Lomalukemisia

Lomareissulla sain  luettua  kolme kirjaa, jotka poikkeuksellisesti niputan yhteen postaukseen.

Teokset ovat Haruki Murakamin Sputnik, rakastettuni, Ann Cleevesin Valoisat illat ja Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Valoisat illat on Shetlannisaarille sijoittuva dekkari ja myös Hylätty ranta on tavallaan jännityskirja, vaikkei varsinainen dekkari olekaan. Molemmat teokset sijoittuvat siis Brittein saarille. Murakamin teoksen tapahtumapaikat puolestaan ovat Tokio sekä nimeämätön kreikkalainen pikkusaari. Myös Sputnikia voi pitää jokinlaisena salapoliisikertomuksena, sillä teoksen nimihenkilö, oikealta nimeltään Sumire katoaa mystisesti Kreikassa jälkiä jättämättä. Sputnikissa päähuomio on kuitenkin "inhimillisen kaipuun kuvauksessa" (takakansitekstiä), katoamiseen tässä tapauksessa liity rikosta eikä kukaan kirjan henkilöistä ole poliisi tai edes yksityisetsivä.

Lyhyesti kaikista kolmesta:

Valoisat illat: Komisario Jimmy Perez alkaa selvittää taidenäyttelyn avajaisissa oudosti käyttäytyneet miehen murhaa. Tapaus paljastaa monenlaista kylässä elävien ihmisten menneisyydestä. Ollaan Shetlanninsaarilla, jossa tapahtuma-aikaan, alkukesästä on yöttömien eli valoisien öiden aika.

Sputnik, rakastettuni: Nuori tokiolainen miesopettaja rakastuu opiskelutoveriinsa, joka puolestaan rakastuu itseään reilusti vanhempaan naiseen. Naiset matkustavat Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Tämän jälkeen kertoja ja Sumiren rakastettu yrittävät yhdessä löytää Sumiren. Lopetus on monitulkintainen. Murakamin teosten tapaan tämäkin romaani sisältää todellisuuden tarkastelua ehkä jollain lailla maagisen realismin hengessä.

Hylätty ranta: Teos on loppua kohti synkkenevä, miltei kauhuelementtejä sisältävä romaani. Päähenkilö lähtee perheensä kanssa pääsiäisenä pyhiinvaellusmatkalle paikkaan, jossa he ovat yhdessä pienen seurakuntalaisporukan kanssa käyneet vuosia sitten aiemminkin. Kylässä on oudon synkkä ja torjuva tunnelma. Läheiseen taloon tuodaan nuori tyttö synnyttämään lasta. Päähenkilön hiukan jälkeenjääneeltä vaikuttava veli kiinnostuu tytöstä ja veljekset lähtevät tapaamaan tyttöä. Tapahtumat saavat kuitenkin synkän suunnan.

Lukukokemuksena näistä kolmesta pidin eniten Murakamista. Viipyilevä kuvaus ja erikoiset henkilöt olivat kiinostavia, vaikka filosofinen osa menikin osittain hiukan yli ymmärrykseni. Murakamin päähenkilö päämäärättömyydessään herättää minussa sympaattisia tunteita.

Hylätty ranta oli kiinnostavasti kirjoitettu ja jännite säilyi, mutta tapahtumat olivat jollain lailla inhottavia, joten tarina jätti tahmean olon mieleen. (Pitää kuitenkin sanoa, että teos palkittiin vuonna 2015 Britanniassa parhaana esikoisromaanina.)

Valoisat illat oli mielestäni ihan ok perusdekkari, ja miljöön kuvaus oli kiinnostavaa, vaikka suomalaiselle nuo valoisat yöt ovat tietysti ihan tavanomainen kokemus. Näin pari viikkoa lukemisen jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että kirjasta ei jäänyt mitään erityistä mieleen.

Filminauha kohtalon käsissä (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Filminauha kohtalon käsissä on samaa Flavia de Luce -sarjaa kuin blogissa aiemmin esitelty Kuolema ei ole lasten leikkiä -teos.

Päähenkilö on 11- vuotias Flavia, jonka kotikartanossa ja -kylässä sattuu ja tapahtuu. Ollaan viettämässä joulunaikaa 1950-luvun Englannissa, rapistuvassa kartanossa köyhtyneiden aristokraattien parissa. Sympaattisen ja poikkeuksellisen fiksun Flavian kotikartanoon saapuu joulunpyhiksi filmiryhmä kuuluisine näyttelijöineen tekemään elokuvaa. Flavian isä on vuokrannut kartanon elokuvantekijöille, koska tarvitsee kipeästi rahaa kartanon ylläpitokuluihin.

Kuuluisuuksista hullaantunut kylän väki rientää paikalle seuraamaan näyttelijöiden hyväntekeväisyysesitystä, ja esityksen aikana yltynyt lumimyrsky pitää huolen siitä, että kaikki joutuvat pysyttelemään kartanon kiviseinien sisällä parin vuorokauden ajan. Agathachristiemäinen brittiläisen kultakauden dekkarin asetelma on siis valmis, kun eräästä kartanon makuuhuoneesta löytyy ruumis ja kukaan murhan aikana läsnä olleista ei pääse pakenemaan paikalta. Flavia käy päättäväisesti selvittelemään asiaa.

Teoksen henkilögalleria on  pääosin tuttu muita sarjan teoksia lukeneille, eikä tässä teoksessa esimerkiksi Flavian perheenjäsenistä, isästä ja siskoista, paljastu juuri mitään uutta. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa on huumoria ja hiukan romantiikkaakin mukana. Hellyyttävää on mestarietsivä Flavian hauras usko joulupukkiin - joka tietysti brittiläiseen tapaan tulee savupiipusta.

Kuolema ei ole lasten leikkiä (Alan Bradley)

Kuka, mitä ja missä?

Flavia de Luce on 11-vuotias harrastajakemisti, joka ratkoo kotikylässään ja sen liepeillä tapahtuvia murhia. Kuolema ei ole lasten  leikkiä (The Weed that Strings the Hangman's bag, 2010) on sarjan toinen osa. Sarjasta on suomennettu tähän mennessä yhdeksän osaa.

Flavia asuu isänsä, kahden sisarensa ja lähes perheenjäseniksi katsottavien apuihmisten kanssa viisikymmenluvun englantilaisessa maalaismiljöössä, vanhassa ja rapistuvassa kartanossa. Flavia on perheen nuorin ja hiukan syrjitty lapsi, jonka äiti on kuollut Flavian ollessa vielä pieni.

Flavia on kuitenkin erityisen älykäs ja sanavalmis tyttö, joka pikkuvanhaan tyyliin haluaisi aikuisten kohtelevan häntä vertaisenaan.

Kirjan asetelma tarjoaa siis aineksia Agatha Christiestä Harry Pottereihin. Myös englantilaiset maalaiskylät ja kartanot on nähty jo moneen kertaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Siitä huolimatta Flavian maailma on kovin puoleensavetävä ja koukuttavakin!

Kirjassa on murha-aiheesta huolimatta paljon huumoria. Flavian tapa ratkaista rikosta pohjautuu paitsi kemiallisin metodein selvitettyihin johtolankoihin myös hänen tarkkoihin huomioihinsa kylän ihmisten välisistä suhteista. Ainakin minua hymyilyttää, kun luen Flavian paikoin sarkasmin sävyttämiä huomioita aikuisista.   

Mutta itse tarinaan. Flavian kotikylän hautausmaan nurkalla nukketeatterin auto hajoaa ja auton korjausta odotellessa nukketeatterilaiset lupautuvat pitämään esityksen kyläläisille seurakuntatalossa.  Viattomalta ja iloiselta vaikuttava tapahtuma päättyy kuitenkin murhaan, jota Flavia sitten alkaa ratkoa. Nukketeatterin auto ei ollutkaan kylässä sattumalta. Menneisyyden luurangot niin sanotusti valtaavat näyttämön, ja samalla ratkeaa myös kylässä viisi vuotta aiemmin tapahtunut selittämättömältä vaikuttanut kuolemantapaus. Bravo Flavia!

Erityistä

Kirjassa on aika paljon viittauksia  kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen ja jopa sävellyksiin. Flavia on ikäisekseen sangen sivistynyt ja tuntee sekä brittiläistä että muuta maailmankirjallisuutta.
Bradleyn kieli ja tyyli  on kuvailevaa ja jollain tavalla kepeää. Sen välittymisestä suuri kiitos kuuluu suomentaja Laura Beckille.

"Isä ja Felicity-täti etummaisina ja Dogger viimeisenä päässään musta knalli me rönsyilimme kuten aina yhtenä jonona peltojen halki kuin ankat matkalla lammikkoon. Meitä ympäröivä vehreä maaseutu näytti aamuvalaistuksessa yhtä vanhalta ja muuttumattomalta kuin Constablen maalauksessa - -."

Kustantajan sivuilta (Bazar) löytyy tieto, että Flaviasta on tekeillä myös tv-sarja. 
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

Murhia Gotlannissa

Kesän dekkariannoksena luin peräjälkeen Mari Jungstedtin kolme uusinta (suomennettua) dekkaria: Neljäs uhri, Viimeinen näytös ja Joka yksin kulkee.

Missä ollaan?

Gotlannissa, joka on kaikkien toistaiseksi ilmestyneiden Mari Jungstedtin dekkareiden (12) tapahtumapaikka. Saaren pääkaupunki on keskiaikainen, muurien ympäröimä Visby, joka on suosittu turistikohde kesäisin. Turistisesonki sekä Visbyssä järjestettävät erilaiset (kesä)tapahtumat kehystävät usein Jungstedtin dekkareiden tapahtumia.

Kenestä kerrotaan?

Jungstedtin dekkareissa seurataan visbyläistä poliisikuntaa, joka selvittää saarella tapahtuvia henkirikoksia. Keskeisiä hahmoja ovat rikoskomissario Anders Knutas ja hänen kollegansa Karin Jacobsson.  Lukija tutustuu sarjan edetessä poliisien henkilökohtaiseen elämään ja ihmissuhteisiin.

Kertomuksesta toiseen on mukana myös Tukholmasta Gotlantiin muuttanut tv-toimittaja Johan Berg. Hänen yksityiselämänsä on huomion kohteena erityisesti sarjan aiemmissa osissa.

Tarinoiden rikolliset tavataan sarjassa yleensä vain kertaalleen - murhan selvittyä heidät on passitettu kärsimään rangaistustaan. Poikkeuksen tekee sarjan viimeisimmissä kirjoissa esiintyvä  kaksoismurhaaja, joka aiemmin on päässyt pakenemaan visbyläisiä lainvartijoita.

Neljäs uhri -kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle pankkiryöstöstä. Pian yksi ryöstäjistä löytyy murhattuna autiotalon ulkohuussista. Murhan syy on  menneisyyden tapahtumissa, joita kirjassa valotetaan vähitellen.

Viimeinen näytös -dekkarissa etsitään murhaajaa, joka on syypää kuuluisan tv-toimittajan kuolemaan. Taustalta alkaa paljastua monisyinen intohimodraama. Myös sarjassa aiemmin poliisilta paenneen kaksoismurhaajan jäljille päästään.

Joka yksin kulkee -kirjassa kaksi pikkutyttöä siepataan, ja sieppausdraamasta kehkeytyy paljon muutakin. Rikoskomisario Anders Knutaksen yksityiselämä saa tässä kirjassa paljon huomiota.

Huomionarvoista

Jungstedtin dekkareiden avulla on mahdollista tutustua moniin kaunokirjallisuuden analyysin käsitteisiin. Tekstistä suorastaan pursuilee erilaisia kertojatyyppejä, vaihtuvia näkökulmia, tekstin aukkoja, takaumia ja dialogia.

Varsinkin kahdessa viimeisimmässä kirjassa luvut ovat kovin lyhyitä, joten kerronta on mielestäni kohtausmaista. Tällainen kerrontatekniikka on lukijalle toisaalta koukuttava, mutta toisaalta vaatii myös keskittymistä, sillä peräkkäisissä luvuissa näkökulma usein vaihtuu.

Gotlanti on Ruotsille kuuluva saari Itämeressä. Viime aikoina saari on päässyt uutisotsikoihin, koska Ruotsi on päättänyt avata uudelleen Gotlannissa sijaitsevan, jo kertaalleen suljetun sotilastukikohdan.

Pohdittavaa

Mitä dekkareiden alalajeja Mari Jungstedtin kirjat edustavat? Millä tavoin Jungstedtin dekkarit eroavat esimerkiksi Agatha Christien dekkareista (brittiläinen kultakauden dekkari)?
Miksi kerronnassa vaihdetaan näkökulmaa?
Keihin kirjojen henkilöihin on helppoa samaistua? Miksi?

Lukion kurssit

2 dekkari

Jos luotain lähdet/ Pudotuspeli

Dekkareita ei blogissa ole vielä tähän mennessä käsitelty ollenkaan. Nyt niitä tulee kaksi samalla kertaa. Luin kirjat nopeassa tahdissa peräkkäin ja päädyin nyt esittelemään ne näin vertailevassa muodossa – ehkä siksikin, että toinen niistä oli mielestäni paljon parempi.

Esittelen kirjat lukemisjärjestyksessä. A on Tess Gerritsenin Jos luotain lähdet ja B Arne Dahlin Pudotuspeli.

Missä ollaan?

A Yhdysvalloista lähdetään, mutta tärkeimmät tapahtumat sijoittuvat eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, Berliiniin ja Amsterdamiin.

B Tukholmassa, Ruotsissa. Eri kaupunginosia kuvaillaan tarkastikin. Tämä varmasti lisää uskottavuutta ja luo tuttuutta Tukholmaa tunteville lukijoille.

Kenestä kerrotaan?

A Tärkeimmät henkilöt ovat Sarah Fontaine, mikrobiologi, ja poliisin erikoistutkija Nick O’Hara.

B Päähenkilö on tukholmalainen lähiöpoliisi Paul Hjelm, joka tarinan alussa siirretään vastaperustettuun keskusrikospoliisin erikoisyksikköön. Myös muut erikoisyksikön poliisit tulevat tarinan aikana lukijalle tutuiksi. Osa tarinan viehätystä on seurata poliisiporukan ryhmäytymistä.

Mistä on kyse?

A Sarahin aviomies on kuollut tulipalossa berliiniläisessä hotellissa. Syntyy kuitenkin epäilys, että kuollut mies onkin joku muu, ja aviomies on kadonnut. Nick O’Hara alkaa tutkia tapausta. Pikkuhiljaa paljastuu, että kyseessä on sekava rikosvyyhti, jossa on mukana eri maiden tiedustelupalveluita.

Toinen tärkeä asia on Sarahin ja Nickin välisen romanttisen suhteen kehittyminen. Tämän juonipaljastuksen voi tehdä, koska suhdetta aletaan kehitellä niin alleviivaavalla tavalla heti alusta lähtien, että mitään ei varmasti jää epäselväksi.

B Keskusrikospoliisin uusi yksikkö perustetaan, koska Tukholmassa on murhattu kaksi liikemiestä muutaman päivän sisällä. Ryhmä alkaa selvittää tapausta ja yrittää pysäyttää murhaajan.

Ansiot ja heikkoudet (täysin subjektiivisesti arvioituna!)

A Tarina on trillerimäinen ja loppua koti erityisen tiivistunnelmainen, toimintaelokuvamainen. Miinusta sen sijaan ohuesta ja epäuskottavasta henkilökuvauksesta. Esimerkiksi Sarahin ammattia ei hyödynnetty tarinassa mitenkään, vaikka se aluksi tuotiinkin esiin. Yhtä hyvin hän olisi voinut olla kaupan myyjä tai astronautti. Tarinassa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Henkilöt eivät juuri kehity tarinan aikana vaan pikemminkin ovat jonkinlaisessa roolissa; pelastettava prinsessa ja harmaahiirestä sankariksi muuntuva mies, eräänlainen Superhessu siis. On myös hyvä tietää, mitä ovat FBI, CIA sekä Mossad, jotta tarinan punaista lankaa pystyy seuraamaan.

B Erikoisyksikön poliisit ovat sympaattisia ja lukijalle samaistuttavia heikkouksineen. Suomalaista lukijaa ilahduttavat suomalaiset tai suomalaissyntyiset hahmot. Paul Hjelm on tarinan päähenkilö, mutta välillä näkökulma vaihtuu, ja tilannetta tarkastellaan toisten poliisien tai murhaajan näkökulmasta. Heikkouksia ei tähän hätään tule mieleen. Tarina on suurelta osin uskottava. Erityistä on myös Thelonious Monkin jazzkappaleen Misterioson yksityiskohtainen kirjallinen kuvaus. Kappale on jopa eräänlainen motiivi tarinassa, sillä se soi moneen kertaan. (Kirjan luettuani kuuntelin Misterioson Youtubesta. Se onkin yllättävän hilpeä biisi!)

Joten - tulikin varmaan aika selväksi, kummasta kirjasta pidän enemmän.

Muuta

A Kirjailija Tess Gerritsen on amerikankiinalainen kirjailija ja sisätautilääkäri. Suurin osa hänen muusta tuotannostana sijoittuu sairaalamaailmaan.

B Kirjailija Arne Dahl on oikealta nimeltään Jan Arnald. Pudotuspeli on osa hänen kirjoittamaansa dekkarisarjaa, josta on myös tehty tv-elokuvia. Näitä kaksiosaisia tv-elokuvia esitetään kevättalvella 2015 Yle Fem –kanavalla.

Lukion kurssit

2 dekkarikirjallisuus