka, missä, milloin?

Tarinan päähenkilö ja kertoja on nelikymppinen japanilaismies Hajime, joka asuu  kerrontahetkellä vaimonsa Yukikon ja kahden pienen tyttärensä kanssa Tokiossa. Kirjan alkupuolella Hajime kertoo lapsuudestaan ja teini-iästään. Käy ilmi, että hänellä oli  tuolloin läheinen ystävä, Shimamoto, joka on tyttö ja samalla tavoin ainut lapsi kuin Hajimekin. He olivat ystävystyessään noin 11-12 -vuotiaita ja ehtivät tuntea toisensa joidenkin vuosien ajan,kunnes Hajimen perhe muutti kauemmas ja yhteydepito vähitellen laimeni ja lopulta lakkasi kokonaan.

Hajime käy lukion, opiskelee ja valmistuu. Aikuiselämä ei kuitenkaan tunnu pääsevän vauhtiin, jos näin voisi sanoa.

"Vietin yliopistoa seuraavat 12 vuotta pettymyksen, yksinäisyyden ja hiljaisuuden keskellä. Koko sinä aikana minulla ei ollut juuri ketään, jota olisin ymmärtänyt ja joka olisi ymmärtänyt minua. Voisi sanoa, että ne olivat elämäni pakastetut vuodet."

Tavattuaan Yukikon Hajime pääsee yksinäisyydestään ja alkaa elää normaalia japanilaisen perheenisän elämää. Kaikki on hyvin - vai onko? Shimamoto ilmaantuu Hajimen elämään melko mystisenä hahmona ja mullistaa kaiken. Tarinan ydin saa pontimensa tästä ristiriidasta: Voiko toinen ihminen täyttää elämässä olevan tyhjiön? Miten kestää se, että  oma onni tekee toisesta onnettoman? Toista kohtaan voi tuntea vetovoimaa, mutta sitä on mahdotonta perustella tai selittää.

Tyypittelyä
Murakamin romaani on julkaistu japaniksi vuonna 1992, mutta se on suomennettu vasta 2017. En tunne japanilaista yhteiskuntaa niin hyvin, että osaisin arvioida teosta ajankuvana. Mitään erityisen japanilaista siinä ei mielestäni ole - ellei sellaisena pidetä järkyttävän pitkiä työpäiviä ja päähenkilön suomalaisittain katsottuna lähes täydellistä omistautumista työlleen. Myös perhe-elämä vaikuttaa melko perinteiseltä; isä tekee paljon töitä ja äiti hoitaa lapset kotona.

Nykykirjallisuudelle  tyypillisesti teos on Hajimen identiteettikuvaus ja toki eräänlainen kasvutarinakin.

Mikä jäi erityisesti mieleen?
Tarinan lopetus on mieleenpainuva. Loppuratkaisuun vaikuttaa keskeisesti henkilö, jonka ajatuksia on tarkasteltu vain Hajimen silmin, ei hänen itsensä kertomana. Lukijana jään miettimään, mitä Hajime olisi tehnyt, jos kaikki kortit olisivat olleet hänen käsissään.