Kaikki se valo, jota emme näe (Anthony Doerr)

Kuka,missä ja milloin?

Ajallisesti tarina alkaa vuodesta 1934 ja kestää toisen maailmansodan päättymiseen asti, vuoteen 1945. Lopussa tehdään vielä kaksi aikasiirtymää: 1970-luvulle ja vuoteen 2014.

Teoksessa on kaksi tarinalinjaa.Toinen kertoo ranskalaisesta sokeasta tytöstä, Marie-Lauresta,joka elää isänsä kanssa ensin Pariisissa ja sodan sytyttyä siirtyy sukulaistensa luo Saint Malon pikkukaupunkiin Bretagneen. Marie-Lauren isän työpaikka on Pariisin luonnontieteellinen museo, joka ympäristönä tulee sokealle Marie-Laurellekin hyvin tutuksi. Lähtiessään Bretagneen isä saa museosta mukaansa arvoesineen, josta huolehtiminen määrittää isän ja Marie-Lauren kohtaloa ratkaisevalla tavalla.

Toinen tarina kertoo saksalaisesta Werneristä, joka asuu sisarensa kanssa orpokodissa keskellä saksalaista kaivosaluetta, Zollvereinissa. Werner on lahjakas poika, joka oppii rakentamaan radion romusta ja kuuntelee sisarensa Jutan kanssa lyhytaaltolähetyksiä lastenkodin ullakkohuoneessa. Korjattuaan paikallisen silmäätekevän Herr Siedlerin radion, Werner saa mahdollisuuden lähteä kouluun ja välttää näin joutumasta 15-vuotiaana kaivokseen töihin.  Koulussa opiskellaan Wernerin rakastamia luonnontieteitä ja tekniikkaa, mutta koulu on myös sotilasoppilaitos, jonka kurinpitomenetelmät ovat vähintäänkin pöyristyttäviä.

Sodan jatkuessa Marie-Lauren ja Wernerin tiet lopulta kohtaavat. Enempää juonipaljastuksia en halua tehdä.

Mitä jäi mieleen?
Doerrin teos on hieno tarina: vaikuttava, jännittävä, kaunis ja tavallaan uskottavakin - ainakin psykologisen kuvauksen osalta.  Romaanin luvut ovat lyhyitä, joskus vain kahden sivun mittaisia.  Luvut on nimetty sisältönsä mukaan: "Hän ei palaa", "Syksy", "Pikku talo", "Keuhkokuume". Lukujen nimeäminen johtuu ehkä siitä, että näkökulma Marie-Lauren ja Wernerin tarinoiden välillä vaihtelee vähän väliä. Nimettyjen lukujen avulla on  helpompaa seurata tarinan kulkua.

Kirjailijan tyyli on hyvin kuvailevaa, ja eri aisteja hyödyntävää, mikä tekee ainakin omasta mielestäni tekstistä helpommin samaistuttavan. Marie-Laure on sokea, joten ympäristöä havainnoidaan hänen näkökulmastaan ja näin ollen on tietysti luonnollista, että muut aistihavainnot kuin näkeminen korostuvat.

"Autot roiskuttavat kaduilla vettä, sulavesi lorisee puroina; hän erottaa, miten lumi rasahtelee ja ropsahtelee puiden oksilta. Hän haistaa kasvitieteellisen puutarhan setrit neljänsadan metrin päässä. Tässä kohtaa metrojuna kiitää jalkakäytävän alla; tuolla on quai Saint-Bernard. Tässä kohtaa taivas aukenee, ja hän kuulee oksien naksahtelun: tuolla on se kapea puutarha-alue Paleontologian osaston takana. Tämän siis täytyy olla quain ja rue Cuvierin kulma."

Minua puhutteli myös romaanin kuvaus sodasta. Tulin ajatelleeksi, miten erilainen kokemus toinen maailmansota on ollut eri puolilla Eurooppaa. Suomessa sota käytiin rintamalla, ja siviilien uhkana olivat pommitukset. Keski-Euroopassa sen sijaan valloittajat vaihtuivat, vastarintaliikkeet toimivat ja ainakin Doerrin esittämän kuvauksen perusteella tuntui olevan vaikeaa tietää, keneen saattoi luottaa. Vihollinen saattoi asua naapurissa.

Sota myös asetti ihmiset epäinhimillisiin tilanteisiin, joissa tavalliset sotilaat tai siviilitkin joutuivat päättämään toisten ihmisten elämästä. Koneiston osaksi joutuminen hävitti myös ihmisen oikeuden ohjailla omaa elämäänsä. Tätä korosti erityisesti Wernerin tarina natsiarmeijan radistina.

Romaanista on kirjoitettu monissa kirjablogeissa. Tässä pari linkkiä:

http://psrakastankirjoja.blogspot.fi
http://kirjasfaari.fi/
https://www.lukulamppu.fi/

Graniittimies

Missä ollaan ja kenestä kerrotaan?

Kirjan takakannen kuvaus kertoo olennaisen: "Ilja ja Klara ovat lähteneet kotimaastaan vapauden valtakuntaan, vannoen etteivät koskaan palaa. Nuori aviopari on vaihtanut nimeä ja kieltä, jättänyt kaiken. Kun Petrogradista tulee Leningrad, alkaa vaikea elämä."

Sirpa Kähkösen Graniittimiehen tapahtumat alkavat vuodesta 1922, jolloin Ilja ja Klara hiihtävät metsiä myöten Suomesta Neuvostoliittoon. Tarina päättyy 1930 -luvun loppuun. Tosin kirjan viimeinen luku, eräänlainen epilogi, on toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta.

Sisällissodan jälkeiseen Suomeen pettyneet Klara ja Ilja ovat vakaasti rakentamassa uudenlaista yhteiskuntaa. Aluksi elämä - aineellisesta puutteellisuudestaan huolimatta - sujuukin. Ilja saa käyttöä insinöörintaidoilleen ja Klara perustaa ystävänsä kanssa toimintakeskuksen "Ilon sepät" Petrogradin katulapsille.

Pietarissa on paljon muitakin suomalaisia, ja vähitellen kasvava ystäväpiiri on pariskunnalle kuin perhe. Ystävien joukossa on sirkuslaisia, taiteilijoita, katulapsia ja  -kyllä!- myös liikemies vaimoineen.

Mikä puhuttelee?

Klara on mielestäni tarinan tärkein henkilö. Kirjan kaksi ensimmäistä osaa ovat realistista kerrontaa. Minä-kertojana on Klara. Kolmannessa osassa sen sijaan näkökulma vaihtelee, ja tunnelma muuttuu realistisesta jollain lailla impressionistisemmaksi. Kuvataan tunnelmia ja henkilöiden sisäisiä kokemuksia. Henkilöiden elämä muuttuu ulkoisesti epävarmaksi ja sekavaksi. Luottamus rakoilee, ja ystävät kääntävät toisilleen selkänsä.

Surullista tarinassa on, että lähes kaikki toivo murenee vähitellen. Klara on idealisti, joka on valmis elämään niin kuin opettaa. Vähitellen hän kuitenkin huomaa, että myös sosialistisessa yhteiskunnassa on välistävetäjiä ja omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä. Sosialismi ei tehnytkään ihmisistä parempia. On surullista, että ihanteet eivät toteudu. Vielä surullisempaa on joutua toteamaan, että kaikki omat uhraukset ja tehty työ ovat olleet turhia.

Tämä on ehkä lohduttomin kirja, jonka koskaan olen lukenut. Se on myös vaikuttava, kiinnostava ja uskottava.

Surullista on myös tietää, että vaikka yhteiskuntajärjestelmät ja hallitsijat ovat vaihtuneet, katulapset eivät ole hävinneet Pietarista sadassa vuodessa mihinkään.


Muita huomioita

Kirjan kieltä on kehuttu sekä arvosteluissa että monissa kirjablogeissa. Olen samaa mieltä: kieli on kuvailevaa, ajatuksia herättelevää ja monitasoista.

"Eikä Klaraa ruumiin sairaus rikkonut. Klara mureni ihanteensa mukana. Suuria ajatuksia, betoniseiniä, käytäviä. Niitä sai purkaa maailmaan niin paljon kuin ehti ja jaksoi. Mutta ilon tuoja, hellä ja vilpitön, murskattiin."

"Veljeni vartija - en suostunut olemaan, älkää tekään siihen vedotko! Mutta kuulustelija ei vastaa, lehdet ropisevat valtavien pisaroiden alla. Miten se on mahdollista, puu, se on lähtenyt metsästä vaeltamaan, repinyt juurensa maasta, taivaltanut vaahteraharjanteilta tänne saakka, kumartunut siitä matalasta portista jonka läpi autot tälle pihalle tulevat. Tullut pihaan seisomaan, ropisemaan, varistamaan lehtensä, henkimäänmetsää. Eikä pois pääse enää."

Lukion kurssit

4 vaikuttava teos
6,8 nykykirjallisuus

Teemat
- historia
- ihmisen suhde ideologiaan
- vallankäyttö
- oikeudenmukaisuus
- väkivalta
- ystävyys

Pohdittavaa

- selvitä, miksi Suomesta lähdettiin Neuvostoliittoon 1920 -luvulla? Ketkä lähtivät? Mitä lähtijöiden kohtaloista tiedetään?
- kuka tai mikä oli/on graniittimies?
- millä tavoilla suhde ideologiaan (=sosialismiin)  ilmeni romaanin henkilöiden toiminnassa?

Kuningasajatus

Kuka, missä, milloin?

Jaan Krossin Kuningasajatus -romaanin tapahtumat sijoittuvat Viroon. Päähenkilö on nuori historiantutkija.  Aikatasoja on oikeastaan kolme: ensiksi ja ehkä tärkeimpänä  kirjan nimettömän minäkertojan elämä 1940 -luvun puolivälissä, toiseksi kertojan tutkimuskohteen Jüri Vilmsin elämänvaiheet ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kolmas aikataso kertoo ruotsalaisen tutkimusmatkailijan S.A. Andreen huimapäisestä lentoyrityksestä pohjoisnavalle 1800 -luvun lopussa.

Sekä Jüri Vilms että S.A. Andree ovat todellisia historiallisia henkilöitä. Vilmsin elämän ja erityisesti kuoleman tutkiminen osoittautui 1940 -luvun Viron tilanteessa tulenaraksi aiheeksi. Tarinan nykyhetki kertoo ajasta, jolloin ensimmäinen neuvostomiehitys oli päättynyt Virossa, ja saksalaiset olivat vallassa ennen seuraavaa (ja sittemmin vuosikymmeniä kestänyttä) neuvostomiehitystä. Epäluulon ja terrorin ilmapiiri hallitsi ihmisiä.

Mitä erityistä?

Krossin tapaan tekstissä on paljon historiallisia yksityiskohtia ja eräänlaisia sisäkertomuksia, joten lukeminen on -ainakin minulle- paikoin vähän työlästä. Toisaalta kirjassa keskeistä on rakkauskertomus ja nuorten ihmisten elämän kohtalonhetket, joten jännite kuitenkin säilyy.

Kerrontateknisesti mielenkiintoista on, että päähenkilön kokemukset sekoittuvat välillä Jüri Vilmsin kokemuksiin. Näitä kohtia lukiessaan joutuu miettimään, kenestä kerrotaan ja mikä tarkoitus kokemusten "samaistamisella" on. Onko kirjailija halunnut kuvata kahta elämää, joissa sattumoisin on samanlaisia piirteitä? Vai onko tarkoitus osoittaa, että ihmisinä kokemuksemme harvoin ovat täysin ainutlaatuisia, vaikka ehkä itse haluaisimmekin uskoa niin?  Paras esimerkki tällaisesta "samaistamiskohtauksesta" lienee kirjan surullinen loppukohtaus. (Ei enempää juonipaljastuksia tähän kohtaan!)

Osa kirjan tapahtumista sijoittuu myös Suomeen, kohtalokkaana keväänä 1918.

Teemoja

rakkaus
valta, vallankäyttö
historia
rohkeus

Lukion kurssit

4 vaikuttava teos
(5 klassikko?)

Syvyydestä

Missä ollaan?

1950 -luvun Tallinnassa. Kirjan päähenkilön tekemän arkeologisen löydön myötä päästään vilkaisemaan myös keskiaikaista Tallinnaa.

Kenestä kerrotaan? Mistä on kyse?

Syvyydestä -romaanin päähenkilö ja minäkertoja on noin kolmekymmentävuotias Peeter Mirk. Kertomuksen alussa hän on juuri palannut työleiriltä Siperiasta, johon hänet  oli karkotettu kahdeksan vuotta aiemmin tuhansien maanmiestensä tavoin. Ennen karkotustaan Peeter oli ehtinyt valmistua juristiksi Tarton yliopistosta.

Palattuaan Viroon Peeter pääsee töihin arkeologiselle kaivaukselle. Eräänä päivänä hän löytää keskiajalla eläneen Tallinnan arkkipiispan jälkeensä jättämän kirjoituksen. Peeter salaa löytönsä työtovereiltaan ja päättää selvittää  tekstin sisällön ja arvon ennen kuin luovuttaa sen neuvostoviranomaisille.

Kirja kuvaa hyvin toisen maailmansodan jälkeisen Neuvosto-Viron ilmapiiriä ja ihmisten sopeutumista uuteen tilanteeseen, kun niin monet Viron tasavallan aikaiset asiat - kuten omaisuus ja yhteiskunnallinen asema - olivat saattaneet tyystin "nollautua"sosialistisen järjestelmän myötä. Elämää vaikeutti myös kuoleman, katoamisten ja pakolaisuuden myötä murentuneet ystävyys- ja perhesuhteet.

Jaan Kross valottaa henkilöidensä elämäntarinoita useilla sisäkertomuksilla. Näin henkilökuvat syvenevät, ja yhteiskunnallisen todellisuuden kuva laajenee. Kirja antaa vaikutelman, että sota jälkiselvittelyineen vaikutti lähes kaikkien virolaisten elämään epäoikeudenmukaisella ja mielivaltaisella tavalla. Työleirituomioita ja muita rangaistuksia oli jaettu melko sattumanvaraisin perustein, eivätkä Siperiasta kotiin palaavat ihmiset - lähes kymmenen vuoden jälkeenkään - olleet varmoja, keneen uskaltavat luottaa, kun alkavat rakentaa itselleen uutta elämää.

Kenelle suosittelen?

Viron (lähi)historiasta kiinnostuneille kirja on uskoakseni mieluisaa luettavaa. Krossin polveileva tyyli vaatii hiukan tavallista enemmän keskittymistä, mutta on lopulta palkitsevaa: tunnelmat ja henkilökuvat ovat tarkkoja ja uskottavia.

Teemoja
oikeudenmukaisuus
ystävyys
historia

Lukion kurssit
4 vaikuttava teos
5 kirjallisuuden klassikko

Pohdittavaa
Miten tulkitset kirjan loppuratkaisun? Millä tavoin Andreaksen libelli vertautuu Viron (kirjassa kuvatun ajan) yhteikunnalliseen todellisuuteen?

Teemestarin kirja

Missä ollaan?
Skandinavian unionissa, Uudessa Qianissa. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Pohjois-Suomen alueelle, muun muassa Kuusamo mainitaan. Eletään tarkemmin määrittelemätöntä aikaa suuren katastrofin jälkeen. Aikaan liittyvinä ilmauksina tarinassa puhutaan entismaailmasta ja nykyismaailmasta, joka siis on tarinan kerrontahetkeä.

Kenestä kerrotaan?
Päähenkilö on noin 20-vuotias Noria Kaitio, josta isä on kouluttanut itselleen seuraajan teemestarin arvostettuun ammattiin. Yleensä teemestarit ovat miehiä, joten Norian rooli on poikkeuksellinen.

Mistä on kysymys? 

Makea vesi on vähissä. Sotilasdiktatuuri hallitsee Uuden Qianin aluetta, ja veden käyttö on tarkoin säännösteltyä. Vesiannokset eivät riitä ihmisille, ja he kehittelevät keinoja saadakseen itselleen lisää vettä. Veden hallinta ja hankinta  luo konflikteja valtaapitävien ja tavallisten ihmisten välille.

Kirjan teemoja

valta, vallankäyttö
ystävyys, uskollisuus
eettiset kysymykset
zeniläisyys

Huomionarvoista

Emmi Itäranta on kirjoittanut Teemestarin kirjan  sekä suomeksi että englanniksi. Kirja on ilmestynyt Suomessa vuonna 2012 ja Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Kanadassa ja Australiassa vuonna 2014 nimellä Memory of Water. Käännösoikeudet on myyty 17 kielialueelle.

Kirjailijan kotisivu

Lukion kurssit

1 vieras kulttuuri
4 valta ja vallankäyttö, sukupuoli ja identiteetti
6, 8 nykykirjallisuus