Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. helmikuuta 2022

Talon tytär (Anne B. Ragde)

 

Kuka, missä ja milloin?

Nelikymppinen Torunn asuu sukutilallaan Norjassa. Tila on vuosien saatossa nähnyt monenlaista, ja nyt on Torunnin vuoro tehdä tilasta itselleen mieluinen. Realiteetit on kuitenkin huomioitava, sillä hän hoitaa myös sedältään perimäänsä hautaustoimistoa. Näin ollen hautauspalvelun arkkuvarasto on sijoitettu tilan latoon. 

 Torunnin nykyhetken elämäntilanne on seurausta monimutkaisesta tapahtumasarjasta, jonka lopputuloksena etelänorjalainen eläinlääkärin apulainen on päätynyt  ottamaan hoitoonsa suvun maatilan Trondheimin lähistöllä. 

Torunnin suvun tarina on vähintäänkin erikoinen, ja perhekuviota selvitellään  Berliininpoppelit-sarjan aiemmissa osissa. 

Tässäkin osassa viihdytään Neshovin suvun vielä elossa olevien, kuluneesti sanottuna värikkäiden persoonien parissa.

Teos on ilmestynyt norjaksi vuonna 2019, ja se sijoittuu nykyaikaan. 

Talon tyttäressä ihmissuhteet ovat keskeisessä osassa: sukulais-, ystävyys-, ja rakkaussuhteet. Äiti suuttuu sukunimen vaihtamisesta, homosuhteessa elävän sedän suurperhe kyläilee, isoisä nillittää lipputangon jalustasta. Lisäksi entinen miesystävä tuo porsaita hoitoon ja papinkaavussa tavattu yksinhuoltajaisä herättää Torunnin piilevän romantiikan ja läheisyyden kaipuun. 

Mikä jäi mieleen?

Tarina on mukaansatempaava, joten erityistä huomioitavaa löytyy ehkä yksityiskohdista. Torunnin sedän elämänkumppani Krumme on loistava kokki, ja kuvaukset hänen keittiövelhoilustaan ovat innostavia. 

Koiranomistajana kiinnitin myös huomiota Torunnin ja hänen Anna-huskynsa suhteen kuvaamiseen.  Anna on rakas seuralainen ja oikeastaan Torunnin elämänkumppani. Toki sen alkukantaiset vaistot herättävät hiukan huolta lukijassa, sillä Torunn päästää pienet tyttöpossut juoksentelemaan Annan koira-aitaukseen! Paitsi ihmissuhteita, teos käsittelee mielestäni myös ihmisten suhtautumista eläimiin. 

Muuta

Talon tyttären takakannessa sanotaan, että se on sarjan päätösosa.  Harmi. Torunnin ja muiden Neshovien vaiheisiin kannattaa tutustua teosten ilmestymisjärjestyksessä, mutta sarjan kirjat on luettavissa myös itsenäisinä kokonaisuuksina. Sarjan kaikki teokset ovat Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt, Perintötila, Elämänrakentajat ja viimeisimpänä Talon tytär. 

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Ei, ei ja vielä kerran ei (Nina Lykke)

Kuka, missä, milloin?

Ihan lyhyesti: oslolainen viisikymppinen pariskunta elää 2000-luvulla aineellisesti yltäkylläistä mutta sisällöltään kovin onttoa elämää. Opettajana työkentelevä Ingrid ja ministeriön osastonjohtajaksi äskettäin ylennetty Jan pyörivät kumpikin omilla kiertoradoillaan, ja pariskunnan yhteiselämä koostuu lähinnä tottumuksen tuomista rutiineista.

Jan tapaa työpaikallaan itseään viisitoista vuotta nuoremman Hannen, jonka kanssa aloittaa suhteen. Suhde tietysti paljastuu Ingridille.

Kiinnostavaa tarinassa on henkilöiden suhtautuminen ihmissuhdesolmuunsa. Erityisesti Ingrid onnistuu yllättämään lukijan. Loppuratkaisu - vaikka onkin osin avoin - on todentuntuinen.

Mitä jäi mieleen?

Tarinassa kertoja vaihtuu, eli tilannetta kuvaillaan sekä Ingridin että Janin ja Hannen näkökulmista. Tämä lisää tarinan uskottavuutta ja moniulotteisuutta. Kirjan nimi jäi itselleni kuitenkin vähän mysteeriksi. Viitataanko sillä kenties Ingridin pyrkimyksiin pyristellä irti odotuksemukaisesta elämästä?

Teoksen pohjavire ei ole erityisen humoristinen, mutta siinä on joitakin koomisia hahmoja ja dialogeja. Ingridillä ja Janilla on ystäväpariskunta, joka riitelee jatkuvasti vieraiden läsnä ollessa. Pariskunta luo tragikoomisen kontrastin Janiin ja Ingridiin, jotka eivät oikeastaan riitele, vaikka heillä on elämän perustuksia järisyttävä ihmissuhdekriisi meneillään. Janin keskustelu psykologin kanssa huvittaa lukijaa: Jan olettaa saavansa suoria vastauksia ongelmaansa, mutta psykologi lähinnä esittää Janille kysymyksiä. Keskustelu ajautuu oudoille urille, ja lopulta Jan poistuu tuohtuneena vastaanotolta.