No nyt! Vaikka missä. Tapahtumat alkavat Ruotsista, mutta ehkä helpompaa olisi mainita sellainen maailmankolkka, jossa kirjan päähenkilö ei pitkän elämänsä aikana käy.
Kenestä kerrotaan, mistä on kyse?
Tarinan päähenkilö on ruotsalainen Allan Karlsson, joka satavuoispäivänään karkaa vanhainkodista. Hulvattomien sattumusten täyteinen karkumatka on kertomuksen toinen tarinalinja. Matkan aikana Allanin seuraan liittyy joukko erikoisia ja keskenään hyvin erilaisia ihmisiä- ja myös eläimiä.
Toinen tarinalinja on Allanin muistelmat, joissa hän pikkuhiljaa etenee lapsuudestaan kirjan nykyhetkeen. Allanin pitkä elämä on ollut vähintäänkin värikäs. Hän on osittain vapaaehtoisesti, osittain pakotetusti matkustellut eri puolilla maailmaa ja tutustunut siinä samassa esimerkiksi useisiin valtionpäämiehiin.
Kirjan luonne
Kirjaa on kuvailtu veijariromaaniksi, ja suomalaiselle lukijalle tulee tietysti mieleen, että kirjailija Jonas Jonasson on varmaankin Paasilinnansa lukenut. Kirjassa jopa viitataan Paasilinnaan kohdassa, jossa kirjan tärkeä naissivuhenkilö, Gunilla, esitellään lukijalle. Kirjailija toteaa suunnilleen niin, että tällaisia henkilöitä voi olla vain Arto Paasilinnan romaaneissa. (!)
Paikoin Allanin tarinan käänteet tuovat myös mieleen Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis -romaanin.
Kirjassa on myös jotain samaa kuin tässä blogissa aiemmin esitellyssä kirjassa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Molemmissa kirjoissa epäodotuksenmukaiset ihmiset muodostavat lämminhenkisen yhteisön, jolla on yhteinen päämäärä.
Kenen kannattaa lukea?
Kirja on mielikuvituksellinen, hauska ja hyväntahtoinen. Allanin nuoruuden seikkailut käyvät jopa jonkinlaisesta historian oppitunnista. Ystävyyden merkitys korostuu Allanin pakomatkan aikana. Kirjaa voi siis suositella lukijalle, joka pitää vähän hulluista ja epärealistisista tarinankäänteistä. Tämä on ennen kaikkea hyvän mielen kirja.
Huomionarvoista
Kirjasta on tehty samanniminen elokuva.
Teemat
ystävyys
historia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti