Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanninkielinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste englanninkielinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mobile Library (David Whitehouse)

Tarinasta

David Whitehousen Mobile library -kirjan päähenkilö on (englantilainen) koulupoika Bobby Nusku, jonka elämässä kipupisteitä riittää: äiti on kuollut ja isä käyttäytyy väkivaltaisesti. Koulussa kiusataan ja ystäviä ei juuri ole. Keskellä kurjuuttaan Bobby tutustuu Valiin, lähistöllä asuvaan yksinhuoltajaäitiin, jonka luona hänellä on pitkästä aikaa hyvä olla.

Tilanne ei kuitenkaan ole ongelmaton, ja niinpä Val tyttärineen päätyy lähtemään karkumatkalle Bobby mukanaan. Pakovälineenä heillä on käytöstä poistettu vanha kirjastoauto.

Piileskellessään metsikössä kolmikko tapaa Joen, miehen, joka myös on karkumatkalla, -tosin hiukan eri syistä kuin Bobby ystävineen.

Lukukokemus

Kirjan englanti on vaativampaa kuin esimerkiksi tässä blogissa esitellyn Fiona Gibsonin kirjan kieli. Sen vuoksi jotain saattoi jäädä ymmärtämättäkin, mutta pääsääntöisesti pysyin mukana juonen käänteissä. Tarina itsessään kuulostaa hiukan epäuskottavalta, mutta sen myötä käsitellään täysin uskottavia aiheita, kuten vanhempien ja lasten välisiä suhteita, rakkauden ja läheisyyden kaipuuta sekä elämän arvoja.

Erityistä

Pakomatkalla oleva joukkio lukee tarinan kuluessa paljon, mikä tietysti on ymmärrettävää, kun kulkuneuvona on kirjastoauto. Niinpä kertomus sisältää paljon viittauksia erilaisiin kirjoihin ja tarinoihin. Tästä osasta saa varmasti paljon irti sellainen lukija, joka tuntee englantilaista lasten- ja nuortenkirjallisuustraditiota.

Kerrontateknisesti huomiota herättää se, että käytännössä kirjan ensimmäinen ja viimeinen luku ovat samat. Kirja siis alkaa ennakoinnilla tulevasta.




As good as it gets? (Fiona Gibson)

Missä ollaan ja kenestä kerrotaan?

Fiona Gibsonin viihderomaani "As good as it gets?" kertoo neljättäkymmenettä syntymäpäiväänsä lähestyvästä lontoolaisesta Charlottesta ja hän perheestään.

Charlottella on nuorena saatu tytär, jonka biologinen isä ilmestyy kuvioihin lähes kirjaimellisesti "puskista". Perheen elämässä on samaan aikaan yhtä ja toista selviteltävää: isä Will on jäänyt työttömäksi, Charlotten ja Willin suhde vaikuttaa olevan jonkinlaisessa molemminpuolisessa turhautumisen tilassa ja perheen teinityttö Rosie kipuilee mallihaaveidensa kanssa.

Tarinan juoni on mukaansatempaava ja henkilöt melko uskottavia.

Chick-lit -kirjallisuus määritellään kirjallisuudeksi, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Voi olla, että opus siis lukeutuu tähän kategoriaan. Huumoria on mukana, ja mitä parempi kielitaito sitä viihdyttävämpi kirja tietysti on. Yksi oma tavoitteeni kirjan lukemisessa onkin parantaa kielitaitoa.

Mieleen jäänyttä

Englanninkielisten kirjojen lukeminen liittyy itselläni laajempaan tavoitteeseen oppia ymmärtämään (ja tuottamaan) entistä paremmin sekä kirjoitettua että puhuttua englantia. Näin ollen kirjaa lukiessa ilahdutti myös (käsitykseni mukaan) perienglantilainen miljöö ja  elämäntapa puutarhanhoitoineen, naapureineen ja maaseudulle suuntautuvine lomamatkoineen.