Ennen lintuja (Merja Mäki)

 

Kuka, missä, milloin?

Alli-niminen kalastajaperheen tytär Laatokalta lähtee talvisodan päätyttyä perheineen evakkoon Seinäjoelle. Aivan kuten Väylä-romaanin nimetön päähenkilö, Allikin saa kulkea evakkotaipaleensa perheen karjasta huolehtien. Lehmien ja hevosen lisäksi Allin seurana tai oikeastaan huolehdittavana on hänen raskaana oleva kälynsä.

Vaikka rauha on solmittu, epävarmuus tulevaisuudesta kalvaa Seinäjoelle päätynyttä perhettä. Kotisaareen Laatokalle on ikävä eikä kalastajan ammattia voi Pohjanmaan lakeuksilla harjoittaa. Perheen parikymppisistä kaksospojista toinen oli kaatunut sodassa eikä nuoren miniän raskaus pääty onnellisesti. 

Juonta ei kannata paljastaa enempää. Tärkein teema teoksessa lienee Allin kasvukertomus. Perheen vahvatahtoinen ja suorastaan kovasydäminen äiti haluaa päättää Allin elämän suunnasta. Hän vähättelee Allin kykyjä, osaamista ja toiveita. Tarkkasilmäinen käly ymmärtää perheen vinoutuneen valta-aseman, ja auttaa Allia huomaamaan oman vahvuutensa ja tarpeellisuutensa.

Miltä sota seurauksineen näyttää teoksessa?

Tarinassa on yllättävän paljon samankaltaisia elementtejä kuin edellisessä postauksessa esitellyssä Rosa Liksomin Väylässä. Nuori naispäähenkilö on tarinan minäkertoja. Huomion kohteena ovat evakot eivätkä sotatapahtumat. Ennen lintuja -teoksen nykyhetkessä tykit ovat suurimman osan ajasta jo vaienneet, ja sodan jälkiselvitteyt ovat esissä. Tärkeä miljöö on seinäjokelainen sotasairaala, jonne Allikin päätyy "aputytöksi". Sairaalassa hoidetaan sodassa haavoittuneita,  ja sodan jäljet näkyvät sekä fyysisinä että psyykkisinä vammoina. Erityisen riipaisevalta kuulostaa lastenosasto, josta kaikkia lapsia ei haeta kotiin. 

Sodan riepottelemien ihmisten elämässä perhesuhteet läpivalaistaan. Allilla on eri isä kuin perheen muilla lapsilla. Tuomas-veli ei jaksa huolehtia omasta lapsestaan. Lydia-äiti kohtelee lapsiaan eriarvoisesti. Mitä perheestä jää jäljelle, kun ulkoiset puitteet sortuvat ympäriltä ja perheenjäsenten käsitys hyvästä elämästä suuren mullistuksen jälkeen on erilainen? 

Sen verran spoilaan juonta, että Allille käy hyvin, vaikka Laatokka vaihtuukin hiljakseen virtaavaan jokeen. 

"Isätön on kuin muuttolintu, minähän sen tiedän. Mutta riittää, jos on parvi, jossa lentää. Etkö sinäkin ajattele, ettei parven selviytymisen kannalta ole väliä mikä poikanen on kenenkin?"

Alli löytää parvensa, ja hänen siipensä suojaavat muutamaakin elämässään kolhiutunutta tai huonon lähdön saanutta kulkijaa.

Tuli vielä mieleen

Jokin aika sitten keskusteltiin julkisestikin siitä, miten sodan kuvaus on Suomessa pitkään keskittynyt rintamamiesten näkökulmaan. Nythän tilanne on jo ihan toinen! Naisia, kotirintamaa ja evakoita käsitteleviä kirjoja on viime vuosina julkaistu useitakin. Äkkisältään mieleen tulee Minna Rytisalon Lempi, Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, Rosa Liksomin jo aiemmin tässä tekstissä mainittu Väylä ja nyt Merja Mäen Ennen lintuja. Listaa voisi varmaan vielä jatkaakin. 

