Talon tytär (Anne B. Ragde)

 

Kuka, missä ja milloin?

Nelikymppinen Torunn asuu sukutilallaan Norjassa. Tila on vuosien saatossa nähnyt monenlaista, ja nyt on Torunnin vuoro tehdä tilasta itselleen mieluinen. Realiteetit on kuitenkin huomioitava, sillä hän hoitaa myös sedältään perimäänsä hautaustoimistoa. Näin ollen hautauspalvelun arkkuvarasto on sijoitettu tilan latoon. 

 Torunnin nykyhetken elämäntilanne on seurausta monimutkaisesta tapahtumasarjasta, jonka lopputuloksena etelänorjalainen eläinlääkärin apulainen on päätynyt  ottamaan hoitoonsa suvun maatilan Trondheimin lähistöllä. 

Torunnin suvun tarina on vähintäänkin erikoinen, ja perhekuviota selvitellään  Berliininpoppelit-sarjan aiemmissa osissa. 

Tässäkin osassa viihdytään Neshovin suvun vielä elossa olevien, kuluneesti sanottuna värikkäiden persoonien parissa.

Teos on ilmestynyt norjaksi vuonna 2019, ja se sijoittuu nykyaikaan. 

Talon tyttäressä ihmissuhteet ovat keskeisessä osassa: sukulais-, ystävyys-, ja rakkaussuhteet. Äiti suuttuu sukunimen vaihtamisesta, homosuhteessa elävän sedän suurperhe kyläilee, isoisä nillittää lipputangon jalustasta. Lisäksi entinen miesystävä tuo porsaita hoitoon ja papinkaavussa tavattu yksinhuoltajaisä herättää Torunnin piilevän romantiikan ja läheisyyden kaipuun. 

Mikä jäi mieleen?

Tarina on mukaansatempaava, joten erityistä huomioitavaa löytyy ehkä yksityiskohdista. Torunnin sedän elämänkumppani Krumme on loistava kokki, ja kuvaukset hänen keittiövelhoilustaan ovat innostavia. 

Koiranomistajana kiinnitin myös huomiota Torunnin ja hänen Anna-huskynsa suhteen kuvaamiseen.  Anna on rakas seuralainen ja oikeastaan Torunnin elämänkumppani. Toki sen alkukantaiset vaistot herättävät hiukan huolta lukijassa, sillä Torunn päästää pienet tyttöpossut juoksentelemaan Annan koira-aitaukseen! Paitsi ihmissuhteita, teos käsittelee mielestäni myös ihmisten suhtautumista eläimiin. 

Muuta

Talon tyttären takakannessa sanotaan, että se on sarjan päätösosa.  Harmi. Torunnin ja muiden Neshovien vaiheisiin kannattaa tutustua teosten ilmestymisjärjestyksessä, mutta sarjan kirjat on luettavissa myös itsenäisinä kokonaisuuksina. Sarjan kaikki teokset ovat Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt, Perintötila, Elämänrakentajat ja viimeisimpänä Talon tytär. 

Lomalukemisia

Lomareissulla sain  luettua  kolme kirjaa, jotka poikkeuksellisesti niputan yhteen postaukseen.

Teokset ovat Haruki Murakamin Sputnik, rakastettuni, Ann Cleevesin Valoisat illat ja Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Valoisat illat on Shetlannisaarille sijoittuva dekkari ja myös Hylätty ranta on tavallaan jännityskirja, vaikkei varsinainen dekkari olekaan. Molemmat teokset sijoittuvat siis Brittein saarille. Murakamin teoksen tapahtumapaikat puolestaan ovat Tokio sekä nimeämätön kreikkalainen pikkusaari. Myös Sputnikia voi pitää jokinlaisena salapoliisikertomuksena, sillä teoksen nimihenkilö, oikealta nimeltään Sumire katoaa mystisesti Kreikassa jälkiä jättämättä. Sputnikissa päähuomio on kuitenkin "inhimillisen kaipuun kuvauksessa" (takakansitekstiä), katoamiseen tässä tapauksessa liity rikosta eikä kukaan kirjan henkilöistä ole poliisi tai edes yksityisetsivä.

Lyhyesti kaikista kolmesta:

Valoisat illat: Komisario Jimmy Perez alkaa selvittää taidenäyttelyn avajaisissa oudosti käyttäytyneet miehen murhaa. Tapaus paljastaa monenlaista kylässä elävien ihmisten menneisyydestä. Ollaan Shetlanninsaarilla, jossa tapahtuma-aikaan, alkukesästä on yöttömien eli valoisien öiden aika.

Sputnik, rakastettuni: Nuori tokiolainen miesopettaja rakastuu opiskelutoveriinsa, joka puolestaan rakastuu itseään reilusti vanhempaan naiseen. Naiset matkustavat Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Tämän jälkeen kertoja ja Sumiren rakastettu yrittävät yhdessä löytää Sumiren. Lopetus on monitulkintainen. Murakamin teosten tapaan tämäkin romaani sisältää todellisuuden tarkastelua ehkä jollain lailla maagisen realismin hengessä.

Hylätty ranta: Teos on loppua kohti synkkenevä, miltei kauhuelementtejä sisältävä romaani. Päähenkilö lähtee perheensä kanssa pääsiäisenä pyhiinvaellusmatkalle paikkaan, jossa he ovat yhdessä pienen seurakuntalaisporukan kanssa käyneet vuosia sitten aiemminkin. Kylässä on oudon synkkä ja torjuva tunnelma. Läheiseen taloon tuodaan nuori tyttö synnyttämään lasta. Päähenkilön hiukan jälkeenjääneeltä vaikuttava veli kiinnostuu tytöstä ja veljekset lähtevät tapaamaan tyttöä. Tapahtumat saavat kuitenkin synkän suunnan.

Lukukokemuksena näistä kolmesta pidin eniten Murakamista. Viipyilevä kuvaus ja erikoiset henkilöt olivat kiinostavia, vaikka filosofinen osa menikin osittain hiukan yli ymmärrykseni. Murakamin päähenkilö päämäärättömyydessään herättää minussa sympaattisia tunteita.

Hylätty ranta oli kiinnostavasti kirjoitettu ja jännite säilyi, mutta tapahtumat olivat jollain lailla inhottavia, joten tarina jätti tahmean olon mieleen. (Pitää kuitenkin sanoa, että teos palkittiin vuonna 2015 Britanniassa parhaana esikoisromaanina.)

Valoisat illat oli mielestäni ihan ok perusdekkari, ja miljöön kuvaus oli kiinnostavaa, vaikka suomalaiselle nuo valoisat yöt ovat tietysti ihan tavanomainen kokemus. Näin pari viikkoa lukemisen jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että kirjasta ei jäänyt mitään erityistä mieleen.

Meikäläiset (Sergei Dovlatov)

Kuka, mitä, missä?

Meikäläiset on  tarinakokoelma. Kirjan jokainen luku on jonkun Sergei Dovlatovin sukulaisen elämäntarina. Takakansitekstin mukaan teos on eräänlainen "kirjallinen perhealbumi", mikä kuulostaa aika viehättävältä idealta.

Kuten perhealbumeiden yhteiskuvissa  serkut, tädit ja isoisät esiintyvät myös toistensa tarinoissa. Henkilögalleria  sitoo näin tarinoita toisiinsa, vaikka ne kaikki ovatkin luettavissa erillisinä kertomuksina. Tästä "yksilöinä, mutta yhdessä" -ideasta teoksen kansikuvakin antaa viitteitä. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että sukulaiset olisivat kovin lähisissä väleissä keskenään.

Ajallisesti ollaan 1900-luvulla, vallankumousvuosista 1980-luvulle. Tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon, mutta aika moni sukulaisista, Dovlatov itse mukaan lukien, siirtyy jossain vaiheessa länteen.

Teoksen henkinen miljöö on etupäässä kaupunkilaisälymystön elämänpiiriä. Esimerkiksi Leningradissa elelee useampikin Dovlatovin klaanin jäsen.

Kenelle voi suositella?

Jos on kiinnostunut naapurimaan lähihistoriasta tavallisen (älymystöön kuuluvan) ihmisen näkövinkkelistä, teos on hyvä valinta. Dialogi on paikoin jopa viihdyttävää, ja henkilöt uskottavia. Teos on pituudeltaan noin 150 sivua, joten se on myös melko nopealukuinen.

Kaikki se valo, jota emme näe (Anthony Doerr)

Kuka,missä ja milloin?

Ajallisesti tarina alkaa vuodesta 1934 ja kestää toisen maailmansodan päättymiseen asti, vuoteen 1945. Lopussa tehdään vielä kaksi aikasiirtymää: 1970-luvulle ja vuoteen 2014.

Teoksessa on kaksi tarinalinjaa.Toinen kertoo ranskalaisesta sokeasta tytöstä, Marie-Lauresta,joka elää isänsä kanssa ensin Pariisissa ja sodan sytyttyä siirtyy sukulaistensa luo Saint Malon pikkukaupunkiin Bretagneen. Marie-Lauren isän työpaikka on Pariisin luonnontieteellinen museo, joka ympäristönä tulee sokealle Marie-Laurellekin hyvin tutuksi. Lähtiessään Bretagneen isä saa museosta mukaansa arvoesineen, josta huolehtiminen määrittää isän ja Marie-Lauren kohtaloa ratkaisevalla tavalla.

Toinen tarina kertoo saksalaisesta Werneristä, joka asuu sisarensa kanssa orpokodissa keskellä saksalaista kaivosaluetta, Zollvereinissa. Werner on lahjakas poika, joka oppii rakentamaan radion romusta ja kuuntelee sisarensa Jutan kanssa lyhytaaltolähetyksiä lastenkodin ullakkohuoneessa. Korjattuaan paikallisen silmäätekevän Herr Siedlerin radion, Werner saa mahdollisuuden lähteä kouluun ja välttää näin joutumasta 15-vuotiaana kaivokseen töihin.  Koulussa opiskellaan Wernerin rakastamia luonnontieteitä ja tekniikkaa, mutta koulu on myös sotilasoppilaitos, jonka kurinpitomenetelmät ovat vähintäänkin pöyristyttäviä.

Sodan jatkuessa Marie-Lauren ja Wernerin tiet lopulta kohtaavat. Enempää juonipaljastuksia en halua tehdä.

Mitä jäi mieleen?
Doerrin teos on hieno tarina: vaikuttava, jännittävä, kaunis ja tavallaan uskottavakin - ainakin psykologisen kuvauksen osalta.  Romaanin luvut ovat lyhyitä, joskus vain kahden sivun mittaisia.  Luvut on nimetty sisältönsä mukaan: "Hän ei palaa", "Syksy", "Pikku talo", "Keuhkokuume". Lukujen nimeäminen johtuu ehkä siitä, että näkökulma Marie-Lauren ja Wernerin tarinoiden välillä vaihtelee vähän väliä. Nimettyjen lukujen avulla on  helpompaa seurata tarinan kulkua.

Kirjailijan tyyli on hyvin kuvailevaa, ja eri aisteja hyödyntävää, mikä tekee ainakin omasta mielestäni tekstistä helpommin samaistuttavan. Marie-Laure on sokea, joten ympäristöä havainnoidaan hänen näkökulmastaan ja näin ollen on tietysti luonnollista, että muut aistihavainnot kuin näkeminen korostuvat.

"Autot roiskuttavat kaduilla vettä, sulavesi lorisee puroina; hän erottaa, miten lumi rasahtelee ja ropsahtelee puiden oksilta. Hän haistaa kasvitieteellisen puutarhan setrit neljänsadan metrin päässä. Tässä kohtaa metrojuna kiitää jalkakäytävän alla; tuolla on quai Saint-Bernard. Tässä kohtaa taivas aukenee, ja hän kuulee oksien naksahtelun: tuolla on se kapea puutarha-alue Paleontologian osaston takana. Tämän siis täytyy olla quain ja rue Cuvierin kulma."

Minua puhutteli myös romaanin kuvaus sodasta. Tulin ajatelleeksi, miten erilainen kokemus toinen maailmansota on ollut eri puolilla Eurooppaa. Suomessa sota käytiin rintamalla, ja siviilien uhkana olivat pommitukset. Keski-Euroopassa sen sijaan valloittajat vaihtuivat, vastarintaliikkeet toimivat ja ainakin Doerrin esittämän kuvauksen perusteella tuntui olevan vaikeaa tietää, keneen saattoi luottaa. Vihollinen saattoi asua naapurissa.

Sota myös asetti ihmiset epäinhimillisiin tilanteisiin, joissa tavalliset sotilaat tai siviilitkin joutuivat päättämään toisten ihmisten elämästä. Koneiston osaksi joutuminen hävitti myös ihmisen oikeuden ohjailla omaa elämäänsä. Tätä korosti erityisesti Wernerin tarina natsiarmeijan radistina.

Romaanista on kirjoitettu monissa kirjablogeissa. Tässä pari linkkiä:

http://psrakastankirjoja.blogspot.fi
http://kirjasfaari.fi/
https://www.lukulamppu.fi/

Murhia Gotlannissa

Kesän dekkariannoksena luin peräjälkeen Mari Jungstedtin kolme uusinta (suomennettua) dekkaria: Neljäs uhri, Viimeinen näytös ja Joka yksin kulkee.

Missä ollaan?

Gotlannissa, joka on kaikkien toistaiseksi ilmestyneiden Mari Jungstedtin dekkareiden (12) tapahtumapaikka. Saaren pääkaupunki on keskiaikainen, muurien ympäröimä Visby, joka on suosittu turistikohde kesäisin. Turistisesonki sekä Visbyssä järjestettävät erilaiset (kesä)tapahtumat kehystävät usein Jungstedtin dekkareiden tapahtumia.

Kenestä kerrotaan?

Jungstedtin dekkareissa seurataan visbyläistä poliisikuntaa, joka selvittää saarella tapahtuvia henkirikoksia. Keskeisiä hahmoja ovat rikoskomissario Anders Knutas ja hänen kollegansa Karin Jacobsson.  Lukija tutustuu sarjan edetessä poliisien henkilökohtaiseen elämään ja ihmissuhteisiin.

Kertomuksesta toiseen on mukana myös Tukholmasta Gotlantiin muuttanut tv-toimittaja Johan Berg. Hänen yksityiselämänsä on huomion kohteena erityisesti sarjan aiemmissa osissa.

Tarinoiden rikolliset tavataan sarjassa yleensä vain kertaalleen - murhan selvittyä heidät on passitettu kärsimään rangaistustaan. Poikkeuksen tekee sarjan viimeisimmissä kirjoissa esiintyvä  kaksoismurhaaja, joka aiemmin on päässyt pakenemaan visbyläisiä lainvartijoita.

Neljäs uhri -kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle pankkiryöstöstä. Pian yksi ryöstäjistä löytyy murhattuna autiotalon ulkohuussista. Murhan syy on  menneisyyden tapahtumissa, joita kirjassa valotetaan vähitellen.

Viimeinen näytös -dekkarissa etsitään murhaajaa, joka on syypää kuuluisan tv-toimittajan kuolemaan. Taustalta alkaa paljastua monisyinen intohimodraama. Myös sarjassa aiemmin poliisilta paenneen kaksoismurhaajan jäljille päästään.

Joka yksin kulkee -kirjassa kaksi pikkutyttöä siepataan, ja sieppausdraamasta kehkeytyy paljon muutakin. Rikoskomisario Anders Knutaksen yksityiselämä saa tässä kirjassa paljon huomiota.

Huomionarvoista

Jungstedtin dekkareiden avulla on mahdollista tutustua moniin kaunokirjallisuuden analyysin käsitteisiin. Tekstistä suorastaan pursuilee erilaisia kertojatyyppejä, vaihtuvia näkökulmia, tekstin aukkoja, takaumia ja dialogia.

Varsinkin kahdessa viimeisimmässä kirjassa luvut ovat kovin lyhyitä, joten kerronta on mielestäni kohtausmaista. Tällainen kerrontatekniikka on lukijalle toisaalta koukuttava, mutta toisaalta vaatii myös keskittymistä, sillä peräkkäisissä luvuissa näkökulma usein vaihtuu.

Gotlanti on Ruotsille kuuluva saari Itämeressä. Viime aikoina saari on päässyt uutisotsikoihin, koska Ruotsi on päättänyt avata uudelleen Gotlannissa sijaitsevan, jo kertaalleen suljetun sotilastukikohdan.

Pohdittavaa

Mitä dekkareiden alalajeja Mari Jungstedtin kirjat edustavat? Millä tavoin Jungstedtin dekkarit eroavat esimerkiksi Agatha Christien dekkareista (brittiläinen kultakauden dekkari)?
Miksi kerronnassa vaihdetaan näkökulmaa?
Keihin kirjojen henkilöihin on helppoa samaistua? Miksi?

Lukion kurssit

2 dekkari

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani on vuoden 2014 Finlandia -palkinnon voittanut romaani. Blogissa on esitelty muitakin eri vuosina ehdokkaina olleita romaaneja. Oli yllätys, kun huomasin, että palkintoa jakavan Suomen Kirjasäätiön sivuilla todetaan ainoastaan, että palkinto myönnetään ansiokkaalle suomalaiselle romaanille. Tarkempia kriteerejä ei siis ole!

Vuoden 2014 Finlandia -palkinnosta  päätti professori Anne Brunila, joka Helsingin Sanomien haastattelussa 27.11. perusteli palkinnon antamista Valtosen romaanille seuraavasti:
"Mitään vastaavaa kotimaista nykyajan kuvausta en ole aikaisemmin lukenut." ja "Kirja on hämmästyttävä yhdistelmä tarkkanäköistä ihmissuhdekuvausta, syvällistä moraalista ja eettistä pohdintaa, science fictionia ja jännitystä."

Kuka, missä ja milloin?

Tarina sijoittuu nykyaikaan, Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Tapahtumat ovat saaneet alkunsa parikymmentä vuotta aiemmin, kun nuori neurotieteilijä Joe Chayefski tulee Suomeen, elää lyhyen romanssin ja saa lapsen suomalaisen Alinan kanssa. Kirjan nykyhetkessä Joe on palannut Yhdysvaltoihin ja perustanut uuden perheen, Alina ja pariskunnan yhteinen poika Samuel elävät Suomessa. Samuel on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja päässyt opiskelemaan biotieteitä yliopistoon.

Positiivisesta vireestä huolimatta Samuelin elämä sakkaa pahemman kerran. Suuri pettymys on, että etäiseksi jäänyt isä ei pidä mitään yhteyttä, vaikka Samuel on menestynyt hyvin koulussa ja kiinnostunut samanlaisista asioista kuin isä. Lisäksi suhde tyttöystävään päättyy, eivätkä opiskelut etene.

Joen elämää puolestaan hankaloittavat eläinaktivistit, jotka iskevät paitsi työpaikalle myös perheen kotiin. Kriisi ja ulkopuolinen uhka ei tässä tapauksessa yhdistä perhettä, vaan alkaa repiä sitä erilleen.

Oma lukukokemus

Kirjan lukeminen kesti minulla kauan. Lukukokemukseni ei selvästikään ollut yhtä euforinen kuin professori Anne Brunilalla. Mielestäni kirjassa oli liikaa aineksia ja teemoja: parisuhdeongelmat, avioerolapset, hylätyksi tulemisen kokemus, murrosikäisen kriisi, koulutetun naisen uran ja perheen yhdistäminen, lasten kasvattaminen, eläinaktivismi, tutkimuksen teon eettiset kysymykset, nykyteknologian etiikka, markkinavoimien tunkeutuminen nuoren ihmisen elämään, oikeus aseelliseen itsepuolustukseen (Yhdysvalloissa), kulttuurien väliset erot...

Hyvää oli se, että kirja käsittelee nykypäivän kysymyksiä. Romaanissa on ulkopuolinen kertoja, mutta näkökulma vaihtuu. Tärkeimmät näkökulmat ovat tietysti Joen ja Samuelin. Kerrontateknisesti kiinnostavaa oli, että kriittisimpiä tapahtumia kuvattaessa Samuelin näkökulmaa ei paljastettu, mutta lukija johdateltiin ajattelemaan tietyllä tavalla Samuelin tekemisistä. Lopussa sitten paljastuu, että asiat eivät ole olleet aivan sitä, miltä ne ensiksi näyttivät. Joen (ja myös lukijan) käsitys Samuelista osoittautui vääristyneeksi. (Onkohan tämä juonipaljastus?)

Teos ei kuvaa tiedemaailmaa kovinkaan syvällisesti, jos joku sitä odottaa. Mietin myös kirjan nimeä, joka on intertekstuaalinen viittaus Jeesuksen ristillä esittämään rukoukseen. "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä..." Nimi voi mielestäni romaanissa viitata moniin asioihin tutkimustyöstä ihmissuhdepulmiin tai jopa Joen tyttären uusinta teknologiaa edustavaan i Am -laitteeseen, joka tallentaa käyttäjänsä mieltymyksiä ja kulutustottumuksia.

Kirjassa on 557 sivua.

Lukion kurssit

4 vaikuttava romaani
8,9 kotimainen nykykirjallisuus

Marsipaanisotilas

Kuka, missä, milloin?

Ulla-Lena Lundbergin kirjoittaman Marsipaanisotilaan takakansitekstin mukaan kirja kertoo "tavallisista ihmisistä sodan keskellä". Suomenruotsalaisen Kummelin perheen elämää kuvataan talvi- ja jatkosotien (1939 -1944) aikana. Perheen kolmesta pojasta kaksi on rintamalla. Vanhin poika ei sairautensa vuoksi joudu/ pääse sotaan. Isä, äiti ja pikkusisar elävät kotirintaman arkea.

Kirjassa ei ole varsinaista päähenkilöä, mutta itselleni jäi parhaiten mieleen perheen keskimmäinen poika, Frej, joka oli rintamalla kaikki sotavuodet ja ehti kasvaa ja kehittyä nuoresta pojasta aikuiseksi.

Kummeleiden koti sijaitsee läntisellä Uudellamaalla, johon osa tapahtumista sijoittuu. Sotatapahtumia kuvataan sekä Itä-Karjalassa että Kotkan ilmatorjuntapatteristossa. Myös Ahvenanmaalla käväistään.

Miksi kannattaa lukea?

Kirja on melko paksu, mutta sitä ei tarvitse säikähtää! Lukemassani pokkariversiossa on yli 600 sivua, mutta en pitkästynyt kirjan parissa kertakaan. Pidin siitä, että sotaa kuvataan eri henkilöiden näkökulmista ja eri paikoista, sekä kotioloista että rintamalta. Kirja kertoo paljon myös Kummelin perheen dynamiikasta, vanhempien ja aikuistuvien lasten suhteesta sekä sisarusten välisistä suhteista. Koska tarinassa on nuoria ihmisiä, on mukana tietysti myös romantiikkaa. Kielikysymystäkin sivutaan. Lisäksi kirjan kieli on elävää ja kuvailevaa - se auttoi ainakin minua eläytymään kirjan tapahtumiin.

"Päällystön edustaja ja hänen adjutanttinsa ovat sotapolulla. Häiriön aiheuttajat on helppo paikantaa. Loimuava nuotio, laulavia, polvillaan istuvia, harppovia, hoilottavia silhuetteja Karjalan yötaivasta vasten.
-Seis!
Jopas piti. Kuulustelu ja tutkinta. Antaa kuulua: missä se tuliliemi on?
Täydellinen ällistys. Paatuneita veikkosia. Yksi heistä astuu esiin ja tekee tervehdyksen, vaikka paita on auki ja univormun housut lönköttävät. Ilmoittaa olevansa kokelas Kummel viestijoukoista. Pyytää saada selittää - -
Kukaan ei haise viinalta. Kaikki ovat nuoria, ainakin kymmenen vuotta nuorempia kuin kapteeni, joka itsekin on vasta 32 -vuotias. Mieleltään hän tosin voisi olla heidän isoisänsä, sillä hän on istunut miettimässä heidän kuljettamistaan rintamalle ja painiskellut suunnitelman ongelmien kanssa." 

Erityisesti jäi mieleen

Kirja ei kerro sankareista, vaan ihmisistä, jotka koettavat selviytyä parhaansa mukaan vallitsevissa oloissa. Tulin myös kirjaa lukiessani ajatelleeksi, että sodan kaltainen poikkeustila ei poista ihmisten muita ongelmia tai tarpeita. Vaikka maa on sodassa, ihmisillä voi sen lisäksi olla ristiriitoja perheensä kanssa tai monimutkaisia rakkaussuhteita. Sota ja sen mukanaan tuoma kärsimys ei myöskään jalosta ihmisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla sota-ajan eläneen ihmisen kommentti Marsipaanisotilaasta.

Kirjan nimi muuten ilmeisesti tulee siitä, että Kummelin perheen nuorin poika Göran lähettää kotiin kirjeitä, joissa hän toivoo äidin lähettävän rintamalle makeita herkkuja.


Huomionarvoista

Kirja on ollut Finlandia-ehdokas vuonna 2001, ja Ulla -Lena Lundbergin myöhempi, samoista henkilöistä kertova teos Jää on voittanut Finlandia-palkinnon vuonna 2012.

Teemoja

sota
parisuhde
sisarussuhde
suomenruotsalaisuus
elämä

Lukion kurssit
6,8 kotimainen (nyky)kirjallisuus

Normaalia elämää

Missä ollaan?

Tapahtumapaikat löytyvät 2000 -luvun Suomesta. Kaupunkien tai paikkakuntien nimiä ei mainita, mutta lukiessa tulee olo, että novellien miljööt ovat suomalaisia pikkukaupunkeja. Novellissa Mökkiläiset ollaan meren rannalla. Pikkukaupunkimaiseen ympäristöön viittaa myös kannen kuva: rivi punaisia postilaatikoita.

Kenestä kerrotaan?

Noin kymmenen sivun mittaiset novellit kertovat tavallisista ihmisistä hiukan oudoissa tilanteissa. Novellit on otsikoitu päähenkilöä kuvaavalla sanalla: hammaslääkäri, varastomies, kampaaja, luokkatoverit, mökkiläiset...Päähenkilöt ovat aikuisia; pariskuntia tai yksineläjiä.

Mistä on kysymys?

Miltei kaikissa novelleissa on samantyyppinen rakenne. Novelli alkaa tiiviillä tilannekuvauksella, jossa samalla esitellään päähenkilö ja tapahtumaympäristö.

"Sini ei muistanut nähneensä yhtäkään kolmesta keskustelijasta kantakahvilassaan koskaan aikaisemmin. Mutta heissä kaikissa oli jotakin tuttua, ja Sini jäi kuuntelemaan heitä." (Arkistoväki)

"Paulin hengitys lemusi viinalle jo puoli kolmesta torstai-iltapäivänä. Timo huokasi myötätuntoisesti: miesparka oli ollut taas työlounaalla." (Alainen)

Esittelyjakson jälkeen tapahtumat kehittyvät ja huipentuvat jonkinlaiseen odottamattomaan konfliktiin. Päähenkilö on usein neuvoton ja toisinaan myös sivustakatsoja konfliktitilanteessa. Novellien lopetukset eivät jää avoimiksi, vaan lukija - ainakin suurin piirtein - ymmärtää, millaiseen tilanteeseen konfliktin selvittyä päädytään.

Tarinat ovat siis selkeälukuisia, eivät erityisen monitulkintaisia, mutta kuitenkin kiinnostavia lähinnä henkilöiden ajatusmaailman ja reaktioiden vuoksi. Kokoelman nimi Normaalia elämää saa lukijan miettimään, onko nimi osittain ironinen. Toisaalta novelleissa kuvatut tilanteet vaikuttavat siksi epänormaaleilta, että ne luovat vastakohdan henkilöiden normaalielämälle. Esimerkiksi novellissa Toimittaja kuvataan, miten arkisten ja pienten juttuaiheiden  tylsistämä toimittaja joutuu kesken kesäisen juttukeikkansa setvimään mahdollista hukkumisonnettomuutta.

Huomionarvoista

Kirjailija Maarit Verronen on koulutukseltaan tähtitieteilijä.

Teemoja

ihmisten väliset suhteet
oikeudenmukaisuus

Lukion kurssit

3 novelli kirjallisuuden lajina