Keskeinen tarkastelunäkökulma on virolaisten suhtautuminen luontoon. Kirjan alaotsikko on "Itämerensuomalaista maailmankuvaa etsimässä", ja juuri luonto on erityisen keskeinen tekijä Mikitan esittelemässä maailmankuvassa.
Mikitan mukaan Viron kulttuuria ovat muovanneet sekä vanhempi itämerensuomalainen että nuorempi eurooppalainen kulttuuri. Teoksessa käytetään reilusti palstatilaa näiden kulttuurivaikutusten vertailuun.
Keskeinen ajatus kirjassa on, että virolainen - tai itämerensuomalainen - ajatusmaailma eroaa monelta osin (keski)eurooppalaisesta. Tätä eroa hän kuvaa esimerkiksi näin: "Kun eurooppalaisessa ajattelussa luonnon ja kulttuurin välillä kulkee selvä raja, niin itämerensuomalaisilta tämä erottelu puuttuu. Luonto on yhtä kuin kulttuuri. - - Laaja korpimetsä ja tyhjä merenranta ovat ugri-Virossa samanlaisia kulttuurisymboleja kuin hieno moisio Eurooppa-Virossa."
Mikita kuvaa virolaisia paitsi introverteiksi myös luontotietoisiksi ja "luonnolle herkiksi ihmisiksi". Nämä ominaisuudet ilmenvät asuinpaikkamieltymyksissä, arvomaailmassa ja tietysti suhteessa metsään.
Teos on mielenkiintoinen, mutta ehkä omaan makuuni sisältää vähän liikaa yleistyksiä ja paikoin toistoakin. Suomalainen lukija kuitenkin todennäköisesti tunnistaa Mikitan kuvauksista itselleen tuttuja ilmiöitä.
Kirjassa on vähän alle 200 sivua, ja luvut ovat lyhyitä. Se on siis melko nopealukuinen. Jos joku kaipaa lukupiiriinsä kirjaa, josta saa aikaan keskustelua, niin luulen, että tämä voisi olla sellainen.