Väylä (Rosa Liksom)

 

Kuka, missä, milloin?

Teini-ikäinen nimettömäksi jäävä tyttö lähtee evakkomatkalle Lapin sodan jaloista kotitilansa karja mukanaan. Ruotsin puolelle suuntaavat myös naapuritilan naiset ja keskenkasvuinen poika lehmineen. Yhdessä taitetaan tietymättömiä taipaleita ja ylitetään Väylä, joka todellisuudessa lienee Tornionjoki, sodan ja rauhan rajajoki. 

Tytön huolena on karjan lisäksi raskaana oleva äiti, jonka mielenterveys ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Äiti on lähtenyt matkaan jo aiemmin, ja kun karja on lopultakin saatu turvalliseen paikkaan, alkaa tarinan b-osa, äidin etsiminen ja monimutkaiseksi osoittautuvan ihmissuhteen perkaaminen. 

Vaikka Ruotsi on turvallinen paikka, näyttäytyvät sodan rujot kasvot myös siellä. Karanteenileireille kootut suomalaiset kärsivät kylmästä, nälästä ja pelosta, eikä kuolema ole harvinainen vieras sielläkään, vaikka näkymiä paremmasta elämästä silloin tällöin vilahtaakin. 

Teoksessa ei taideta mainita yhtään paikannimeä. Puhutaan kylistä, metsistä, selkosista ja muista maisemaan ja maastoon liittyvistä paikoista. Kirjan sisäkannessa on käsin piirretty kartta, josta näkee, miten mutkainen ja monivaiheinen tytön matka lopulta oli. 

Erityistä

Minäkertoja, tyttö, kertoo tarinan vahvalla Tornionjokilaakson murteella. 

"Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharsoon ja kohta alko tihuuthamaan jäähilheistä vettä."

Ensi alkuun murre hidasti lukemista, mutta kun siihen tottui, se pikemminkin vei mennessään ja innosti lukemaan tarinaa eteenpäin. 

Tornionjokilaaksolaisen luonnon kuvaus on valtavan hienoa ja yksityiskohtaista. Luonto ja muu ympäristö nähdään päähenkilön silmiin, ja tarinan edetessä käy ilmi, että tyttö on kiinnostunut paitsi lähiympäristössään olevasta luonnosta myös elämän suuremmasta mittakaavasta. Tytön setä on selvittänyt tytölle maailmankaikkeuden syntyä, planeettojen sijaintia sekä maapallon muinaishistoriaa. Vaikeina hetkinään tyttö peilaa omia kokemuksiaan maailmankaikkeuden suuriin tapahtumiin ja saa näin mielensä rauhoittumaan kuoleman ja kurjuuden tullessa liian lähelle. 

Myös lehmät kuvataan persoonina samoin kuin tytön karanteenileirillä seurakseen saama rotta, Aikili. 

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani on vuoden 2014 Finlandia -palkinnon voittanut romaani. Blogissa on esitelty muitakin eri vuosina ehdokkaina olleita romaaneja. Oli yllätys, kun huomasin, että palkintoa jakavan Suomen Kirjasäätiön sivuilla todetaan ainoastaan, että palkinto myönnetään ansiokkaalle suomalaiselle romaanille. Tarkempia kriteerejä ei siis ole!

Vuoden 2014 Finlandia -palkinnosta  päätti professori Anne Brunila, joka Helsingin Sanomien haastattelussa 27.11. perusteli palkinnon antamista Valtosen romaanille seuraavasti:
"Mitään vastaavaa kotimaista nykyajan kuvausta en ole aikaisemmin lukenut." ja "Kirja on hämmästyttävä yhdistelmä tarkkanäköistä ihmissuhdekuvausta, syvällistä moraalista ja eettistä pohdintaa, science fictionia ja jännitystä."

Kuka, missä ja milloin?

Tarina sijoittuu nykyaikaan, Suomeen ja Yhdysvaltoihin. Tapahtumat ovat saaneet alkunsa parikymmentä vuotta aiemmin, kun nuori neurotieteilijä Joe Chayefski tulee Suomeen, elää lyhyen romanssin ja saa lapsen suomalaisen Alinan kanssa. Kirjan nykyhetkessä Joe on palannut Yhdysvaltoihin ja perustanut uuden perheen, Alina ja pariskunnan yhteinen poika Samuel elävät Suomessa. Samuel on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja päässyt opiskelemaan biotieteitä yliopistoon.

Positiivisesta vireestä huolimatta Samuelin elämä sakkaa pahemman kerran. Suuri pettymys on, että etäiseksi jäänyt isä ei pidä mitään yhteyttä, vaikka Samuel on menestynyt hyvin koulussa ja kiinnostunut samanlaisista asioista kuin isä. Lisäksi suhde tyttöystävään päättyy, eivätkä opiskelut etene.

Joen elämää puolestaan hankaloittavat eläinaktivistit, jotka iskevät paitsi työpaikalle myös perheen kotiin. Kriisi ja ulkopuolinen uhka ei tässä tapauksessa yhdistä perhettä, vaan alkaa repiä sitä erilleen.

Oma lukukokemus

Kirjan lukeminen kesti minulla kauan. Lukukokemukseni ei selvästikään ollut yhtä euforinen kuin professori Anne Brunilalla. Mielestäni kirjassa oli liikaa aineksia ja teemoja: parisuhdeongelmat, avioerolapset, hylätyksi tulemisen kokemus, murrosikäisen kriisi, koulutetun naisen uran ja perheen yhdistäminen, lasten kasvattaminen, eläinaktivismi, tutkimuksen teon eettiset kysymykset, nykyteknologian etiikka, markkinavoimien tunkeutuminen nuoren ihmisen elämään, oikeus aseelliseen itsepuolustukseen (Yhdysvalloissa), kulttuurien väliset erot...

Hyvää oli se, että kirja käsittelee nykypäivän kysymyksiä. Romaanissa on ulkopuolinen kertoja, mutta näkökulma vaihtuu. Tärkeimmät näkökulmat ovat tietysti Joen ja Samuelin. Kerrontateknisesti kiinnostavaa oli, että kriittisimpiä tapahtumia kuvattaessa Samuelin näkökulmaa ei paljastettu, mutta lukija johdateltiin ajattelemaan tietyllä tavalla Samuelin tekemisistä. Lopussa sitten paljastuu, että asiat eivät ole olleet aivan sitä, miltä ne ensiksi näyttivät. Joen (ja myös lukijan) käsitys Samuelista osoittautui vääristyneeksi. (Onkohan tämä juonipaljastus?)

Teos ei kuvaa tiedemaailmaa kovinkaan syvällisesti, jos joku sitä odottaa. Mietin myös kirjan nimeä, joka on intertekstuaalinen viittaus Jeesuksen ristillä esittämään rukoukseen. "Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä..." Nimi voi mielestäni romaanissa viitata moniin asioihin tutkimustyöstä ihmissuhdepulmiin tai jopa Joen tyttären uusinta teknologiaa edustavaan i Am -laitteeseen, joka tallentaa käyttäjänsä mieltymyksiä ja kulutustottumuksia.

Kirjassa on 557 sivua.

Lukion kurssit

4 vaikuttava romaani
8,9 kotimainen nykykirjallisuus

Tuore maa

Missä ollaan?

Tuore maa on novellikokoelma, joka sisältää kahdeksan kertomusta. Tapahtumapaikkoja on siis useita. Etupäässä ollaan Yhdysvaltojen itärannikolla, mutta myös Seattle, Rooma, Lontoo ja Thaimaa ovat tarinoiden tapahtumaympäristöjä.

Kenestä kerrotaan?

Koska kyseessä on novellikokoelma, ei yhtä päähenkilöä ole. Useassa tarinassa kuitenkin esiintyy nuori intialaistaustainen mies nimeltä Kaushik. Hän menettää varhain äitinsä eikä oikein kunnolla toivu tästä. Myöhemmin hänestä tulee sotavalokuvaaja. Niminovellissa Tuore maa nuori äiti saa vieraakseen muualla asuvan leski-isänsä, joka haluaa tutustua tyttärenpoikaansa eikä saa kerrottua tyttärelleen, että on löytänyt uuden rakkauden. Novelli Pelkkää hyvyyttä puolestaan kertoo sisaruksista: sisko kutsuu luokseen pitkään teillä tietymättömillä olleen veljensä, jonka alkoholiongelman koko perhe tietää, mutta mistä kukaan ei halua puhua. Ei kuulu kenellekään –novellissa kirjakaupassa työskentelevälle nuorelle Sangille kosijat soittelevat kotiin. Täydelliseltä tuntuva poikaystävä tuottaa hänelle kuitenkin pettymyksen. Novellien henkilöt ovat enimmäkseen nuoria aikuisia

Mistä on kysymys?

Novellit käsittelevät bengalilaistaustaisten (=intialaisten), Yhdysvaltoihin muuttaneiden perheiden elämää. Huomion kohteena ovat ihmissuhteet sekä ristiriidat erityisesti vanhempien ja aikuistuneiden lasten välillä. Henkilöille perhesuhteet ovat tärkeitä, mutta joskus myös tukahduttavia. On paljon asioita, joita ei sanota ääneen.

”Hän oli tuntenut Chitran vain muutamia viikkoja, oli tavannut hänet kahdesti ennen avioliittoa. Siviilivihkimisen jälkeen oli nautittu pieni päivällinen hotellissa. ’Sukulaiset järjestivät koko jutun’, hän selitti ikään kuin kieltäytyen vastuusta. Tämä huomautus ahdisti minua enemmän kuin mikään mitä isä oli siihen mennessä sanonut. Isä ei ollut mikään myötäilijä, ja minä tiesin, ettei kukaan olisi rohjennut etsiä hänelle uutta vaimoa, ellei hän olisi itse ehdottanut sitä.  ’Kaushik, minä en jaksanut’, hän sanoi. ’En jaksanut tulla tyhjään taloon joka ilta.’ ”

Teemoja

parisuhde

perhe

perinteet

itsensä ja oman elämäntapansa löytäminen, aikuistuminen

Huomionarvoista

Tarinat ovat novelleiksi melko pitkiä, useiden kymmenien sivujen pituisia, miltei jo pienoisromaaneja siis. Novellit ovat sujuvalukuisia: teksteissä on hyvin kirjoitettua dialogia ja taitavia kuvauksia sekä ympäristöstä että henkilöiden kokemuksista.

"Musiikkisiivestä he löysivät huoneen, jossa oli sohvia ja nuottitelineitä. Nurkassa oli pikkuflyygeli ja sen edessä kaksi roskasäiliötä täynnä kertakäyttömukeja ja rutistettuja leipomon laatikoita. Isolla taitettavalla pöydällä oli kahvinkeitin ja pino käyttämättömiä mukeja."

Vaikka kertomukset ovat sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti kaukana suomalaisen lukijan maailmasta, on henkilöihin helppo samaistua.  Ainakin tarinoissa kuvatut vanhemmuus, sisarussuhteet ja aikuistuminen sisältävät paljon tuttuja  tunteita ja toiveita. Ylipäätään kokoelmassa  kuvattujen tunteiden kirjo teki minuun erityisen vaikutuksen. 

Lukion kurssit

1 vieras kulttuuri
3 novelli kirjallisuuden lajina

6,8 nykykirjallisuus