Kuka ja missä?
Sodanjälkeisessä Tallinnassa elää perhe,
jonka isä pysyttelee piilossa, äiti on koko ajan huolestunut ja pikkupoika
leikkii halkopinon päällä linja-auton kuljettajaa. Lähistöllä liikkuu tuliterä
Pobeda (vau!), jonka kuljettaja käy juttusille pojan kanssa. Eipä aikaakaan,
kun tuo mukava setä saa tietää kodin takahuoneessa piileskelevästä isästä. Sitten
isä viedäänkin mustalla pakettiautolla pois, ja äiti ja poika jäävät
kahdestaan. Tai melkein kahdestaan, sillä sedällä tuntuu olevan asiaa myös
äidille.
Ilmar Taskan Pobeda 1946 kertoo toisen
maailmansodan jälkiselvittelyistä Virossa. Tarinassa kuvattu aika vaikuttaa
kaoottiselta. Viron turvallisuuspalvelu vangitsee itsenäisyysliikettä lähellä
olleen kansalliskomitean jäseniä - siinä sivussa varmaan muitakin
epäluotettaviksi tai kansanvihollisiksi luokiteltuja virolaisia. Vangitsemiset,
oikeudenkäynnit ja karkotukset ovat jokapäiväisiä asioita. Samaan aikaan maahan
lappaa tulijoita Neuvostoliiton muista osista. Kaikille ei ole asuntoja, joten
tulijoita sijoitetaan tavallisten virolaisten koteihin. Pojan tädin kotiin
esimerkiksi sijoitetaan Keski-Aasiasta kotoisin oleva perhe.
Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että
kirjassa on kaksi tarinalinjaa, joista toisessa käy hyvin ja toisessa käy
huonosti. Pojan ja hänen vanhempiensa kohtalo on surullinen ja jää osin
avoimeksi. Tädin käy paremmin.
Erityistä
Klassisella musiikilla ja
oopperalibretoilla on osansa tarinassa. Pojan täti Johanna on oopperalaulaja,
joka käy kirjeenvaihtoa englantilaisen miehensä kanssa. Koska sensuuri on
voimassa, verhoaa Johanna sanottavansa vertauskuvallisesti
oopperalibrettoja apuna käyttäen.
Toinen erityinen asia on, että vain
Johannasta ja tämän miehestä Alanista käytetään nimiä. Muut henkilöt ovat
poika, äiti (sisko), isä ja mies. Onko tällä valinnalla haluttu korostaa
henkilöiden kasvottomuutta? Osoitetaan, että surulliset ja epäoikeudenmukaiset
kohtalot olivat monien osa sodanjälkeisessä Virossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti