Yön sydän on jäätä ja Käärmeitten kesä (Virpi Hämeen-Anttila)

Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarja Yön sydän on jäätä (2014), Käärmeitten kesä (2015) ja uusimpana Kuka kuolleista palaa (2016) vievät lukijan aivan toisenlaiseen maailmaan kuin useimmat nykysuomalaiset dekkarit. Hämeen-Anttilan teokset sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin, jossa elämä vaikuttaa  nykyistä vaarallisemmalta ja nuoren valtion kasvukivut näyttäytyvät poliittisena levottomuutena.

Teosten päähenkilö on eräänlainen herrasmiessalapoliisi Karl Axel Björk, joka liikkuu taustansa vuoksi sujuvasti yhteiskunnan eri kerroksissa. Lakimies Kalle Björk on päivätyössä sisäasiainministeriössä, mutta avustaa vapaa-ajallaan poliisia, erityisesti parasta ystäväänsä, ylikonstaapeli Martti Ekmania.

Yön sydän on jäätä -teoksessa selvitellään pääasiassa Vesilinnanmäen vesisäiliöstä löytyneen kuolleen miehen tapausta, mutta mukana on myös kieltolain mukanaan tuomaa tohinaa sekä poliittisia jännitteitä vain muutama vuosi aiemmin käydyn  sisällissodan jäljiltä. Käärmeitten kesässä ratkaistavana on myrkytysmurhien sarja.

Molemmissa lukemissani dekkareissa keskeisessä osassa on myös päähenkilön yksityiselämä, joka on melko monimutkaista ja siksi kiinnostavaa. Kalle Björkillä on hiukan traumaattinen suhde lapsuudenperheeseensä. Toisaalta hänellä olisi paljonkin vientiä naismaailmassa, mutta hänen tuntuu olevan vaikea päättää, mitä oikeastaan haluaa. Vaihtoehtoina kun ovat suomalaisen älymystöperheen nuori Ida, hienostunut suomenruotsalainen Lisbet ja salaperäinen, venäläistaustainen Elena.

Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät perinteisistä dekkareista ja joita 1920-luvun ajankuva kiinnostaa. Helsinkiä kuvataan teoksessa varsin tarkasti. Onpa kirja etu- ja takaliepeessä kartatkin, joihin on merkitty tarinan tärkeimmät tapahtumapaikat. Teos antaa 1920-luvun Helsingistä monikulttuurisen kuvan, kuten jo Björkin naisystävien taustoistakin voi päätellä. Lisäksi Hämeen-Anttila antaa henkilöidensä käyttää omalle yhteiskuntaluokalleen ja yhteisölleen kuuluvaa kieltä. Ehkä hauskin esimerkki on Kalle Björkin apulainen, nuori kengänkiillottajapoika Frans Valkama:

  " Kyylat painu niihin toisiin mestoihin. Fundeerasin, että jonkun pitäis tulla jelppiin teitäkin. Kun te sanoitte, että gubbe on vaarallinen."

Lisää lukukokemuksia:

https://kirjanpauloissa.blogspot.fi

http://nuorenopettajattarenkirjablogi.blogspot.fi/

Kaikki se valo, jota emme näe (Anthony Doerr)

Kuka,missä ja milloin?

Ajallisesti tarina alkaa vuodesta 1934 ja kestää toisen maailmansodan päättymiseen asti, vuoteen 1945. Lopussa tehdään vielä kaksi aikasiirtymää: 1970-luvulle ja vuoteen 2014.

Teoksessa on kaksi tarinalinjaa.Toinen kertoo ranskalaisesta sokeasta tytöstä, Marie-Lauresta,joka elää isänsä kanssa ensin Pariisissa ja sodan sytyttyä siirtyy sukulaistensa luo Saint Malon pikkukaupunkiin Bretagneen. Marie-Lauren isän työpaikka on Pariisin luonnontieteellinen museo, joka ympäristönä tulee sokealle Marie-Laurellekin hyvin tutuksi. Lähtiessään Bretagneen isä saa museosta mukaansa arvoesineen, josta huolehtiminen määrittää isän ja Marie-Lauren kohtaloa ratkaisevalla tavalla.

Toinen tarina kertoo saksalaisesta Werneristä, joka asuu sisarensa kanssa orpokodissa keskellä saksalaista kaivosaluetta, Zollvereinissa. Werner on lahjakas poika, joka oppii rakentamaan radion romusta ja kuuntelee sisarensa Jutan kanssa lyhytaaltolähetyksiä lastenkodin ullakkohuoneessa. Korjattuaan paikallisen silmäätekevän Herr Siedlerin radion, Werner saa mahdollisuuden lähteä kouluun ja välttää näin joutumasta 15-vuotiaana kaivokseen töihin.  Koulussa opiskellaan Wernerin rakastamia luonnontieteitä ja tekniikkaa, mutta koulu on myös sotilasoppilaitos, jonka kurinpitomenetelmät ovat vähintäänkin pöyristyttäviä.

Sodan jatkuessa Marie-Lauren ja Wernerin tiet lopulta kohtaavat. Enempää juonipaljastuksia en halua tehdä.

Mitä jäi mieleen?
Doerrin teos on hieno tarina: vaikuttava, jännittävä, kaunis ja tavallaan uskottavakin - ainakin psykologisen kuvauksen osalta.  Romaanin luvut ovat lyhyitä, joskus vain kahden sivun mittaisia.  Luvut on nimetty sisältönsä mukaan: "Hän ei palaa", "Syksy", "Pikku talo", "Keuhkokuume". Lukujen nimeäminen johtuu ehkä siitä, että näkökulma Marie-Lauren ja Wernerin tarinoiden välillä vaihtelee vähän väliä. Nimettyjen lukujen avulla on  helpompaa seurata tarinan kulkua.

Kirjailijan tyyli on hyvin kuvailevaa, ja eri aisteja hyödyntävää, mikä tekee ainakin omasta mielestäni tekstistä helpommin samaistuttavan. Marie-Laure on sokea, joten ympäristöä havainnoidaan hänen näkökulmastaan ja näin ollen on tietysti luonnollista, että muut aistihavainnot kuin näkeminen korostuvat.

"Autot roiskuttavat kaduilla vettä, sulavesi lorisee puroina; hän erottaa, miten lumi rasahtelee ja ropsahtelee puiden oksilta. Hän haistaa kasvitieteellisen puutarhan setrit neljänsadan metrin päässä. Tässä kohtaa metrojuna kiitää jalkakäytävän alla; tuolla on quai Saint-Bernard. Tässä kohtaa taivas aukenee, ja hän kuulee oksien naksahtelun: tuolla on se kapea puutarha-alue Paleontologian osaston takana. Tämän siis täytyy olla quain ja rue Cuvierin kulma."

Minua puhutteli myös romaanin kuvaus sodasta. Tulin ajatelleeksi, miten erilainen kokemus toinen maailmansota on ollut eri puolilla Eurooppaa. Suomessa sota käytiin rintamalla, ja siviilien uhkana olivat pommitukset. Keski-Euroopassa sen sijaan valloittajat vaihtuivat, vastarintaliikkeet toimivat ja ainakin Doerrin esittämän kuvauksen perusteella tuntui olevan vaikeaa tietää, keneen saattoi luottaa. Vihollinen saattoi asua naapurissa.

Sota myös asetti ihmiset epäinhimillisiin tilanteisiin, joissa tavalliset sotilaat tai siviilitkin joutuivat päättämään toisten ihmisten elämästä. Koneiston osaksi joutuminen hävitti myös ihmisen oikeuden ohjailla omaa elämäänsä. Tätä korosti erityisesti Wernerin tarina natsiarmeijan radistina.

Romaanista on kirjoitettu monissa kirjablogeissa. Tässä pari linkkiä:

http://psrakastankirjoja.blogspot.fi
http://kirjasfaari.fi/
https://www.lukulamppu.fi/

Koiran elämää - Parhaat koirakertomukset

Koiran elämää -teos koostuu useista 10-20 sivun mittaisista, pääosin fiktiivisistä kertomuksista, jotka kaikki kertovat koirista, niiden elämästä ja myös niiden omistajista.

Kirjassa on yhteensä 23 kertomusta, joilla kaikilla on eri kirjoittaja. Kirjoittajia ovat esimerkiksi James Herriot, Rudyard Kipling ja Virginia Woolf. Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1990 ja suomeksi vuonna 1993.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Gerard Durrell, joka toteaa esipuheensa lopuksi näin: "Uskon tämän kirjan osoittavan, miten tavattoman monitahoisia ja kiehtovia eläimiä koirat ovat. Lukekaapa ja nauttikaa näistä tarinoista, jotka kuuluvat koiratarinoiden parhaimistoon."

En oikein tiedä, onko kirjallisuudessa genreä nimeltä "koiratarinat", mutta mitenkään muuten kertomuksia olisi vaikea kuvailla.
Tarinoiden tapahtumaympäristöt ovat anglosaksisessa maailmassa, joko Britanniassa tai Pohjois-Amerikassa. Osa kertomuksista sijoittuu 1900-luvun varhaisemmille vuosikymmenille, osa myöhemmille. Useimmiten näkökulma on koiran omistajan, mutta onpa joukossa sellainenkin tarina, jossa kertojana on koira: Rudyard Kiplingin Aarteenetsijän kertoja on tryffelikoira Teem, joka yrittää saada omistajansa ymmärtämään, että hänellä on rahanarvoinen taito: tryffelisienten löytäminen metsästä.

Kenelle voi suositella?

Koiran elämää ei ole satukirja, joten sen kohderyhmä tuskin on pikkulapset. Itselleni tulee tarinoista mieleen James Herriotin eläinlääkärimuistelmat ja Sesse Koiviston Korkeasaaren eläintarhan eläimistä kirjoittamat kirjat, kuten Eläintarha olohuoneessamme tai Tarinoita eläinten saarelta. Voin suositella kirjaa lukijalle, joka pitää koirista ja haluaa lukea hyväntahtoisia ja liikuttaviakin tarinoita koiran ja ihmisen välisestä ystävyydestä. Itse en lukenut kirjaa kerralla, vaan se viihtyi yöpöydälläni jonkun aikaa, ja luin koiratarinoita aina silloin, kun halusin rauhoittua ja saada hyvän mielen.

Dr. Mumbai (Jukka Behm)

Kuka ja missä?

Dr. Mumbai on yhdenpäivänromaani. Heti alkuun on sanottava, että tarinassa kuvatun päivän tempo ja tapahtumakirjo vastannee noin viikkoa tavallisen tallaajan elämästä.

Tarinan päähenkilö on Helsingissä asuva intialaissyntyinen lastenpsykiatri Satish Rao. Hänen elämäntilanteensa on lievästi sanottuna kaoottinen. Satish on uusperheen isä, mitä hän yrittää kovasti salata Suomeen yllätysvierailulle saapuneelta äidiltään. Satishin suomalainen avovaimo on viimeisillään raskaana, ja lisäksi vaimon sisar lähettelee Satishille eroottissävyisiä vihjeviestejä.

Lastenpsykiatrin asiakkaat ovat oma lukunsa. Heitä hän terapoi yksityisellä lääkäriasemalla. Satish Rao on myös kirjoittanut lastenkasvatusta käsittelevän kirjan, jossa hän kritsoi suomalaisten kasvatusnäkemyksiä. Joku lähettelee pitkin päivää tappouhkauksia Satishin sähköpostiin- ehkäpä hänen näkemyksistään kimmastuneena. Uhkausten motiivista  tai viestien lähettäjästä Satish ei kuitenkaan ole varma.

Tarinassa kuvatun päivän iltana hän on menossa suoraan tv-lähetykseen keskustelemaan. Eikä siinä vielä kaikki...

Lukukokemus

Päähenkilö on sympaattinen, ja hänen hengästyttävä elämänrytminsä saa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Satishin esittämä kritiikki suomalaisten lastenkasvatuskäytännöistä on osuvaa. Lukijana mietin, haluaako kirjailija Satish Raon suulla kritisoida suomalaisten kasvatusarvoja vai haluaako hän vain luoda mahdollisuuden herkulliseen dialogiin, jota Satish joutuu käymään muun muassa avopuolisonsa eli oman lapsensa tulevan äidin kanssa.

"Mikä unohtui?" Satish kysyi, mutta pojat olivat livistäneet jo olohuoneeseen, arvatenkin peliensä ääreen.
"Tämä on koti", Satish korotti ääntään. "Eikä mikään viihdekeskus."
"Älä huuda", huusi Jonna.
"Lapsille kuuluu kotityöt", Satish sanoi. "Edes murokuppien palautus."
"Juu", sanoi Jonna, ja katsoi Satishia ensimmäistä kertaa aamun aikana huvittuneena. "Et sinäkään tehnyt lapsena mitään. Teillä oli palvelija."
"No", sanoi Satish. "Se on eri asia."

Tiivistetysti voisi sanoa, että jos (uus)perhe-elämän kuviot ja kultturien väliset erot kiinnostavat, kirja ei taatusti tuota pettymystä. Naseva dialogi ja toiminnalliset tilanteet tuovat mieleen, että romaanin pohjalta saisi tehtyä myös elokuvakäsikirjoituksen.

Huomionarvoista

Teos on voittanut kustannusosakeyhtiö Tammen vuonna 2007 järjestämän Vuosi Suomessa -romaanikilpailun. Dr Mumbai on käännetty ainakin ruotsiksi.

Kirjailija Jukka Behm on julkaissut myös seuraavat romaanit: Matkoilla (2009), Lahjoja norsujumalalle (2013) sekä Viallinen valkaisuvoide (2016). Kirjailijan kotisivuilla esitellään hänen tuotantoaan, ja kirjoista on myös pienet lukunäytteet
http://www.jukkabehm.com/

Ikoni (Taina Sampakoski)

Missä ollaan?

Pienessä itä- tai kaakkoissuomalaisessa kaupungissa todennäköisesti 2000-luvun alkupuolella. Kaupunkia ei suoraan nimetä, mutta sen paikallistamiseen antavat vihjeitä kaupungin läpi virtaava joki sekä maininnat lintujen tarkkailijoista, joita saaapuu kaupungin liepeille kevät- ja syysmuuton aikaan. Kirjan päähenkilö Sonja käy välillä myös Pietarissa, mutta Pietaria paikkana ei oikeastaan kuvailla.

Kenestä kerrotaan?

Päähenkilö on nuori venäläisnainen Sonja, joka maalaa ikoneita ja myöhemmin entisöi huonekaluja. Sonja on  taiteilija, joka Suomessa tutustuu Nikolaihin, juuriltaan venäläiseen, mutta tavoiltaan ja ajatusmaailmaltaan hyvin suomalaiseen mieheen. Keskeisiä henkilöitä ovat myös Nikolain naisystävä Laura sekä Nikolain äiti Tamara.

Tarinassa on kymmenkunta henkilöä, joista ainoastaan Laura on varsinaisesti syntyperäinen suomalainen. Venäläisyys onkin yksi tarinan teemoista. Muita voisivat olla usko tai uskonto, taide, parisuhde, vanhemmuus, lapsettomuus ja ehkä myös yksinäisyys.

Mitä jäi mieleen?

Kirjan tunnelma on yleissävyltään melankolinen. Päähenkilöillä on kipupisteensä, mutta kukaan heistä ei oikein osaa tehdä aloitteita niin, että elämä oikeasti muuttuisi, vaikka tarvetta muutokseen olisikin. Erityisesti Nikolai ja Sonja tuntuvat kumpikin ajelehtivan elämässään jonkun muun kuin itsensä viitoittamaa reittiä.

Kirjassa siirrytään välillä aikatasolta toiselle ja myös näkökulma vaihtuu, mutta mielestäni tarina on silti melko helppolukuinen ja jopa koukuttava. Ikoni on tietojeni mukaan Taina Sampakosken ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa romaani. Se oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2006.

1Q84 (Haruki Murakami)

Missä ollaan?

Haruki Murakamin yli 1200 -sivuinen teos 1Q84 sijoittuu Japaniin, pääasiassa Tokioon. Tarinassa kuvataan ympäristöä paikoin tarkasti ja mainitaan nimeltä eri kaupunginosia, asemia ja jopa moottoritien liittymiä, joten Tokiota tunteva lukija osaa varmaan sijoittaa tapahumat todellisiin paikkoihin. Ajankohta on vuosi 1984.

Tapahtumapaikka ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaisesti luonnehdittavissa. Teoksessa on (Murakamille tyypillisesti?) rinnakkaistodellisuus, johon kirjan päähenkilöt Aomame ja Tengo huomaamattaan siirtyvät. Tämä toinen todellisuus on nimeltään 1Q84 tai kissojen kaupunki. Siihen kuuluu kaksi kuuta, kuolleen vuohen suusta ihmisten ilmoille tuleva pikkuväki sekä eräänlaiset kaksoisolennot, joita varten pikkuväki rakentaa ilmakoteloita.

Kenestä kerrotaan?

Kirjassa on kaksi päähenkilöä; hiukan alle 30-vuotias kunto-ohjaaja Aomame sekä preppauskoulussa matematiikkaa opettava ja sivutoimisena kustannustoimittajana toimiva samanikäinen Tengo Kawana. Aomame ja Tengo ovat kumpikin eläneet kurjan lapsuuden ja olleet muutaman vuoden ajan luokkatovereita. Tuolloin heidän välilleen syntyi ohimenevän hetken ajan hyvin syvä yhteys, jota kumpikin on muistellut ja varjellut mielessään lähes kaksikymmentä vuotta. Tarinassa on siis eräällä tasolla kysymys siitä, miten Aomame ja Tengo tulevat tietoisiksi kaipauksestaan ja alkavat etsiä toisiaan kummallisista vastoinkäymisistä huolimatta.

Mutta kyse on kyllä paljon muustakin. Kirjailijan Kafka rannalla -teoksen tapaan nuori ihminen yrittää selvittää niukoilla tiedoilla perheensä menneisyyttä. Lisäksi 1Q48 sisältää paljon mystisiä tilanteita ja henkilöitä, joiden yhteydet toisiinsa tai tarinan loppuratkaisuun eivät oikeastaan koskaan selviä lukijalle. Tarinassa on myös melko paljon väkivaltaa. Koviakaan keinoja ei kaihdeta, kun halutaan urkkia tietoja ja raivata ikävä henkilö pois tieltä. Toinen päähenkilöistä, Aomame, elää koko tainan ajan kuoleman uhkan pelossa.

Mitä jäi mieleen?

Siinä mielessä 1Q84 muistuttaa muita lukemiani Murakamin teoksia, että yksinäisyys on keskeinen teema teoksessa. Molemmat päähenkilöt olivat yksinäisiä, ja heidän oli vaikea nähdä, että elämä voisi olla toisenlaistakin. Kunnes...

En ole koskaan käynyt Japanissa enkä juurikaan ole lukenut muiden japanilaisten kirjailijoiden kuin Murakamin teoksia, mutta silti minulle tuli lukiessa tunne, että kirjassa on jotain hyvin japanilaista. Ehkä tunne syntyi tarkasta ympäristön kuvauksesta tai henkilöiden vakavasta suhtautumisesta elämäänsä.

Erityistä

Kerrontatekniikka on kiinnostavaa. Näkökulma vaihtuu välillä kesken luvun. Ulkopuolisen kertojan havaintojen sekaan on laitettu kursiivilla kirjoitettuja minäkertojan ajatuksia
"- - Mies oli ehkä avannut makuuhuoneen oven, mennyt katsomaan johtajaa ja huomannut, että tämän sydän oli pysähtynyt...
Aomame kurottautui kokeilemaan pistoolin kahvaa. Minun on pakko rauhoittua, hän sanoi mielessään. En saa pelätä. Pelko näkyy ja herättää epäilyjä."

Hyvää:
tarina vie mennessään, kun pääsee vauhtiin
päähenkilöt ovat sympaattisia

Huonoa:
tarinakudelman punainen lanka saattaa välillä kadota
monet asiat jäävät vaille selitystä (tästä syystä kirja sopisi hyvin lukupiirikirjaksi, sillä olisi kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia erilaisista tulkintavaihtoehdoista)

Teemoja
yksinäisyys
rakkaus
perhe
vanhemmuus
kirjallisuus
uskonto

Meidät kaikki on tehty liimasta (Marina Lewycka)

Miksi halusin lukea?

Edellisen Lewyckan kirjan (Meklareita, hippejä, hamstereita) perusteella kiinnostuin kirjailijan tavasta kuvata "yhteiskunnallisesti monimuotoista" maailmaa. Pidän myös siitä, että romaanihenkilöt ovat hiukan rosoisia ja ristiriitaisia, tavallaan vähän hukassa omassa elämässään. Odotin siis jotain samantapaista tästäkin kirjasta.

Kuka, mitä, missä?

Tarinan päähenkilö on keski-ikäinen englantilaisrouva Georgie, jonka mies on juuri muuttanut pois pariskunnan yhteisestä kodista. Kriisinsä keskellä Georgie tutustuu lähistöllä asuvaan iäkkääseen naiseen, Naomiin, kun tämä on tonkimassa roskalavaa, jonka Georgie on täyttänyt pois heittämillään miehensä tavaroilla.

Tapahtumien edetessä Naomia uhkaa häätö omasta kodistaan, ja hän turvautuu Georgien apuun. Tarinasta kehittyy melkoinen soppa, kun mukana kuvioissa ovat myös Georgien uskonnollisen herätyksen saanut teinipoika, kylmäkiskoinen ex-mies, etäiseksi muuttunut aikuinen tytär ja  ennen pitkää Naomin talossa touhuava sekalainen seurakunta: pakistanilainen remonttimies muslimiveljenpoikineen,  juutalaisen Naomin aikamiespoika sekä Georgin homoseksuaaliesimies iäkkään isänsä kanssa. Georgie tunteet aviomiestään kohtaan eivät ota sammuakseen (tunneskaala toki on sangen laaja!), vaikka hänen seuralaisenaan viihtyykin seksinnälkäinen kiinteistövälittäjä.

Tarinassa siis riittää käänteitä ja kummallisia tilanteita, mutta joku siinä kuitenkin mättää. Mielestäni henkilöt eivät ole oikein uskottavia tai sitten heitä vain yksinkertaisesti on liikaa. Liian moni asia tuntuu päälleliimatulta aivan kuin kirjailija olisi poiminut joltakin asialistalta teemoja ja upottanut ne sitten tarinaansa. Maahanmuuttajat - kyllä, aviokriisi - kyllä, vanhusten heikko asema yhteiskunnassa - kyllä, homoseksuaalit - kyllä, kirjailijan ammatti - kyllä, lasten kasvattamisen vaikeus- kyllä! Aiheissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta teoksesta ei synny maailmaa, johon lukijana voisi upota tai jollain lailla samaistua. Harmi.

Teoksen tyyli on humoristinen, ja se on joka tapauksessa siis viihdyttävää luettavaa. Blogissa aiemmin esitelty Fiona Gibsonin As good as it gets sisältää paljon samoja aineiksia kuin tämänkertainen Lewycka. Gibsonin teos luokiteltaneen tyylilajiltaan chick-litiksi. Jos luokitella halutaan, niin mielestäni "Meidät kaikki on tehty liimasta" kuuluu samaan kategoriaan.

Hyvää: kaikkea voi sattua -fiilis, tarkkaa ja elävää kuvausta

Huonoa: kokonaisuus on liian älytön ollakseen uskottava, henkilöt jäävät ohuiksi