Matkalukemisina dekkareita

 Kesälomamatkalla luin kolme dekkaria. Minulle uusi tuttavuus oli virolaisen Indrek Harglan apteekkari Melchior, joka selvittää murhia 1400-luvun Tallinassa. Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka ovat itsenäisiä teoksia, joskin apteekkarin yksityiselämä tuntuu ehkä loogisemmalta, jos teokset lukee ilmestymisjärjestyksessä.

Ollaan siis keskiaikaisessa Tallinnassa, jossa kirkko  luostareineen ja säätyjako ohjaavat ja määrittävät ihmisten elämää. Itsenäisenä ja arvostettuna ammattinsa harjoittajana Melchior liikkuu sujuvasti monenlaisten ihmisten parissa ja saa tietoonsa asioita, jotka auttavat häntä murhien ratkaisemisessa. Koin ympäristön ja rakennusten kuvauksen paikoin turhankin yksityiskohtaiseksi, mutta toisaalta tarkoitus lienee luoda mahdollisimman todenmukaista ajankuvaa. Tallinnan kävijöille teos antaa perspektiiviä kaupungin ja sen asukkaiden menneisyyteen.

Melchior on hahmona melko sympaattinen ja uskottava, vaikkei ainakaan itselleni erityisen samaistuttava. Hercule Poirot´maiseen tyyliin hän kokoaa lopuksi kaikki asianosaiset yhteen tilaan ja kertoo, kuka heistä on syyllinen ja millä peruteella hän on näin päätellyt.

Melciorin (ja hänen poikansa) seikkailujen kiinnostavuutta minulle lisäsi se, että oma matkamme suuntautui teoksissa kuvattuihin maisemiin, Pohjois-Saksaan ja Baltiaan.

Alan Bradleyn Flavia-dekkareista olen kirjoittanut aiemminkin tässä blogissa. Kuolleet linnut eivät laula -teos on sarjan kuudes osa. Tässä teoksessa Flavian kiipeilyonnettomuudessa noin kymmenen vuotta aiemmin menehtyneen äidin ruumis saadaan kotimaahan haudattavaksi. Ja pakko sanoa, että ruumisarkun saavuttua asemalle tarina muuttuu aivan poskettomaksi!

(Nyt seuraa juonipaljastuksia!)  Flavian äiti, Harriet, on ollut toisen maailmansodan aikaan salaisissa valtakunnan tason tehtävissä Kaukoidässä, jossa hänet kuitenkin on murhattu. Flavia yrittää  herättää jäätyneen äitinsä ruumista henkiin siinä tietenkään onnistumatta ja saa samalla selville tärkeän johtolangan äitinsä murhaajasta.

Tarinan edetessä käy ilmi, että kymmenvuotiasta Flaviaa on salaisesti valmisteltu pikkulapsesta lähtien vastaavanlaisten suurten ja salaisten valtiolle tärkeiden tehtävien suorittajaksi. Tässä kohden alkoi lukijana ihan oikeasti harmittaa, sillä Flavian kemistin kyvyt ovat toki jo aiemminkin koetelleet uskottavuuden rajoja, mutta tämän jälkeen teokset voi huoletta luokitella jonkinlaiseksi rikosfantasiaksi. Harry Potter on saanut naispuolisen vastineen!
Kiinnostavaa ja kuitenkin aidontuntuista teoksessa on brittiläisen tapaetiketin kuvaus ja - totta kai - lapsen suunnaton kaipaus menetettyä äitiään kohtaan.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on Alan Bradleyn kirjoittaman Flavia de Luce-sarjan kolmas teos. Koko sarja on järjestyksessä Piiraan makea maku, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Filminauha kohtalon käsissä, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Kuolleet linnut eivät laula, Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa sekä uusimpana On hieno paikka haudan povi. 

Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Filminauha kohtalon käsissä ovat saaneet omat postauksensa tässä blogissa. 

Taustatietoja lyhyesti: Sarjan päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka elää 1950-luvun Englannissa, pienen maalaiskylän liepeillä rapistuvassa kartanossa köyhtyneen aristokraatti-isänsä ja kahden sisarensa kanssa. Flavia on eräänlainen poikkeusyksilö: hän on harrastajakemisti ja käyttää tietojaan ja taitojaan kylällä ja sen liepeillä sattuvien murhatapausten tutkinnassa - omin päin, vaikka paikallinen poliisi toivoo Flavian pysyttelevän sivussa  rikostapauksista. Usein kuitenkin näyttää käyvän niin, että Flavia saa haltuunsa jotain rikostutkinnan kannalta olennaista tietoa, josta poliisikin on lopulta kiitollinen.

Tässä tarinassa kylään saapuu mustalaisnainen, joka yöpyy vankkureineen Flavian perheen mailla. Yöllä tapahtuu kuitenkin kummia: mustalaisrouvan kimppuun hyökätään ja kylällä elellyt pikkurikollinen murhataan. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa henkirikoksen selvittäminen tuo ilmi myös menneisyydessä tapahtuneen synkän teon.

Lukukokemus

Bradleyn teosten viehätys perustuu mielestäni mennen maailman brittitunnelman lämminhenkiseen kuvaamiseen - niin murhista kuin onkin kysymys.Flavian perheen lisäksi myös Bishop's Laceyn kyläyhteisö tulee lukijalle tutuksi: käydään vastahakoisen Flavian kanssa kirkkokuoron harjoituksissa ja elokuvakerhossa, ajellaan maalaisbussilla ja syödään keittäjärouvan, mrs Mulletin tekemiä "englantilaisen keittiön helmiä". Flavian tavassa tehdä huomioita ympäristöstään ja läheisistään on paljon huumoria. En ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa niin, etten olisi jossain vaiheessa kikattanut ääneen Flavian sanavalinnoille.

Teokset tuntuvat myös rakentavan vähän kerrassaan Flavian omaa tarinaa. Paitsi että niissä jokaisessa on erillinen murhatapaus selviteltävänä, ne kaikki paljastavat yleensä jotain uutta Flavian perheen, erityisesti kadonneen/ kuolleen äidin elämästä. Siinä mielessä kirjat kannattasi ehkä lukea oikeassa järjestyksessä. Mielestäni teoksissa rakennetaan jonkinlaista tulevaa kliimaksia Harrietin (Flavian äiti) katoamisen selvittämiseksi. Jos jotain pitäisi veikata, niin luulisin, että äiti ei olekaan kuollut, kuten Flavia tässä vaiheessa uskoo, vaan lähtenyt/joutunut jostain muusta syystä erilleen perheestään.

Hummerihaarukassa de Lucen perheen taustat tuntuivat tärkeämmältä kuin murha - sen verran keinotekoiselta henkirikos motiiveineen tällä kertaa tuntui.

Filminauha kohtalon käsissä (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Filminauha kohtalon käsissä on samaa Flavia de Luce -sarjaa kuin blogissa aiemmin esitelty Kuolema ei ole lasten leikkiä -teos.

Päähenkilö on 11- vuotias Flavia, jonka kotikartanossa ja -kylässä sattuu ja tapahtuu. Ollaan viettämässä joulunaikaa 1950-luvun Englannissa, rapistuvassa kartanossa köyhtyneiden aristokraattien parissa. Sympaattisen ja poikkeuksellisen fiksun Flavian kotikartanoon saapuu joulunpyhiksi filmiryhmä kuuluisine näyttelijöineen tekemään elokuvaa. Flavian isä on vuokrannut kartanon elokuvantekijöille, koska tarvitsee kipeästi rahaa kartanon ylläpitokuluihin.

Kuuluisuuksista hullaantunut kylän väki rientää paikalle seuraamaan näyttelijöiden hyväntekeväisyysesitystä, ja esityksen aikana yltynyt lumimyrsky pitää huolen siitä, että kaikki joutuvat pysyttelemään kartanon kiviseinien sisällä parin vuorokauden ajan. Agathachristiemäinen brittiläisen kultakauden dekkarin asetelma on siis valmis, kun eräästä kartanon makuuhuoneesta löytyy ruumis ja kukaan murhan aikana läsnä olleista ei pääse pakenemaan paikalta. Flavia käy päättäväisesti selvittelemään asiaa.

Teoksen henkilögalleria on  pääosin tuttu muita sarjan teoksia lukeneille, eikä tässä teoksessa esimerkiksi Flavian perheenjäsenistä, isästä ja siskoista, paljastu juuri mitään uutta. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa on huumoria ja hiukan romantiikkaakin mukana. Hellyyttävää on mestarietsivä Flavian hauras usko joulupukkiin - joka tietysti brittiläiseen tapaan tulee savupiipusta.

Kuolema ei ole lasten leikkiä (Alan Bradley)

Kuka, mitä ja missä?

Flavia de Luce on 11-vuotias harrastajakemisti, joka ratkoo kotikylässään ja sen liepeillä tapahtuvia murhia. Kuolema ei ole lasten  leikkiä (The Weed that Strings the Hangman's bag, 2010) on sarjan toinen osa. Sarjasta on suomennettu tähän mennessä yhdeksän osaa.

Flavia asuu isänsä, kahden sisarensa ja lähes perheenjäseniksi katsottavien apuihmisten kanssa viisikymmenluvun englantilaisessa maalaismiljöössä, vanhassa ja rapistuvassa kartanossa. Flavia on perheen nuorin ja hiukan syrjitty lapsi, jonka äiti on kuollut Flavian ollessa vielä pieni.

Flavia on kuitenkin erityisen älykäs ja sanavalmis tyttö, joka pikkuvanhaan tyyliin haluaisi aikuisten kohtelevan häntä vertaisenaan.

Kirjan asetelma tarjoaa siis aineksia Agatha Christiestä Harry Pottereihin. Myös englantilaiset maalaiskylät ja kartanot on nähty jo moneen kertaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Siitä huolimatta Flavian maailma on kovin puoleensavetävä ja koukuttavakin!

Kirjassa on murha-aiheesta huolimatta paljon huumoria. Flavian tapa ratkaista rikosta pohjautuu paitsi kemiallisin metodein selvitettyihin johtolankoihin myös hänen tarkkoihin huomioihinsa kylän ihmisten välisistä suhteista. Ainakin minua hymyilyttää, kun luen Flavian paikoin sarkasmin sävyttämiä huomioita aikuisista.   

Mutta itse tarinaan. Flavian kotikylän hautausmaan nurkalla nukketeatterin auto hajoaa ja auton korjausta odotellessa nukketeatterilaiset lupautuvat pitämään esityksen kyläläisille seurakuntatalossa.  Viattomalta ja iloiselta vaikuttava tapahtuma päättyy kuitenkin murhaan, jota Flavia sitten alkaa ratkoa. Nukketeatterin auto ei ollutkaan kylässä sattumalta. Menneisyyden luurangot niin sanotusti valtaavat näyttämön, ja samalla ratkeaa myös kylässä viisi vuotta aiemmin tapahtunut selittämättömältä vaikuttanut kuolemantapaus. Bravo Flavia!

Erityistä

Kirjassa on aika paljon viittauksia  kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen ja jopa sävellyksiin. Flavia on ikäisekseen sangen sivistynyt ja tuntee sekä brittiläistä että muuta maailmankirjallisuutta.
Bradleyn kieli ja tyyli  on kuvailevaa ja jollain tavalla kepeää. Sen välittymisestä suuri kiitos kuuluu suomentaja Laura Beckille.

"Isä ja Felicity-täti etummaisina ja Dogger viimeisenä päässään musta knalli me rönsyilimme kuten aina yhtenä jonona peltojen halki kuin ankat matkalla lammikkoon. Meitä ympäröivä vehreä maaseutu näytti aamuvalaistuksessa yhtä vanhalta ja muuttumattomalta kuin Constablen maalauksessa - -."

Kustantajan sivuilta (Bazar) löytyy tieto, että Flaviasta on tekeillä myös tv-sarja.