Hopeisen hummerihaarukan tapaus on Alan Bradleyn kirjoittaman Flavia de Luce-sarjan kolmas teos. Koko sarja on järjestyksessä Piiraan makea maku, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Filminauha kohtalon käsissä, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Kuolleet linnut eivät laula, Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa sekä uusimpana On hieno paikka haudan povi.
Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Filminauha kohtalon käsissä ovat saaneet omat postauksensa tässä blogissa.
Taustatietoja lyhyesti: Sarjan päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka elää 1950-luvun Englannissa, pienen maalaiskylän liepeillä rapistuvassa kartanossa köyhtyneen aristokraatti-isänsä ja kahden sisarensa kanssa. Flavia on eräänlainen poikkeusyksilö: hän on harrastajakemisti ja käyttää tietojaan ja taitojaan kylällä ja sen liepeillä sattuvien murhatapausten tutkinnassa - omin päin, vaikka paikallinen poliisi toivoo Flavian pysyttelevän sivussa rikostapauksista. Usein kuitenkin näyttää käyvän niin, että Flavia saa haltuunsa jotain rikostutkinnan kannalta olennaista tietoa, josta poliisikin on lopulta kiitollinen.
Tässä tarinassa kylään saapuu mustalaisnainen, joka yöpyy vankkureineen Flavian perheen mailla. Yöllä tapahtuu kuitenkin kummia: mustalaisrouvan kimppuun hyökätään ja kylällä elellyt pikkurikollinen murhataan. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa henkirikoksen selvittäminen tuo ilmi myös menneisyydessä tapahtuneen synkän teon.
Lukukokemus
Bradleyn teosten viehätys perustuu mielestäni mennen maailman brittitunnelman lämminhenkiseen kuvaamiseen - niin murhista kuin onkin kysymys.Flavian perheen lisäksi myös Bishop's Laceyn kyläyhteisö tulee lukijalle tutuksi: käydään vastahakoisen Flavian kanssa kirkkokuoron harjoituksissa ja elokuvakerhossa, ajellaan maalaisbussilla ja syödään keittäjärouvan, mrs Mulletin tekemiä "englantilaisen keittiön helmiä". Flavian tavassa tehdä huomioita ympäristöstään ja läheisistään on paljon huumoria. En ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa niin, etten olisi jossain vaiheessa kikattanut ääneen Flavian sanavalinnoille.
Teokset tuntuvat myös rakentavan vähän kerrassaan Flavian omaa tarinaa. Paitsi että niissä jokaisessa on erillinen murhatapaus selviteltävänä, ne kaikki paljastavat yleensä jotain uutta Flavian perheen, erityisesti kadonneen/ kuolleen äidin elämästä. Siinä mielessä kirjat kannattasi ehkä lukea oikeassa järjestyksessä. Mielestäni teoksissa rakennetaan jonkinlaista tulevaa kliimaksia Harrietin (Flavian äiti) katoamisen selvittämiseksi. Jos jotain pitäisi veikata, niin luulisin, että äiti ei olekaan kuollut, kuten Flavia tässä vaiheessa uskoo, vaan lähtenyt/joutunut jostain muusta syystä erilleen perheestään.
Hummerihaarukassa de Lucen perheen taustat tuntuivat tärkeämmältä kuin murha - sen verran keinotekoiselta henkirikos motiiveineen tällä kertaa tuntui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti