Tarinan päähenkilö ja kertoja on nelikymppinen japanilaismies Hajime, joka asuu kerrontahetkellä vaimonsa Yukikon ja kahden pienen tyttärensä kanssa Tokiossa. Kirjan alkupuolella Hajime kertoo lapsuudestaan ja teini-iästään. Käy ilmi, että hänellä oli tuolloin läheinen ystävä, Shimamoto, joka on tyttö ja samalla tavoin ainut lapsi kuin Hajimekin. He olivat ystävystyessään noin 11-12 -vuotiaita ja ehtivät tuntea toisensa joidenkin vuosien ajan,kunnes Hajimen perhe muutti kauemmas ja yhteydepito vähitellen laimeni ja lopulta lakkasi kokonaan.
Hajime käy lukion, opiskelee ja valmistuu. Aikuiselämä ei kuitenkaan tunnu pääsevän vauhtiin, jos näin voisi sanoa.
"Vietin yliopistoa seuraavat 12 vuotta pettymyksen, yksinäisyyden ja hiljaisuuden keskellä. Koko sinä aikana minulla ei ollut juuri ketään, jota olisin ymmärtänyt ja joka olisi ymmärtänyt minua. Voisi sanoa, että ne olivat elämäni pakastetut vuodet."
Tavattuaan Yukikon Hajime pääsee yksinäisyydestään ja alkaa elää normaalia japanilaisen perheenisän elämää. Kaikki on hyvin - vai onko? Shimamoto ilmaantuu Hajimen elämään melko mystisenä hahmona ja mullistaa kaiken. Tarinan ydin saa pontimensa tästä ristiriidasta: Voiko toinen ihminen täyttää elämässä olevan tyhjiön? Miten kestää se, että oma onni tekee toisesta onnettoman? Toista kohtaan voi tuntea vetovoimaa, mutta sitä on mahdotonta perustella tai selittää.
Tyypittelyä
Murakamin romaani on julkaistu japaniksi vuonna 1992, mutta se on suomennettu vasta 2017. En tunne japanilaista yhteiskuntaa niin hyvin, että osaisin arvioida teosta ajankuvana. Mitään erityisen japanilaista siinä ei mielestäni ole - ellei sellaisena pidetä järkyttävän pitkiä työpäiviä ja päähenkilön suomalaisittain katsottuna lähes täydellistä omistautumista työlleen. Myös perhe-elämä vaikuttaa melko perinteiseltä; isä tekee paljon töitä ja äiti hoitaa lapset kotona.
Nykykirjallisuudelle tyypillisesti teos on Hajimen identiteettikuvaus ja toki eräänlainen kasvutarinakin.
Mikä jäi erityisesti mieleen?
Tarinan lopetus on mieleenpainuva. Loppuratkaisuun vaikuttaa keskeisesti henkilö, jonka ajatuksia on tarkasteltu vain Hajimen silmin, ei hänen itsensä kertomana. Lukijana jään miettimään, mitä Hajime olisi tehnyt, jos kaikki kortit olisivat olleet hänen käsissään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti