maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kuolema ei ole lasten leikkiä (Alan Bradley)

Kuka, mitä ja missä?

Flavia de Luce on 11-vuotias harrastajakemisti, joka ratkoo kotikylässään ja sen liepeillä tapahtuvia murhia. Kuolema ei ole lasten  leikkiä (The Weed that Strings the Hangman's bag, 2010) on sarjan toinen osa. Sarjasta on suomennettu tähän mennessä yhdeksän osaa.

Flavia asuu isänsä, kahden sisarensa ja lähes perheenjäseniksi katsottavien apuihmisten kanssa viisikymmenluvun englantilaisessa maalaismiljöössä, vanhassa ja rapistuvassa kartanossa. Flavia on perheen nuorin ja hiukan syrjitty lapsi, jonka äiti on kuollut Flavian ollessa vielä pieni.

Flavia on kuitenkin erityisen älykäs ja sanavalmis tyttö, joka pikkuvanhaan tyyliin haluaisi aikuisten kohtelevan häntä vertaisenaan.

Kirjan asetelma tarjoaa siis aineksia Agatha Christiestä Harry Pottereihin. Myös englantilaiset maalaiskylät ja kartanot on nähty jo moneen kertaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Siitä huolimatta Flavian maailma on kovin puoleensavetävä ja koukuttavakin!

Kirjassa on murha-aiheesta huolimatta paljon huumoria. Flavian tapa ratkaista rikosta pohjautuu paitsi kemiallisin metodein selvitettyihin johtolankoihin myös hänen tarkkoihin huomioihinsa kylän ihmisten välisistä suhteista. Ainakin minua hymyilyttää, kun luen Flavian paikoin sarkasmin sävyttämiä huomioita aikuisista.   

Mutta itse tarinaan. Flavian kotikylän hautausmaan nurkalla nukketeatterin auto hajoaa ja auton korjausta odotellessa nukketeatterilaiset lupautuvat pitämään esityksen kyläläisille seurakuntatalossa.  Viattomalta ja iloiselta vaikuttava tapahtuma päättyy kuitenkin murhaan, jota Flavia sitten alkaa ratkoa. Nukketeatterin auto ei ollutkaan kylässä sattumalta. Menneisyyden luurangot niin sanotusti valtaavat näyttämön, ja samalla ratkeaa myös kylässä viisi vuotta aiemmin tapahtunut selittämättömältä vaikuttanut kuolemantapaus. Bravo Flavia!

Erityistä

Kirjassa on aika paljon viittauksia  kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen ja jopa sävellyksiin. Flavia on ikäisekseen sangen sivistynyt ja tuntee sekä brittiläistä että muuta maailmankirjallisuutta.
Bradleyn kieli ja tyyli  on kuvailevaa ja jollain tavalla kepeää. Sen välittymisestä suuri kiitos kuuluu suomentaja Laura Beckille.

"Isä ja Felicity-täti etummaisina ja Dogger viimeisenä päässään musta knalli me rönsyilimme kuten aina yhtenä jonona peltojen halki kuin ankat matkalla lammikkoon. Meitä ympäröivä vehreä maaseutu näytti aamuvalaistuksessa yhtä vanhalta ja muuttumattomalta kuin Constablen maalauksessa - -."

Kustantajan sivuilta (Bazar) löytyy tieto, että Flaviasta on tekeillä myös tv-sarja. 
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti