Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Davidin uni (Anthony Doerr)

Kuka, mitä, missä?

Tarinan päähenkilö on alaskalainen hydrologi David Winkler, jonka elämää seurataan neljännesvuosisadan ajan. Kirjan suomenkielinen nimi viittaa päähenkilön outoon kykyyn nähdä enneunia onnettomuuksista ja jopa kuolemista. David näkee unen, jossa hän on edesauttamassa tyttärensä hukkumiskuolemaa. Torjuakseen mahdollisen tulevan tapahtuman, hän lähtee pois ja jättää näin vaimonsa Sandyn huolehtimaan yksin heidän yhteisestä tyttärestään, Gracesta.

David pakenee mahdollisimman kauas Alaskasta, Karibialle, jossa hän elää seuraavat kaksikymmentä vuotta hotellin yleismiehenä tietämättä, mitä vaimolle ja erityisesti tyttärelle on tapahtunut. Eräänä päivänä hän kuitenkin päättää lähteä ottamaan selvää...

Tarina on siis kertomus vanhemmuudesta, perheestä, ikävästä ja ystävyydestä. 

Erityistä

Päähenkilön äiti on suomalainen. Päähenkilö on erityisen kiinnostunut lumikiteiden rakenteesta. Kirjan kansikuva viittaakin lumikiteisiin. 

Lukukokemus

Kirja oli mukaansatempaava ja kiinnostava. Tarinan pohjavire on melankolinen, mutta loppu on tavallaan onnellinen - sillä tavalla kuin nyt perheensä hylänneen isän tapauksessa voi olla. Koska tarinan päähenkilö on luonnontieteilijä ja tapahtumapaikat vaihtelevat Alaskasta Karibianmeren saaristoon, on tekstissä paljon elävästi kirjoitettua luonnon kuvausta. 


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Koiran elämää - Parhaat koirakertomukset

Koiran elämää -teos koostuu useista 10-20 sivun mittaisista, pääosin fiktiivisistä kertomuksista, jotka kaikki kertovat koirista, niiden elämästä ja myös niiden omistajista.

Kirjassa on yhteensä 23 kertomusta, joilla kaikilla on eri kirjoittaja. Kirjoittajia ovat esimerkiksi James Herriot, Rudyard Kipling ja Virginia Woolf. Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1990 ja suomeksi vuonna 1993.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Gerard Durrell, joka toteaa esipuheensa lopuksi näin: "Uskon tämän kirjan osoittavan, miten tavattoman monitahoisia ja kiehtovia eläimiä koirat ovat. Lukekaapa ja nauttikaa näistä tarinoista, jotka kuuluvat koiratarinoiden parhaimistoon."

En oikein tiedä, onko kirjallisuudessa genreä nimeltä "koiratarinat", mutta mitenkään muuten kertomuksia olisi vaikea kuvailla.
Tarinoiden tapahtumaympäristöt ovat anglosaksisessa maailmassa, joko Britanniassa tai Pohjois-Amerikassa. Osa kertomuksista sijoittuu 1900-luvun varhaisemmille vuosikymmenille, osa myöhemmille. Useimmiten näkökulma on koiran omistajan, mutta onpa joukossa sellainenkin tarina, jossa kertojana on koira: Rudyard Kiplingin Aarteenetsijän kertoja on tryffelikoira Teem, joka yrittää saada omistajansa ymmärtämään, että hänellä on rahanarvoinen taito: tryffelisienten löytäminen metsästä.

Kenelle voi suositella?

Koiran elämää ei ole satukirja, joten sen kohderyhmä tuskin on pikkulapset. Itselleni tulee tarinoista mieleen James Herriotin eläinlääkärimuistelmat ja Sesse Koiviston Korkeasaaren eläintarhan eläimistä kirjoittamat kirjat, kuten Eläintarha olohuoneessamme tai Tarinoita eläinten saarelta. Voin suositella kirjaa lukijalle, joka pitää koirista ja haluaa lukea hyväntahtoisia ja liikuttaviakin tarinoita koiran ja ihmisen välisestä ystävyydestä. Itse en lukenut kirjaa kerralla, vaan se viihtyi yöpöydälläni jonkun aikaa, ja luin koiratarinoita aina silloin, kun halusin rauhoittua ja saada hyvän mielen.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Bim mustakorva

Jotain ihan muuta! Näin voisi luonnehtia Gavril Trojepolskin vuonna 1971 kirjoittamaa romaania Bim mustakorva. Se onkin lähes täydellinen vastakohta äsken lukemilleni Mari Jungstedtin kiivastempoisille dekkareille.

" Bim nuolaisi isännän kättä ja katsoi tätä tarkkaavaisesti silmiin. Hän oli jo oppinut pitämään siitä, että isäntä puheli hänelle vaikka ymmärsikin toistaiseksi vain sanat: "Bim" ja "ei saa". Ja sylissä oli niin kovin, kovin mukavaa tarkkailla otsalle valahtavia valkeita hiuksia, ystävällisiä huulien liikkeitä ja tuntea turkissaan lämpimien, lempeiden sormien kosketus. Sitä paitsi Bim tiesi jo erehtymättömän varmasti, oliko isäntä iloinen vai murheellinen, moittiko hän vai kehui, kutsuiko luokseen vai käskikö pois."

Missä ollaan?

Venäläisessä (neuvostoliittolaisessa) tarkemmin nimeämättömässä pikkukaupungissa ja sitä ympäröivällä maaseudulla.

Kenestä kerrotaan?

Kuten kirjan nimestäkin voi jo päätellä, kirjan päähenkilö on koira, mustakorvainen englanninsetteri (toisten lähteiden mukaan gordoninsetterin albiinomuunnos) Bim. Bim on viisas ja oppivainen lintukoira, ja on lämpimästi kiintynyt isäntäänsä. Isäntä, Ivan Ivanyts, on yksinäinen leskimies.

Kirjan voi tavallaan jakaa kolmeen osaan: aluksi Bim ja Ivan Ivanyts elävät rauhallista elämää, joka koostuu yhteisistä metsäretkistä, lämminhenkisestä yhdessäolosta ja arkipäivän pienistä sattumuksista. Tapahtumat saavat käänteen, kun Ivan Ivanyts sairastuu ja joutuu sairaalaan toiselle paikkakunnalle. Bim ei tiedä, mihin isäntä on mennyt, joten tarinan toisen osa kertoo Bimin pitkästä odotuksesta ja epätoivoisista etsintäretkistä. Tämä osio ei pääty onnellisesti, ja niinpä kolmas osa kertoo Bimin kanssa ystävystyneiden ihmisten elämästä sen jälkeen, kun Bimistä on jäljellä enää kauniita (ja vain kauniita!) muistoja.

Mitä jäi mieleen?

Lukijana nautin Trojepolskin leppoisasta ja tunnelmoivasta tyylistä. Tarinan surullisesta pohjavireestä huolimatta mukana on hiukan huumoriakin. Bim kuvataan niin elävästi, että lukijana tuntuu kuin olisi oikeasti saanut tutustua hienoon ja ystävälliseen lemmikkiin. Uskon, että koiranomistajat saavat tekstistä vielä lisää sävyjä irti.

"Ensinnäkin Bim huomasi, että kaikki ihmiset tuoksuivat pakokaasulle ja vasta sen takana tuntui muita eriasteisia hajuja. Tuossa menee pitkä, laiha ihminen suurissa, aika kuluneissa kengissä kantaen verkkokassissa perunoita, samanlaisia, joita isännällä oli tapana tuoda kotiin. Laiha kantaa perunoita ja tuoksuu tupakalta. Hän askeltaa nopeasti, kiirehtien, ikään kuin yrittäen saavuttaa jotakuta. Mutta se on näennäistä - kaikki yrittävät saavuttaa jonkun. Ja kaikki etsivät jotakin niin kuin kenttäkokeissa sillä miksi he muuten juoksisivat pitkin katua, ovista sisään ja taas ulos ja jatkaisivat matkaa?"

Huomionarvoista

Kirjan pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, jonka on ohjannut Stanislav Rostotskiy. Mikäli muistan oikein, elokuvan käsikirjoitus seurailee tarkasti kirjan tapahtumia. Elokuva on lainattavissa Lappeenrannan kaupunginkirjastosta.

Kirjassa on noin 250 sivua.

Teemoja

ihmisen suhde luontoon
ystävyys eri muodoissaan (ihmisen ja eläimen välinen ystävyys, ihmisten välinen ystävyys)
uskollisuus

Lukion kurssit

1 toisesta kulttuurista kertova romaani
4 vaikuttava romaani

Pohdittavaa:

Millaisena kirjassa kuvataan ihmisen luontosuhdetta?
Miten kirjassa kuvataan ystävyyttä?
Millä keinoin teksti ohjaa lukijaa eläytymään Bimin maailmaan?
Millä keinoin teksti vaikuttaa lukijan tunteisiin?