Murhia Gotlannissa

Kesän dekkariannoksena luin peräjälkeen Mari Jungstedtin kolme uusinta (suomennettua) dekkaria: Neljäs uhri, Viimeinen näytös ja Joka yksin kulkee.

Missä ollaan?

Gotlannissa, joka on kaikkien toistaiseksi ilmestyneiden Mari Jungstedtin dekkareiden (12) tapahtumapaikka. Saaren pääkaupunki on keskiaikainen, muurien ympäröimä Visby, joka on suosittu turistikohde kesäisin. Turistisesonki sekä Visbyssä järjestettävät erilaiset (kesä)tapahtumat kehystävät usein Jungstedtin dekkareiden tapahtumia.

Kenestä kerrotaan?

Jungstedtin dekkareissa seurataan visbyläistä poliisikuntaa, joka selvittää saarella tapahtuvia henkirikoksia. Keskeisiä hahmoja ovat rikoskomissario Anders Knutas ja hänen kollegansa Karin Jacobsson.  Lukija tutustuu sarjan edetessä poliisien henkilökohtaiseen elämään ja ihmissuhteisiin.

Kertomuksesta toiseen on mukana myös Tukholmasta Gotlantiin muuttanut tv-toimittaja Johan Berg. Hänen yksityiselämänsä on huomion kohteena erityisesti sarjan aiemmissa osissa.

Tarinoiden rikolliset tavataan sarjassa yleensä vain kertaalleen - murhan selvittyä heidät on passitettu kärsimään rangaistustaan. Poikkeuksen tekee sarjan viimeisimmissä kirjoissa esiintyvä  kaksoismurhaaja, joka aiemmin on päässyt pakenemaan visbyläisiä lainvartijoita.

Neljäs uhri -kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle pankkiryöstöstä. Pian yksi ryöstäjistä löytyy murhattuna autiotalon ulkohuussista. Murhan syy on  menneisyyden tapahtumissa, joita kirjassa valotetaan vähitellen.

Viimeinen näytös -dekkarissa etsitään murhaajaa, joka on syypää kuuluisan tv-toimittajan kuolemaan. Taustalta alkaa paljastua monisyinen intohimodraama. Myös sarjassa aiemmin poliisilta paenneen kaksoismurhaajan jäljille päästään.

Joka yksin kulkee -kirjassa kaksi pikkutyttöä siepataan, ja sieppausdraamasta kehkeytyy paljon muutakin. Rikoskomisario Anders Knutaksen yksityiselämä saa tässä kirjassa paljon huomiota.

Huomionarvoista

Jungstedtin dekkareiden avulla on mahdollista tutustua moniin kaunokirjallisuuden analyysin käsitteisiin. Tekstistä suorastaan pursuilee erilaisia kertojatyyppejä, vaihtuvia näkökulmia, tekstin aukkoja, takaumia ja dialogia.

Varsinkin kahdessa viimeisimmässä kirjassa luvut ovat kovin lyhyitä, joten kerronta on mielestäni kohtausmaista. Tällainen kerrontatekniikka on lukijalle toisaalta koukuttava, mutta toisaalta vaatii myös keskittymistä, sillä peräkkäisissä luvuissa näkökulma usein vaihtuu.

Gotlanti on Ruotsille kuuluva saari Itämeressä. Viime aikoina saari on päässyt uutisotsikoihin, koska Ruotsi on päättänyt avata uudelleen Gotlannissa sijaitsevan, jo kertaalleen suljetun sotilastukikohdan.

Pohdittavaa

Mitä dekkareiden alalajeja Mari Jungstedtin kirjat edustavat? Millä tavoin Jungstedtin dekkarit eroavat esimerkiksi Agatha Christien dekkareista (brittiläinen kultakauden dekkari)?
Miksi kerronnassa vaihdetaan näkökulmaa?
Keihin kirjojen henkilöihin on helppoa samaistua? Miksi?

Lukion kurssit

2 dekkari

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

Missä ollaan? 

No nyt! Vaikka missä. Tapahtumat alkavat Ruotsista, mutta ehkä helpompaa olisi mainita sellainen maailmankolkka, jossa kirjan päähenkilö ei pitkän elämänsä aikana käy.

Kenestä kerrotaan, mistä on kyse?

Tarinan päähenkilö on ruotsalainen  Allan Karlsson, joka satavuoispäivänään karkaa vanhainkodista. Hulvattomien sattumusten täyteinen karkumatka on kertomuksen toinen tarinalinja. Matkan aikana Allanin seuraan liittyy joukko erikoisia ja keskenään hyvin erilaisia ihmisiä- ja myös eläimiä.

Toinen tarinalinja on Allanin muistelmat, joissa hän pikkuhiljaa etenee lapsuudestaan kirjan nykyhetkeen. Allanin pitkä elämä on ollut vähintäänkin värikäs. Hän on osittain vapaaehtoisesti, osittain pakotetusti matkustellut eri puolilla maailmaa ja tutustunut siinä samassa esimerkiksi useisiin valtionpäämiehiin.

Kirjan luonne

Kirjaa on kuvailtu veijariromaaniksi, ja suomalaiselle lukijalle tulee tietysti mieleen, että kirjailija  Jonas Jonasson on varmaankin Paasilinnansa lukenut. Kirjassa jopa viitataan Paasilinnaan kohdassa, jossa kirjan tärkeä naissivuhenkilö, Gunilla,  esitellään lukijalle. Kirjailija toteaa suunnilleen niin, että tällaisia henkilöitä voi olla vain Arto Paasilinnan romaaneissa. (!)

Paikoin Allanin tarinan käänteet tuovat  myös mieleen Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis -romaanin.

Kirjassa on myös jotain samaa kuin tässä blogissa aiemmin esitellyssä kirjassa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Molemmissa kirjoissa epäodotuksenmukaiset ihmiset muodostavat lämminhenkisen yhteisön, jolla on yhteinen päämäärä.

Kenen kannattaa lukea?

Kirja on mielikuvituksellinen, hauska ja hyväntahtoinen. Allanin nuoruuden seikkailut käyvät jopa jonkinlaisesta historian oppitunnista. Ystävyyden merkitys korostuu Allanin pakomatkan aikana. Kirjaa voi siis suositella lukijalle, joka pitää vähän hulluista ja epärealistisista tarinankäänteistä. Tämä on ennen kaikkea hyvän mielen kirja.

Huomionarvoista

Kirjasta on tehty samanniminen elokuva.

Teemat

ystävyys
historia

vanheneminen