Meidän tsaarimme väkeä on novellikokoelma tai kertomuskokoelma, miten vain, kuten kirjan takakannessa sanotaan. Venäjällä ja Neuvostoliitossa ollaan ja henkilögalleriaan kuuluu monenmoista väkeä, enimmäkseen kaupunkiasujia. Suomalaislukijalle kokoelma tarjoaa kiinnostavan läpileikkauksen venäläiseen elämänmenoon, kuten muutkin Ulitskajan teokset.
Kokoelman alkupuolen novellit ovat fiktiivisiä, elämäntarina-tyyppisiä. Viimeisen osion novellit ovat lyhyitä ja kuvaavat ilmeisesti kirjailija Ulitskajan työmatkoilla tapahtuneita sattumuksia.
Tällä kertaa Ulitskajan henkilögalleriassa on esimerkiksi saman miehen ensimmäinen ja toinen vaimo, jotka miehen kuoltua muodostavat uusperheen ja alkavat pitää huolta toisistaan (Menage a trois), ruhtinassukuinen perheenäiti, joka kasvattaa kaksostyttärensä hienostoväen tapaan, mutta salailee sukutaustaansa viimeiseen asti (He elivät kauan), sekä kirkkokuorossa laulava Masa, jonka mies hylkää perheensä ja ryhtyy munkiksi (Kirkkokuoron Masa).
Kertomuksilla ei ole mielestäni erityisesti yhteistä nimittäjää, mutta Veren salaisuus -osion novelleissa on monessa aiheena epätyypilliset perhesuhteet ja toisen miehen tai naisen lapsesta huolehtiminen.
Verrattuna blogissa aiemmin esiteltyyn Sergei Dovlatovin Meikäläiset -kertomuskokoelmaan Meidän tsaarimme väkeä on ehkä jollain lailla lämminhenkisempi.Teokseen kannattaa käydä käsiksi, jos haluaa lukea oman elämänpiirin ulkopuolella olevia kertomuksia ihmisistä, joiden maailmassa on kuitenkin jotain tunnistettavaa. Novellikokoelma sopii yöpöydälle tai rantakassiin myös siinä tapauksessa, jos epäilee, että keskittymiskyky lukijana ei jostain syystä riitä kokonaiseen romaaniin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ljudmila Ulitskaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ljudmila Ulitskaja. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
lauantai 17. lokakuuta 2015
Iloiset hautajaiset
Kuka, missä, milloin?
Ljudmila Ulitskajan kirjoittama Iloiset hautajaiset kertoo venäläisten siirtolaisten yhteisöstä New Yorkissa. Tapahtumat sijoittuvat oletettavasti 1990-luvulle.
Tarinan alussa ollaan jättämässä jäähyväisiä Alikille, vakavasti sairaalle venäläismiehelle, joka osoittautuu eräänlaiseksi yhteisönsä keskushenkilöksi. Alik sairastaa kotonaan. Tarinan aikana lukuisa joukko hänen elämäänsä liittyneitä ihmisiä joko oleilee tai käy pyörähtämässä Alikin ja hänen elämänkumppaninsa Ninan kotona.
Tarinan lopussa ollaan hautajaisissa ja muistotilaisuudessa, jotka eivät ole aivan tavanomaisia tilaisuuksia.
Mistä on kysymys?
Mielestäni kirja kertoo siitä, miten ihmisten elämät kutoutuvat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa. Alikin tarinan sisällä lukija tutustuu myös muiden henkilöiden -etupäässä naisten- tarinoihin.
Oma lukukokemus
Pidin kirjasta (kuten yleensäkin Ulitskajan kirjoista).Jotenkin odotin kirjan alkuasetelman perusteella, että tarina olisi melko synkkä. Siinä oli kuitenkin paljon lämpöä ja huumoriakin. Henkilöt oli mielestäni kuvattu kiinnostavina ja jollain lailla rosoisina. Kirjan luvut ovat melko lyhyitä. Teoksen sivumäärä on 185.
Teemoja
ystävyys
parisuhde
vanhemmuus
uskonto
maahanmuutto
kuolema
Lukion kurssit
?

maanantai 4. toukokuuta 2015
Tyttölapsia
Missä ollaan ja kenestä kerrotaan?Ljudmila Ulitskajan novellikokoelmassa ollaan Moskovassa ja sen liepeillä 1940 -luvun lopun ja 1950 -luvun Neuvostoliitossa.
Kuten kokoelman nimestä voi päätellä, tarinat kertovat koulutytöistä. Jotkut henkilöt esiintyvät useammassakin tarinassa: Tanja, Lidka, Aljona sekä kaksoset Viktorija ja Gajane. Kirjassa kuvataan pääasiassa tyttöjen arkista elämää: koulunkäyntiä, syntymäpäiväjuhlia, pioneerikerholaisia.
Aiheita ovat esimerkiksi tyttöyhteisön hierarkia, sisarusten väliset suhteet, sosiaaliluokkien erot, koulukiusaaminen sekä tietysti tyttöjen oma kasvu ja kehitys. Kerrontatapa on psykologinen. Lukijalle kerrotaan, mitä henkilöt ajattelevat ja miltä heistä tuntuu. Novelleissa on kuitenkin melko runsaasti dialogia, joka tekee henkilöistä aidon tuntuisia ja tuo tekstiin myös huumoria.
Kokoelman ensimmäisen osan ("Tyttölapsia") novellit ovat pituudeltaan 20-40 -sivuisia. Jälkimmäisen osan (Lapsuus -49) novellit ovat selvästi lyhyempiä, vain muutaman sivun mittaisia.
Kenelle voi suositella?
Jos neuvostonostalgia kiinnostaa, kirja kannattaa lukea. Toisaalta varmasti kuka tahansa voi kiinnostua teoksesta lapsuuden ja nuoruuden kuvauksena. Jotkin asiat ovat ja pysyvät aikakaudesta ja yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta. Ehkä kirja kuitenkin puhuttelee enemmän naislukijoita.
Huomionarvoista
Kirjailija Ljudmila Ulitskaja on koulutukseltaan perinnöllisyystieteilijä ja (kirjan etuliepeen mukaan) yksi Venäjän arvostetuimmista ja myös kansainvälisesti palkituimmista nykykirjailijoista.
Teemoja/aiheita
lapsuus, nuoruus
sisaruus
kouluelämä
Venäjä (Neuvostoliitto)
Lukion kurssit
3 novellikokoelma
Pohdittavaa
Millaiset novellikokelmassa kuvatut asiat ovat ajattomia eli kuuluvat myös nykylasten ja -nuorten maailmaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Kenelle? Parasta sanoa heti, että Õnnepalun Paratiisi -kirja ei ole erityisen helppolukuinen! Vaikka lukija olisi lähtökohtaisesti kiinn...
-
Kuka ja missä? Kolmekymppinen Tuomas Hamara palaa toukokuisena viikonloppuna kotikyläänsä, suomalaiseen pikkutaajamaan kuin sisäisen pak...
-
Kuka, missä, milloin? Sergei Dovlatovin autofiktiivisen romaanin päähenkilö on toimittaja nimeltä Sergei Dovlatov, joka kirjoittaa juttuja...