Pidän dekkareiden lukemisesta - ainakin pieninä annoksina silloin tällöin. Donna Leonit huomaan lukevani suunnilleen sitä myöten kun niitä ilmestyy. Näyttää siltä, että tuottelias kirjailija julkaisee suunnilleen dekkarin per vuosi. Kaikkiaan venetsialaiskomisario Guido Brunettista kertovia dekkareita on julkaistu jo 25 kappaletta. Olen lukenut näistä Leonin Venetsia-dekkareista varmaankin toistakymmentä. Tämän kirjan luin kuitenkin alkukielellä - siis englanniksi.
Donna Leon on yhdysvaltalainen kirjailija, joka asuu Venetsiassa ja kirjoittaa englanniksi. Mielenkiintoista on, että Brunetti-kirjasarjaa ei ole käännetty italiaksi, koska Leon haluaa pysyä tuntemattomana nykyisessä kotimaassaan Italiassa.
Brunetti-dekkareiden lukemisessa viehättää ennen kaikkea lukijalle tutuksi käynyt päähenkilö perheineen ja työyhteisöineen. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin pääsisisi itsekin hetkeksi mukaan venetsialaiseen elämänmenoon. Kun Brunetti lähtee ruokatunnilla kotiinsa syömään vaimon valmistamaa lounasta ja kulauttaa palan painikkeeksi lasillisen valkoviiniä, ei kulttuuripiirin ero voisi olla selvempi! Vai voisiko kukaan kuvitella suomalaispoliisin siemailevan grappaa "neuvoa antavalla" tauolla ja panevan päivittäin merkille naispuolisen kollegansa mekon materiaalia? Brunetti ei kuitenkaan mielestäni ole mikään snobi vaan ympäristönsä ja kulttuurinsa kasvatti.
Rikos
Kuuluisa oopperalaulajatar Flavia Petrelli joutuu kummallisen ahdistelijan kohteeksi. Brunetti on oopperamusiikin suurena ystävänä tuntenut Petrellin jo entuudestaan. Ahdistelu alkaa melko viattomasti valtavien ruusumäärien lahjoittamisella, mutta saa vähitellen yhä pelottavampia muotoja. Tarinassa liikutaan siis oopperan maailmassa - ihan konkreettisestikin. Brunetti kollegoineen piiloutuu oopperan kulisseihin saadakseen napattua Petrellin ahdistelijan.
Huomionarvoista
Kirjan viimeinen luku on maistiainen seuraavasta Brunetti-dekkarista "The waters of eternal youth".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti