Kymmenvuotias Laura-tyttö perheineen on palannut joitain aikoja sitten Siperiasta, karkotuksesta, takaisin kotikyläänsä Latviaan. Eletään 1960-luvun kolhoosikylässä Latvian maaseudulla.
Tarinassa on ulkopuolinen kertoja, mutta tapahtumat ja tilanteet kuvataan Lauran näkökulmasta. Ja tapahtumia tosiaan riittää. Lapset leikkivät omia leikkejään paitsi silloin, kun päätyvät kolhoosin lapsiprikaatiin tekemään aikuisten apuna kananrehua. Työhön pitää kunnon neuvostokansalaisten tottua jo pienestä pitäen!
Aikuisilla on monenlaisia huolia, ja ajan ilmapiiri sisältää myös ristivetoa. Ulospäin on näytettävä kunnon (neuvosto)kansalaiselta, mutta vanhan Latvian ajan kansallishenki, jota yritetään piilotella kuin sadun lampun henkeä konsanaan, pääsee näkyville aika ajoin. Erityisesti Lauran Mamma edustaa vanhan ajan ihmisiä, jonka kuullen ei sovi esittää pioneereissa opittuja neuvostofraaseja. Lampun hengen lisäksi myös pullon henki kyläilee monissa perheissä.
Siperiassa eletty aika on jättänyt Lauran perheeseen traumoja, joita kukin sulattelee tavallaan. Kotimaahan pääsy ja läheisten kanssa eläminen, vaikkakin uudessa, epämiellyttävässä järjestelmässä, lohduttaa ihmisiä, mutta on oltava varovainen, ettei päästä suustaan vääriä asioita väärässä paikassa.
"Äiti haluaa salata jotakin Lauralta. Lauran itsensä tähden? Isäkään ei halua kertoa kaikkea loppuun asti. Laura haluaa salata, että hän on kuuluut, mitä vanhemmat puhuvat. Kaikki haluavat salata kaikilta vierailta ihmisiltä, millaista Siperiassa on oikeasti ollut."
Mitä jäi mieleen?
Kuvaus lasten työprikaatista on surkuhupaisa. Lapset ovat lapsia kaikkina aikoina, joten vastuullinen kanojenhoito saattoi muuttua yhtäkkiä munasodaksi, josta palattiin kotiin tukka ja vaatteet tahmassa. Lauran kotikylän värikäs väki hämmästytti ja ilahdutti.
Mietin myös, saako noin vinksahtaneessa yhteiskuntajärjestyksessä eläminen ihmisistä jollain lailla inhimillisempiä toisiaan kohtaan, kun kaikki joutuvat tavalla tai toisella elämään yhteiskunnan outoja odotuksia väistellen.
Muuta
Paratiisilinnut valittiin ilmestymisvuonnaan (2018) Latvian parhaaksi proosateokseksi. Perheen vaiheista kerrotaan myös aiemmin ilmestyneessä romaanissa Viisi sormea. Molemmat teokset ovat osittain omaelämäkerrallisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti