Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Ei, ei ja vielä kerran ei (Nina Lykke)

Kuka, missä, milloin?

Ihan lyhyesti: oslolainen viisikymppinen pariskunta elää 2000-luvulla aineellisesti yltäkylläistä mutta sisällöltään kovin onttoa elämää. Opettajana työkentelevä Ingrid ja ministeriön osastonjohtajaksi äskettäin ylennetty Jan pyörivät kumpikin omilla kiertoradoillaan, ja pariskunnan yhteiselämä koostuu lähinnä tottumuksen tuomista rutiineista.

Jan tapaa työpaikallaan itseään viisitoista vuotta nuoremman Hannen, jonka kanssa aloittaa suhteen. Suhde tietysti paljastuu Ingridille.

Kiinnostavaa tarinassa on henkilöiden suhtautuminen ihmissuhdesolmuunsa. Erityisesti Ingrid onnistuu yllättämään lukijan. Loppuratkaisu - vaikka onkin osin avoin - on todentuntuinen.

Mitä jäi mieleen?

Tarinassa kertoja vaihtuu, eli tilannetta kuvaillaan sekä Ingridin että Janin ja Hannen näkökulmista. Tämä lisää tarinan uskottavuutta ja moniulotteisuutta. Kirjan nimi jäi itselleni kuitenkin vähän mysteeriksi. Viitataanko sillä kenties Ingridin pyrkimyksiin pyristellä irti odotuksemukaisesta elämästä?

Teoksen pohjavire ei ole erityisen humoristinen, mutta siinä on joitakin koomisia hahmoja ja dialogeja. Ingridillä ja Janilla on ystäväpariskunta, joka riitelee jatkuvasti vieraiden läsnä ollessa. Pariskunta luo tragikoomisen kontrastin Janiin ja Ingridiin, jotka eivät oikeastaan riitele, vaikka heillä on elämän perustuksia järisyttävä ihmissuhdekriisi meneillään. Janin keskustelu psykologin kanssa huvittaa lukijaa: Jan olettaa saavansa suoria vastauksia ongelmaansa, mutta psykologi lähinnä esittää Janille kysymyksiä. Keskustelu ajautuu oudoille urille, ja lopulta Jan poistuu tuohtuneena vastaanotolta.


torstai 12. marraskuuta 2015

Norwegian Wood

Kuka, missä, milloin?

Tarina kertoo Watanabe-nimisestä nuoresta miehestä 1960-luvun lopun Japanissa. Kirjan takakansiteksti kuvailee Watanaben tarinaa seuraavasti: "- - hän ajelehtii hauraan ja aistillisen naisen välissä surun, intohimon ja seksin vietävänä."

Watanabe on yliopisto-opiskelija. Hänen hyvä ystävänsä on tehnyt itsemurhan. Ystävän tyttöystävä ja Watanabe surevat kumpikin kuollutta poikaa ja lähenevät toisiaan. Tyttöystävän, Naokon, mielenterveys kuitenkin järkkyy.

Watanabe tutustuu yliopistolla myös Midoriin, sinnikkääsen nuoreen naiseen, jonka elämäntilanne ei sekään ole helpoimmasta päästä.

Minkätyylinen kirja on?

Kirja on sävyltään aika melankolinen. Itsemurha on yksi keskeisistä teemoista. Tarinassa on kuitenkin mukana paljon nuoruuden elämäniloa. Päähenkilö, nuori mies, vaikuttaa aidon tuntuiselta henkilöltä. Hänet tekee mielenkiinoiseksi eräänlainen ulkopuolisuus, jonka turvin hän pystyy muodostamaan mielipiteensä melko riippumattomasti ja viihtyy hyvinkin erilaisten ihmisten seurassa. Watanabe on sopeutuva tarkkailija, joka suhtautuu ystäviinsä empaattisesti.

Oman seksuaalisuuden käsittely on melko suuressa osassa Watanaben tarinaa. Se, millä tavoin rakkaus ja seksi liittyvät toisiinsa lienee yksi Watanaben kasvutarinan -jos sellaisesta haluaa puhua- aiheista.

Vastakkainasettelua syntyy itsetuhoisuuden ja mielenterveysongelmien sekä nuoruuden kaikkivoipaisen elämänvimman välille.

Kirjan nimi

Norwegian wood -nimi viittaa Beatles-yhtyeen 1960-luvun lopulla julkaisemaan kappaleeseen.


Kirjan teemoja

ystävyys
seksuaalisuus
itsemurha
nuoruus, opiskelijaelämä

Lukion kurssit