keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pobeda 1946 (Ilmar Taska)


Kuka ja missä?

Sodanjälkeisessä Tallinnassa elää perhe, jonka isä pysyttelee piilossa, äiti on koko ajan huolestunut ja pikkupoika leikkii halkopinon päällä linja-auton kuljettajaa. Lähistöllä liikkuu tuliterä Pobeda (vau!), jonka kuljettaja käy juttusille pojan kanssa. Eipä aikaakaan, kun tuo mukava setä saa tietää kodin takahuoneessa piileskelevästä isästä. Sitten isä viedäänkin mustalla pakettiautolla pois, ja äiti ja poika jäävät kahdestaan. Tai melkein kahdestaan, sillä sedällä tuntuu olevan asiaa myös äidille.

Ilmar Taskan Pobeda 1946 kertoo toisen maailmansodan jälkiselvittelyistä Virossa. Tarinassa kuvattu aika vaikuttaa kaoottiselta. Viron turvallisuuspalvelu vangitsee itsenäisyysliikettä lähellä olleen kansalliskomitean jäseniä - siinä sivussa varmaan muitakin epäluotettaviksi tai kansanvihollisiksi luokiteltuja virolaisia. Vangitsemiset, oikeudenkäynnit ja karkotukset ovat jokapäiväisiä asioita. Samaan aikaan maahan lappaa tulijoita Neuvostoliiton muista osista. Kaikille ei ole asuntoja, joten tulijoita sijoitetaan tavallisten virolaisten koteihin. Pojan tädin kotiin esimerkiksi sijoitetaan Keski-Aasiasta kotoisin oleva perhe.

Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että kirjassa on kaksi tarinalinjaa, joista toisessa käy hyvin ja toisessa käy huonosti. Pojan ja hänen vanhempiensa kohtalo on surullinen ja jää osin avoimeksi. Tädin käy paremmin.

Erityistä

Klassisella musiikilla ja oopperalibretoilla on osansa tarinassa. Pojan täti Johanna on oopperalaulaja, joka käy kirjeenvaihtoa englantilaisen miehensä kanssa. Koska sensuuri on voimassa, verhoaa Johanna sanottavansa  vertauskuvallisesti oopperalibrettoja apuna käyttäen.

Toinen erityinen asia on, että vain Johannasta ja tämän miehestä Alanista käytetään nimiä. Muut henkilöt ovat poika, äiti (sisko), isä ja mies. Onko tällä valinnalla haluttu korostaa henkilöiden kasvottomuutta? Osoitetaan, että surulliset ja epäoikeudenmukaiset kohtalot olivat monien osa sodanjälkeisessä Virossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti