Matkalukemisina dekkareita

 Kesälomamatkalla luin kolme dekkaria. Minulle uusi tuttavuus oli virolaisen Indrek Harglan apteekkari Melchior, joka selvittää murhia 1400-luvun Tallinassa. Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka ovat itsenäisiä teoksia, joskin apteekkarin yksityiselämä tuntuu ehkä loogisemmalta, jos teokset lukee ilmestymisjärjestyksessä.

Ollaan siis keskiaikaisessa Tallinnassa, jossa kirkko  luostareineen ja säätyjako ohjaavat ja määrittävät ihmisten elämää. Itsenäisenä ja arvostettuna ammattinsa harjoittajana Melchior liikkuu sujuvasti monenlaisten ihmisten parissa ja saa tietoonsa asioita, jotka auttavat häntä murhien ratkaisemisessa. Koin ympäristön ja rakennusten kuvauksen paikoin turhankin yksityiskohtaiseksi, mutta toisaalta tarkoitus lienee luoda mahdollisimman todenmukaista ajankuvaa. Tallinnan kävijöille teos antaa perspektiiviä kaupungin ja sen asukkaiden menneisyyteen.

Melchior on hahmona melko sympaattinen ja uskottava, vaikkei ainakaan itselleni erityisen samaistuttava. Hercule Poirot´maiseen tyyliin hän kokoaa lopuksi kaikki asianosaiset yhteen tilaan ja kertoo, kuka heistä on syyllinen ja millä peruteella hän on näin päätellyt.

Melciorin (ja hänen poikansa) seikkailujen kiinnostavuutta minulle lisäsi se, että oma matkamme suuntautui teoksissa kuvattuihin maisemiin, Pohjois-Saksaan ja Baltiaan.

Alan Bradleyn Flavia-dekkareista olen kirjoittanut aiemminkin tässä blogissa. Kuolleet linnut eivät laula -teos on sarjan kuudes osa. Tässä teoksessa Flavian kiipeilyonnettomuudessa noin kymmenen vuotta aiemmin menehtyneen äidin ruumis saadaan kotimaahan haudattavaksi. Ja pakko sanoa, että ruumisarkun saavuttua asemalle tarina muuttuu aivan poskettomaksi!

(Nyt seuraa juonipaljastuksia!)  Flavian äiti, Harriet, on ollut toisen maailmansodan aikaan salaisissa valtakunnan tason tehtävissä Kaukoidässä, jossa hänet kuitenkin on murhattu. Flavia yrittää  herättää jäätyneen äitinsä ruumista henkiin siinä tietenkään onnistumatta ja saa samalla selville tärkeän johtolangan äitinsä murhaajasta.

Tarinan edetessä käy ilmi, että kymmenvuotiasta Flaviaa on salaisesti valmisteltu pikkulapsesta lähtien vastaavanlaisten suurten ja salaisten valtiolle tärkeiden tehtävien suorittajaksi. Tässä kohden alkoi lukijana ihan oikeasti harmittaa, sillä Flavian kemistin kyvyt ovat toki jo aiemminkin koetelleet uskottavuuden rajoja, mutta tämän jälkeen teokset voi huoletta luokitella jonkinlaiseksi rikosfantasiaksi. Harry Potter on saanut naispuolisen vastineen!
Kiinnostavaa ja kuitenkin aidontuntuista teoksessa on brittiläisen tapaetiketin kuvaus ja - totta kai - lapsen suunnaton kaipaus menetettyä äitiään kohtaan.

Lomalukemisia

Lomareissulla sain  luettua  kolme kirjaa, jotka poikkeuksellisesti niputan yhteen postaukseen.

Teokset ovat Haruki Murakamin Sputnik, rakastettuni, Ann Cleevesin Valoisat illat ja Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Valoisat illat on Shetlannisaarille sijoittuva dekkari ja myös Hylätty ranta on tavallaan jännityskirja, vaikkei varsinainen dekkari olekaan. Molemmat teokset sijoittuvat siis Brittein saarille. Murakamin teoksen tapahtumapaikat puolestaan ovat Tokio sekä nimeämätön kreikkalainen pikkusaari. Myös Sputnikia voi pitää jokinlaisena salapoliisikertomuksena, sillä teoksen nimihenkilö, oikealta nimeltään Sumire katoaa mystisesti Kreikassa jälkiä jättämättä. Sputnikissa päähuomio on kuitenkin "inhimillisen kaipuun kuvauksessa" (takakansitekstiä), katoamiseen tässä tapauksessa liity rikosta eikä kukaan kirjan henkilöistä ole poliisi tai edes yksityisetsivä.

Lyhyesti kaikista kolmesta:

Valoisat illat: Komisario Jimmy Perez alkaa selvittää taidenäyttelyn avajaisissa oudosti käyttäytyneet miehen murhaa. Tapaus paljastaa monenlaista kylässä elävien ihmisten menneisyydestä. Ollaan Shetlanninsaarilla, jossa tapahtuma-aikaan, alkukesästä on yöttömien eli valoisien öiden aika.

Sputnik, rakastettuni: Nuori tokiolainen miesopettaja rakastuu opiskelutoveriinsa, joka puolestaan rakastuu itseään reilusti vanhempaan naiseen. Naiset matkustavat Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Tämän jälkeen kertoja ja Sumiren rakastettu yrittävät yhdessä löytää Sumiren. Lopetus on monitulkintainen. Murakamin teosten tapaan tämäkin romaani sisältää todellisuuden tarkastelua ehkä jollain lailla maagisen realismin hengessä.

Hylätty ranta: Teos on loppua kohti synkkenevä, miltei kauhuelementtejä sisältävä romaani. Päähenkilö lähtee perheensä kanssa pääsiäisenä pyhiinvaellusmatkalle paikkaan, jossa he ovat yhdessä pienen seurakuntalaisporukan kanssa käyneet vuosia sitten aiemminkin. Kylässä on oudon synkkä ja torjuva tunnelma. Läheiseen taloon tuodaan nuori tyttö synnyttämään lasta. Päähenkilön hiukan jälkeenjääneeltä vaikuttava veli kiinnostuu tytöstä ja veljekset lähtevät tapaamaan tyttöä. Tapahtumat saavat kuitenkin synkän suunnan.

Lukukokemuksena näistä kolmesta pidin eniten Murakamista. Viipyilevä kuvaus ja erikoiset henkilöt olivat kiinostavia, vaikka filosofinen osa menikin osittain hiukan yli ymmärrykseni. Murakamin päähenkilö päämäärättömyydessään herättää minussa sympaattisia tunteita.

Hylätty ranta oli kiinnostavasti kirjoitettu ja jännite säilyi, mutta tapahtumat olivat jollain lailla inhottavia, joten tarina jätti tahmean olon mieleen. (Pitää kuitenkin sanoa, että teos palkittiin vuonna 2015 Britanniassa parhaana esikoisromaanina.)

Valoisat illat oli mielestäni ihan ok perusdekkari, ja miljöön kuvaus oli kiinnostavaa, vaikka suomalaiselle nuo valoisat yöt ovat tietysti ihan tavanomainen kokemus. Näin pari viikkoa lukemisen jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että kirjasta ei jäänyt mitään erityistä mieleen.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on Alan Bradleyn kirjoittaman Flavia de Luce-sarjan kolmas teos. Koko sarja on järjestyksessä Piiraan makea maku, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Filminauha kohtalon käsissä, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Kuolleet linnut eivät laula, Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa sekä uusimpana On hieno paikka haudan povi. 

Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Filminauha kohtalon käsissä ovat saaneet omat postauksensa tässä blogissa. 

Taustatietoja lyhyesti: Sarjan päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka elää 1950-luvun Englannissa, pienen maalaiskylän liepeillä rapistuvassa kartanossa köyhtyneen aristokraatti-isänsä ja kahden sisarensa kanssa. Flavia on eräänlainen poikkeusyksilö: hän on harrastajakemisti ja käyttää tietojaan ja taitojaan kylällä ja sen liepeillä sattuvien murhatapausten tutkinnassa - omin päin, vaikka paikallinen poliisi toivoo Flavian pysyttelevän sivussa  rikostapauksista. Usein kuitenkin näyttää käyvän niin, että Flavia saa haltuunsa jotain rikostutkinnan kannalta olennaista tietoa, josta poliisikin on lopulta kiitollinen.

Tässä tarinassa kylään saapuu mustalaisnainen, joka yöpyy vankkureineen Flavian perheen mailla. Yöllä tapahtuu kuitenkin kummia: mustalaisrouvan kimppuun hyökätään ja kylällä elellyt pikkurikollinen murhataan. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa henkirikoksen selvittäminen tuo ilmi myös menneisyydessä tapahtuneen synkän teon.

Lukukokemus

Bradleyn teosten viehätys perustuu mielestäni mennen maailman brittitunnelman lämminhenkiseen kuvaamiseen - niin murhista kuin onkin kysymys.Flavian perheen lisäksi myös Bishop's Laceyn kyläyhteisö tulee lukijalle tutuksi: käydään vastahakoisen Flavian kanssa kirkkokuoron harjoituksissa ja elokuvakerhossa, ajellaan maalaisbussilla ja syödään keittäjärouvan, mrs Mulletin tekemiä "englantilaisen keittiön helmiä". Flavian tavassa tehdä huomioita ympäristöstään ja läheisistään on paljon huumoria. En ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa niin, etten olisi jossain vaiheessa kikattanut ääneen Flavian sanavalinnoille.

Teokset tuntuvat myös rakentavan vähän kerrassaan Flavian omaa tarinaa. Paitsi että niissä jokaisessa on erillinen murhatapaus selviteltävänä, ne kaikki paljastavat yleensä jotain uutta Flavian perheen, erityisesti kadonneen/ kuolleen äidin elämästä. Siinä mielessä kirjat kannattasi ehkä lukea oikeassa järjestyksessä. Mielestäni teoksissa rakennetaan jonkinlaista tulevaa kliimaksia Harrietin (Flavian äiti) katoamisen selvittämiseksi. Jos jotain pitäisi veikata, niin luulisin, että äiti ei olekaan kuollut, kuten Flavia tässä vaiheessa uskoo, vaan lähtenyt/joutunut jostain muusta syystä erilleen perheestään.

Hummerihaarukassa de Lucen perheen taustat tuntuivat tärkeämmältä kuin murha - sen verran keinotekoiselta henkirikos motiiveineen tällä kertaa tuntui.

Filminauha kohtalon käsissä (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Filminauha kohtalon käsissä on samaa Flavia de Luce -sarjaa kuin blogissa aiemmin esitelty Kuolema ei ole lasten leikkiä -teos.

Päähenkilö on 11- vuotias Flavia, jonka kotikartanossa ja -kylässä sattuu ja tapahtuu. Ollaan viettämässä joulunaikaa 1950-luvun Englannissa, rapistuvassa kartanossa köyhtyneiden aristokraattien parissa. Sympaattisen ja poikkeuksellisen fiksun Flavian kotikartanoon saapuu joulunpyhiksi filmiryhmä kuuluisine näyttelijöineen tekemään elokuvaa. Flavian isä on vuokrannut kartanon elokuvantekijöille, koska tarvitsee kipeästi rahaa kartanon ylläpitokuluihin.

Kuuluisuuksista hullaantunut kylän väki rientää paikalle seuraamaan näyttelijöiden hyväntekeväisyysesitystä, ja esityksen aikana yltynyt lumimyrsky pitää huolen siitä, että kaikki joutuvat pysyttelemään kartanon kiviseinien sisällä parin vuorokauden ajan. Agathachristiemäinen brittiläisen kultakauden dekkarin asetelma on siis valmis, kun eräästä kartanon makuuhuoneesta löytyy ruumis ja kukaan murhan aikana läsnä olleista ei pääse pakenemaan paikalta. Flavia käy päättäväisesti selvittelemään asiaa.

Teoksen henkilögalleria on  pääosin tuttu muita sarjan teoksia lukeneille, eikä tässä teoksessa esimerkiksi Flavian perheenjäsenistä, isästä ja siskoista, paljastu juuri mitään uutta. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa on huumoria ja hiukan romantiikkaakin mukana. Hellyyttävää on mestarietsivä Flavian hauras usko joulupukkiin - joka tietysti brittiläiseen tapaan tulee savupiipusta.

Muusa (Jessie Burton)

Yleisvaikutelma

Jessie Burtonin Muusa on todella mukaansatempaava tarina, jota ei malttaisi jättää kesken, kun on päässyt lukemisessa vauhtiin. Tarinassa on useita lukijaa innostavia elementtejä: kiinnostavat ja osittain eksoottiset tapahtumaympäristöt, rosoisella tavalla sympaattiset henkilöhahmot ja historian tapahtumat, jotka vaikuttavat henkilöiden kohtaloihin. Takakannessa teoksen mainitaan olevan "lukuromaani", joka jonkin määritelmän mukaan tarkoittaa teosta, joka ei tutki elämän tarkoitusta tai pyri esittämään syvällisiä katsomuksia.
https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-se-lukuromaani-oikeastaan-on
Hmmm, kuulostaa aavistuksen vähättelevältä vai eivätkö rotukysymykset, sodasta hengissä selviäminen tai oman identiteetin peittely kuulosta aika syvällisiltä teemoilta?

Ketkä ja missä?

Kirjassa on kaksi tarinalinjaa, jotka loppujen lopuksi kytkeytyvät toisiinsa. Ensimmäinen aikataso kuvaa 1930-luvun lopun Etelä-Espanjaa, joka on sisällissodan kynnyksellä. Tarinan keskushenkilö on niukin naukin parikymppinen Olive Schloss, jonka isä on itävaltalaissyntyinen taidekauppias ja äiti brittiläinen aristokraatti. Olive on salaa vanhemmiltaan hakenut lontoolaiseen taidekouluun ja kertomuksen alkaessa pyörittelee hyväksymiskirjettä käsissään. Perhetilanteen vuoksi koulu jää, mutta andalusialaisen maatilan ullakkohuoneessa Olive maalaa sitäkin vimmaisemmin.

Schlossin perheen avuksi ilmaantuu paikallinen sisaruspari, Teresa ja Isaac Robles. Sodan kolkutellessa ovelle sisarusten ja Schlossin perheen elämänkohtalot kiinnittyvät toisiinsa kiehtovalla ja lopulta pelottavallakin tavalla.

Toisen, 1960-luvun lopun Lontooseen sijoittuvan tarinalinjan päähenkilö on Trinidadista Karibialta Lontooseen muuttanut Odelle Bastien. Odelle työskentelee ensin kenkämyyjänä, mutta pääsee sihteeriksi lontoolaiseen taidegalleriaan. Eräänä päivänä galleriaan tulee nuori mies, joka haluaa myydä äidinperintönä saamansa taidetoksen, jonka tekijänä pidetään tuntemattomaksi jäänyttä espanjalaistaiteilijaa, Isaac Roblesia.

Enempää ei juonta kannata selostaa. Sen voi vielä todeta, että 1960-luvun aikatasolla näkökulma on Odellen, joka myös on tarinan minäkertoja. 1930-luvun osiossa kertoja on ulkopuolinen eikä tarinaa ole kerrottu erityisesti kenenkään näkökulmasta, vaikka Olive ehkä onkin eniten esillä.

Mielleyhtymiä

Teos muistuttaa etäisesti Taina Sampakosken Ikoni-romaania. Molemmissa taideteos heijastaa salaperäisellä tavalla tekijänsä identiteettiä ja tärkeää henkilökohtaista elämystä, vaikka katsojat näkevätkin siinä pääasiassa jotain ihan muuta, ja  tulkitsevat teosta tunnetun myytin pohjalta.

Kenelle sopii?

Taide ja taiteilijuus ovat näkyvästi esillä teoksessa, joten kuvataiteesta kiinnostuneet ovat varmasti yksi kohderyhmä. Espanjan sisällissota ei myöskään liene kovin kuvattu aihe, joten sen alkuvaiheista tämä teos antaa  tietoa - melko rajatusta näkökulmasta tosin. Hyvien tarinoiden ystäville teos on ilahduttava löytö.

Tärkeintä tässä kirjassa ovat tietysti ihmissuhteet, mutta myös andalusialaisen luonnon kuvaus on viehättävää: "Heinäkuussa varjot ovat iltaisin pitkiä, heinäsirkkojen karhea siritys täytti kuuman yön. Pellot olivat nyt persiljan, limetin ja omenan vihreitä. Villikukkia: siellä täällä punaista ja kuninkaallista purppuraa, kanariankeltaisia terälehtiä tuulenvirissä. ja kun tuuli yltyi, ilmassa maistui suola. Meren ääntä ei kuulunut - mutta jos kuunteli tarkkaan, saattoi kuulla koppakuoriaisen naksuvat nivelet kun se paarusti viljan juurella."

Kuolema ei ole lasten leikkiä (Alan Bradley)

Kuka, mitä ja missä?

Flavia de Luce on 11-vuotias harrastajakemisti, joka ratkoo kotikylässään ja sen liepeillä tapahtuvia murhia. Kuolema ei ole lasten  leikkiä (The Weed that Strings the Hangman's bag, 2010) on sarjan toinen osa. Sarjasta on suomennettu tähän mennessä yhdeksän osaa.

Flavia asuu isänsä, kahden sisarensa ja lähes perheenjäseniksi katsottavien apuihmisten kanssa viisikymmenluvun englantilaisessa maalaismiljöössä, vanhassa ja rapistuvassa kartanossa. Flavia on perheen nuorin ja hiukan syrjitty lapsi, jonka äiti on kuollut Flavian ollessa vielä pieni.

Flavia on kuitenkin erityisen älykäs ja sanavalmis tyttö, joka pikkuvanhaan tyyliin haluaisi aikuisten kohtelevan häntä vertaisenaan.

Kirjan asetelma tarjoaa siis aineksia Agatha Christiestä Harry Pottereihin. Myös englantilaiset maalaiskylät ja kartanot on nähty jo moneen kertaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Siitä huolimatta Flavian maailma on kovin puoleensavetävä ja koukuttavakin!

Kirjassa on murha-aiheesta huolimatta paljon huumoria. Flavian tapa ratkaista rikosta pohjautuu paitsi kemiallisin metodein selvitettyihin johtolankoihin myös hänen tarkkoihin huomioihinsa kylän ihmisten välisistä suhteista. Ainakin minua hymyilyttää, kun luen Flavian paikoin sarkasmin sävyttämiä huomioita aikuisista.   

Mutta itse tarinaan. Flavian kotikylän hautausmaan nurkalla nukketeatterin auto hajoaa ja auton korjausta odotellessa nukketeatterilaiset lupautuvat pitämään esityksen kyläläisille seurakuntatalossa.  Viattomalta ja iloiselta vaikuttava tapahtuma päättyy kuitenkin murhaan, jota Flavia sitten alkaa ratkoa. Nukketeatterin auto ei ollutkaan kylässä sattumalta. Menneisyyden luurangot niin sanotusti valtaavat näyttämön, ja samalla ratkeaa myös kylässä viisi vuotta aiemmin tapahtunut selittämättömältä vaikuttanut kuolemantapaus. Bravo Flavia!

Erityistä

Kirjassa on aika paljon viittauksia  kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen ja jopa sävellyksiin. Flavia on ikäisekseen sangen sivistynyt ja tuntee sekä brittiläistä että muuta maailmankirjallisuutta.
Bradleyn kieli ja tyyli  on kuvailevaa ja jollain tavalla kepeää. Sen välittymisestä suuri kiitos kuuluu suomentaja Laura Beckille.

"Isä ja Felicity-täti etummaisina ja Dogger viimeisenä päässään musta knalli me rönsyilimme kuten aina yhtenä jonona peltojen halki kuin ankat matkalla lammikkoon. Meitä ympäröivä vehreä maaseutu näytti aamuvalaistuksessa yhtä vanhalta ja muuttumattomalta kuin Constablen maalauksessa - -."

Kustantajan sivuilta (Bazar) löytyy tieto, että Flaviasta on tekeillä myös tv-sarja. 
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

Koiran elämää - Parhaat koirakertomukset

Koiran elämää -teos koostuu useista 10-20 sivun mittaisista, pääosin fiktiivisistä kertomuksista, jotka kaikki kertovat koirista, niiden elämästä ja myös niiden omistajista.

Kirjassa on yhteensä 23 kertomusta, joilla kaikilla on eri kirjoittaja. Kirjoittajia ovat esimerkiksi James Herriot, Rudyard Kipling ja Virginia Woolf. Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1990 ja suomeksi vuonna 1993.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Gerard Durrell, joka toteaa esipuheensa lopuksi näin: "Uskon tämän kirjan osoittavan, miten tavattoman monitahoisia ja kiehtovia eläimiä koirat ovat. Lukekaapa ja nauttikaa näistä tarinoista, jotka kuuluvat koiratarinoiden parhaimistoon."

En oikein tiedä, onko kirjallisuudessa genreä nimeltä "koiratarinat", mutta mitenkään muuten kertomuksia olisi vaikea kuvailla.
Tarinoiden tapahtumaympäristöt ovat anglosaksisessa maailmassa, joko Britanniassa tai Pohjois-Amerikassa. Osa kertomuksista sijoittuu 1900-luvun varhaisemmille vuosikymmenille, osa myöhemmille. Useimmiten näkökulma on koiran omistajan, mutta onpa joukossa sellainenkin tarina, jossa kertojana on koira: Rudyard Kiplingin Aarteenetsijän kertoja on tryffelikoira Teem, joka yrittää saada omistajansa ymmärtämään, että hänellä on rahanarvoinen taito: tryffelisienten löytäminen metsästä.

Kenelle voi suositella?

Koiran elämää ei ole satukirja, joten sen kohderyhmä tuskin on pikkulapset. Itselleni tulee tarinoista mieleen James Herriotin eläinlääkärimuistelmat ja Sesse Koiviston Korkeasaaren eläintarhan eläimistä kirjoittamat kirjat, kuten Eläintarha olohuoneessamme tai Tarinoita eläinten saarelta. Voin suositella kirjaa lukijalle, joka pitää koirista ja haluaa lukea hyväntahtoisia ja liikuttaviakin tarinoita koiran ja ihmisen välisestä ystävyydestä. Itse en lukenut kirjaa kerralla, vaan se viihtyi yöpöydälläni jonkun aikaa, ja luin koiratarinoita aina silloin, kun halusin rauhoittua ja saada hyvän mielen.

Meidät kaikki on tehty liimasta (Marina Lewycka)

Miksi halusin lukea?

Edellisen Lewyckan kirjan (Meklareita, hippejä, hamstereita) perusteella kiinnostuin kirjailijan tavasta kuvata "yhteiskunnallisesti monimuotoista" maailmaa. Pidän myös siitä, että romaanihenkilöt ovat hiukan rosoisia ja ristiriitaisia, tavallaan vähän hukassa omassa elämässään. Odotin siis jotain samantapaista tästäkin kirjasta.

Kuka, mitä, missä?

Tarinan päähenkilö on keski-ikäinen englantilaisrouva Georgie, jonka mies on juuri muuttanut pois pariskunnan yhteisestä kodista. Kriisinsä keskellä Georgie tutustuu lähistöllä asuvaan iäkkääseen naiseen, Naomiin, kun tämä on tonkimassa roskalavaa, jonka Georgie on täyttänyt pois heittämillään miehensä tavaroilla.

Tapahtumien edetessä Naomia uhkaa häätö omasta kodistaan, ja hän turvautuu Georgien apuun. Tarinasta kehittyy melkoinen soppa, kun mukana kuvioissa ovat myös Georgien uskonnollisen herätyksen saanut teinipoika, kylmäkiskoinen ex-mies, etäiseksi muuttunut aikuinen tytär ja  ennen pitkää Naomin talossa touhuava sekalainen seurakunta: pakistanilainen remonttimies muslimiveljenpoikineen,  juutalaisen Naomin aikamiespoika sekä Georgin homoseksuaaliesimies iäkkään isänsä kanssa. Georgie tunteet aviomiestään kohtaan eivät ota sammuakseen (tunneskaala toki on sangen laaja!), vaikka hänen seuralaisenaan viihtyykin seksinnälkäinen kiinteistövälittäjä.

Tarinassa siis riittää käänteitä ja kummallisia tilanteita, mutta joku siinä kuitenkin mättää. Mielestäni henkilöt eivät ole oikein uskottavia tai sitten heitä vain yksinkertaisesti on liikaa. Liian moni asia tuntuu päälleliimatulta aivan kuin kirjailija olisi poiminut joltakin asialistalta teemoja ja upottanut ne sitten tarinaansa. Maahanmuuttajat - kyllä, aviokriisi - kyllä, vanhusten heikko asema yhteiskunnassa - kyllä, homoseksuaalit - kyllä, kirjailijan ammatti - kyllä, lasten kasvattamisen vaikeus- kyllä! Aiheissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta teoksesta ei synny maailmaa, johon lukijana voisi upota tai jollain lailla samaistua. Harmi.

Teoksen tyyli on humoristinen, ja se on joka tapauksessa siis viihdyttävää luettavaa. Blogissa aiemmin esitelty Fiona Gibsonin As good as it gets sisältää paljon samoja aineiksia kuin tämänkertainen Lewycka. Gibsonin teos luokiteltaneen tyylilajiltaan chick-litiksi. Jos luokitella halutaan, niin mielestäni "Meidät kaikki on tehty liimasta" kuuluu samaan kategoriaan.

Hyvää: kaikkea voi sattua -fiilis, tarkkaa ja elävää kuvausta

Huonoa: kokonaisuus on liian älytön ollakseen uskottava, henkilöt jäävät ohuiksi

Meklareita, hippejä, hamstereita (Marina Lewycka)

Miksi? 
Lewyckan kirja oli lukupiirikirjamme. Olin tätä ennen lukenut samalta kirjailijalta "Traktorien lyhyt historia ukrainaksi" tai oikeastaan alkukielisen "A Short History of Tractors in Ukranian".  Kesti hetken ennen kuin pääsin vauhtiin kirjan kanssa, mutta tarina oli loppujen lopuksi aika vetävä.

Mistä ja kenestä kerrotaan? 
(Tämäkin) kirja on perhetarina. Eläkeikäiset englantilaisvanhemmat Marcus ja Doro ovat nuoruudessaan eläneet kommuunissa, Solidaarisuustalossa, jossa heidän lisäkseen asui joukko ihmisiä, kukin erimittaisia aikoja. Kommuunin periaatteisiin kuului muun muassa lasten yhteiskasvattaminen. Vuosia yhteisessä kommuunissa asuneet ihmiset ja erityisesti siellä varttuneet lapset tunsivat myöhemminkin elämässään yhteenkuuluvuutta. Marcuksella ja Dorolla on kolme lasta: Serge, Clara sekä downin syndroomaan sairastava Uuli-Anna.
Kirjan nykyhetki on 2000- luvun finanssikriisin aikaa. Marcuksen ja Doron poika Serge on lähtenyt Cambridgeen tekemään väitöskirjaa, mutta työkenteleekin Lontoon Cityssä meklarina. Hän ei ole uskaltanut kertoa urakäänteestään kulutuskriittisille vanhemmilleen, joiden tietää vastustavan henkeen ja vereen kapitalismin ilmiöitä, kuten pörssikeinottelua. Sergen sisar Clara työskentelee kotikaupungissaan luokanopettajana ja näkee työssään päivittäin köyhyyden ja sivistymättömyyden aiheuttamaa tuskaa oppilaidensa elämässä.

Paitsi yksilöitä, Lewycka kuvaa henkilöitään myös jollain tavalla "koneiston" osasina. Kun Lontoon Cityssä pyöritellään osakkeita ja tehdään erilaisia johdannaiskauppoja, tavalliset doncasterilaiset pinnistelevät saadakseen maksettua lainansa. Meklareiden varsin itsekkäistäkin syistä (Lewyckan mukaan) tekemät päätökset vaikuttavat siis tavallisten ihmisten elämään joskus traagisellakin tavalla.

Tarina sijoittuu Englantiin, 2000-luvun pörssikuplan paisumisen ja puhkeamisen aikaan. Keskeisintä tarinassa ovat kuitenkin ihmissuhdekysymykset, jotka tavallaan ovat ajattomia. On kysymys vanhempien ja aikuisten lasten välisistä arvomaailmojen ristiriidoista, sisarusten välisestä solidaarisuudesta, menneisyyden tekojen vaikutuksesta nykyhetkeen, parisuhteen muodostamisen vaikeudesta ja niin edelleen.

Hyvää: Henkilöt olivat ristiriitaisia ja siksikin todentuntuisia

Huonoa: Tarinan loppupuolella tuntui, että mopo alkoi jo keulia. Ihan kuin kirjailija ei oikein olisi jaksanut kirjoittaa tarinaansa loppuun asti. Toisaalta "överiksi" laittaminen saattaa olla myös tietoinen valinta.

Mobile Library (David Whitehouse)

Tarinasta

David Whitehousen Mobile library -kirjan päähenkilö on (englantilainen) koulupoika Bobby Nusku, jonka elämässä kipupisteitä riittää: äiti on kuollut ja isä käyttäytyy väkivaltaisesti. Koulussa kiusataan ja ystäviä ei juuri ole. Keskellä kurjuuttaan Bobby tutustuu Valiin, lähistöllä asuvaan yksinhuoltajaäitiin, jonka luona hänellä on pitkästä aikaa hyvä olla.

Tilanne ei kuitenkaan ole ongelmaton, ja niinpä Val tyttärineen päätyy lähtemään karkumatkalle Bobby mukanaan. Pakovälineenä heillä on käytöstä poistettu vanha kirjastoauto.

Piileskellessään metsikössä kolmikko tapaa Joen, miehen, joka myös on karkumatkalla, -tosin hiukan eri syistä kuin Bobby ystävineen.

Lukukokemus

Kirjan englanti on vaativampaa kuin esimerkiksi tässä blogissa esitellyn Fiona Gibsonin kirjan kieli. Sen vuoksi jotain saattoi jäädä ymmärtämättäkin, mutta pääsääntöisesti pysyin mukana juonen käänteissä. Tarina itsessään kuulostaa hiukan epäuskottavalta, mutta sen myötä käsitellään täysin uskottavia aiheita, kuten vanhempien ja lasten välisiä suhteita, rakkauden ja läheisyyden kaipuuta sekä elämän arvoja.

Erityistä

Pakomatkalla oleva joukkio lukee tarinan kuluessa paljon, mikä tietysti on ymmärrettävää, kun kulkuneuvona on kirjastoauto. Niinpä kertomus sisältää paljon viittauksia erilaisiin kirjoihin ja tarinoihin. Tästä osasta saa varmasti paljon irti sellainen lukija, joka tuntee englantilaista lasten- ja nuortenkirjallisuustraditiota.

Kerrontateknisesti huomiota herättää se, että käytännössä kirjan ensimmäinen ja viimeinen luku ovat samat. Kirja siis alkaa ennakoinnilla tulevasta.

As good as it gets? (Fiona Gibson)

Missä ollaan ja kenestä kerrotaan?

Fiona Gibsonin viihderomaani "As good as it gets?" kertoo neljättäkymmenettä syntymäpäiväänsä lähestyvästä lontoolaisesta Charlottesta ja hän perheestään.

Charlottella on nuorena saatu tytär, jonka biologinen isä ilmestyy kuvioihin lähes kirjaimellisesti "puskista". Perheen elämässä on samaan aikaan yhtä ja toista selviteltävää: isä Will on jäänyt työttömäksi, Charlotten ja Willin suhde vaikuttaa olevan jonkinlaisessa molemminpuolisessa turhautumisen tilassa ja perheen teinityttö Rosie kipuilee mallihaaveidensa kanssa.

Tarinan juoni on mukaansatempaava ja henkilöt melko uskottavia.

Chick-lit -kirjallisuus määritellään kirjallisuudeksi, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Voi olla, että opus siis lukeutuu tähän kategoriaan. Huumoria on mukana, ja mitä parempi kielitaito sitä viihdyttävämpi kirja tietysti on. Yksi oma tavoitteeni kirjan lukemisessa onkin parantaa kielitaitoa.

Mieleen jäänyttä

Englanninkielisten kirjojen lukeminen liittyy itselläni laajempaan tavoitteeseen oppia ymmärtämään (ja tuottamaan) entistä paremmin sekä kirjoitettua että puhuttua englantia. Näin ollen kirjaa lukiessa ilahdutti myös (käsitykseni mukaan) perienglantilainen miljöö ja  elämäntapa puutarhanhoitoineen, naapureineen ja maaseudulle suuntautuvine lomamatkoineen.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Missä ollaan?

Kirjan tapahtumien päänäyttämö on mielenkiintoinen: Guernseyn Kanaalisaari Englannin kanaalissa. Tapahtumien ajankohta on toisen maailmansodan jälkeinen aika tammikuusta syyskuuhun vuonna 1946.

Kenestä kerrotaan?

Tarinan keskushenkilö on lontoolainen nuori kirjailijatar Juliet Ashton. Juliet on tullut kuuluisaksi kirjoitettuaan sota-aikana sanomalehteen humoristista kolumnia "Izzy Bickerstaffin sodankäynti". Tarinan edetessä henkilögalleria kasvaa mittavaksi. Suurin osa henkilöistä on Guernseyn saarelaisia, jotka yrittävät toipua sodanaikaisesta saksalaismiehityksestä. Kirjan nimi viittaa saarelle perustettuun kirjallisuuspiiriin, joka sai alkunsa aivan muista syistä kuin jäsentensä kiinnostuksesta kirjallisuuteen (!)

Mistä on kysymys?

Kirja on kirjeromaani, joka koostuu pääosin Julietin käymästä kirjeenvaihdosta. Kirjeenvaihtoon osallistuvat niin Julietin kustantaja kuin guernseyläiset ystävätkin. Tapahtumat saavat alkunsa, kun Juliet saa kirjeen Guernseyllä asuvalta mieheltä, joka on saanut haltuunsa aiemmin Julietille kuuluneen kirjan. Häneltä Juliet kuulee saarella vaikuttavasta vähintäänkin epäperinteisestä kirjallisuuspiiristä. Piiristä  innoittuneena Juliet matkustaa Lontoosta Guernseyn saarelle etsimään aihetta uudelle kirjalleen. Aiheen lisäksi hän löytää sitten paljon muutakin. Tarina on melko kepeä, ja kirjeiden osin humoristinen tyyli vahvistaa vaikutelmaa. Tapahtumaympäristö, historiallinen ajankohta ja (todellisuudessakin mahdolliset?) ihmiskohtalot pitävät kuitenkin lukijan uteliaisuuden yllä.

Kirjan teemoja

sota
ystävyys
rakkaus
vanhemmuus

Lukion kurssit

1 vieras kulttuuri

Huomionarvoista

Kirjalla on kaksi kirjoittajaa: Mary Anne Shaffer ja Annie Barrows. Barrows on Shafferin sisarentytär. Hän viimeisteli kirjan Shafferin sairastuttua vakavasti.

Tarinasta käy ilmi, että Kanaalisaarilta lähetettiin lapsia Englantiin saksalaismiehitystä pakoon. Vanhemmistaan erotetut lapset tuovat lukijalle mieleen  Suomesta Ruotsiin lähetetyt sotalapset.

Kirjan kotisivut

The Hidden Cottage

Missä ollaan?

Englantilaisessa pikkukaupungissa nimeltä Little Pelham, joka sijaitsee melko lähellä Lontoota, mutta kuitenkin sen verran etäällä, että ympäristö on selvästi maaseutumainen. Jo kirjan nimikin viittaa "maaseutuidylliin".

Mistä on kyse?

Kansien välistä löytyy kepeähkö ihmissuhdetarina, jossa käsitellään Channingin perheen - vanhempien ja aikuistuneiden lasten -  vuosien varrella patoutuneita ihmissuhteita. Käsittelyssä ovat lasten ja vanhempien väliset suhteet sekä eri-ikäiset parisuhteet. Myös ystävyyttä korostetaan.

Kenestä kerrotaan?

Päähenkilö on Mia Channing, noin 40 -vuotias hattukaupan omistajatar, jonka aviomies Jeff työskentelee viikot Brysselissä. Mian ja Jeffin aikuistuneet lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Jeff on dominoiva ja egoistinen hahmo, jonka kanssa muut perheenjäsenet selvittävät välejään tarinan kuluessa.
Juoni on melko ennalta arvattava, ja henkilöt aika yksiulotteisia: sympaattisia tai epämiellyttäviä.

Kirjan teemoja

parisuhde
perhe-elämän haasteet

Huomionarvoista:

Teos on best-seller kotimaassaan Iso-Britanniassa. Kirjaa ei toistaiseksi ole suomennettu. Kirjan lajityyppi on chick-lit.
Ohessa linkki blogiin, jossa tyylilajia avataan tarkemmin: Mitä on chick-lit?

Kirjailija Erica Jamesin kotisivu