Jessie Burtonin Muusa on todella mukaansatempaava tarina, jota ei malttaisi jättää kesken, kun on päässyt lukemisessa vauhtiin. Tarinassa on useita lukijaa innostavia elementtejä: kiinnostavat ja osittain eksoottiset tapahtumaympäristöt, rosoisella tavalla sympaattiset henkilöhahmot ja historian tapahtumat, jotka vaikuttavat henkilöiden kohtaloihin. Takakannessa teoksen mainitaan olevan "lukuromaani", joka jonkin määritelmän mukaan tarkoittaa teosta, joka ei tutki elämän tarkoitusta tai pyri esittämään syvällisiä katsomuksia.
https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-se-lukuromaani-oikeastaan-on
Hmmm, kuulostaa aavistuksen vähättelevältä vai eivätkö rotukysymykset, sodasta hengissä selviäminen tai oman identiteetin peittely kuulosta aika syvällisiltä teemoilta?
Ketkä ja missä?
Kirjassa on kaksi tarinalinjaa, jotka loppujen lopuksi kytkeytyvät toisiinsa. Ensimmäinen aikataso kuvaa 1930-luvun lopun Etelä-Espanjaa, joka on sisällissodan kynnyksellä. Tarinan keskushenkilö on niukin naukin parikymppinen Olive Schloss, jonka isä on itävaltalaissyntyinen taidekauppias ja äiti brittiläinen aristokraatti. Olive on salaa vanhemmiltaan hakenut lontoolaiseen taidekouluun ja kertomuksen alkaessa pyörittelee hyväksymiskirjettä käsissään. Perhetilanteen vuoksi koulu jää, mutta andalusialaisen maatilan ullakkohuoneessa Olive maalaa sitäkin vimmaisemmin.
Schlossin perheen avuksi ilmaantuu paikallinen sisaruspari, Teresa ja Isaac Robles. Sodan kolkutellessa ovelle sisarusten ja Schlossin perheen elämänkohtalot kiinnittyvät toisiinsa kiehtovalla ja lopulta pelottavallakin tavalla.
Toisen, 1960-luvun lopun Lontooseen sijoittuvan tarinalinjan päähenkilö on Trinidadista Karibialta Lontooseen muuttanut Odelle Bastien. Odelle työskentelee ensin kenkämyyjänä, mutta pääsee sihteeriksi lontoolaiseen taidegalleriaan. Eräänä päivänä galleriaan tulee nuori mies, joka haluaa myydä äidinperintönä saamansa taidetoksen, jonka tekijänä pidetään tuntemattomaksi jäänyttä espanjalaistaiteilijaa, Isaac Roblesia.
Enempää ei juonta kannata selostaa. Sen voi vielä todeta, että 1960-luvun aikatasolla näkökulma on Odellen, joka myös on tarinan minäkertoja. 1930-luvun osiossa kertoja on ulkopuolinen eikä tarinaa ole kerrottu erityisesti kenenkään näkökulmasta, vaikka Olive ehkä onkin eniten esillä.
Mielleyhtymiä
Teos muistuttaa etäisesti Taina Sampakosken Ikoni-romaania. Molemmissa taideteos heijastaa salaperäisellä tavalla tekijänsä identiteettiä ja tärkeää henkilökohtaista elämystä, vaikka katsojat näkevätkin siinä pääasiassa jotain ihan muuta, ja tulkitsevat teosta tunnetun myytin pohjalta.
Kenelle sopii?
Taide ja taiteilijuus ovat näkyvästi esillä teoksessa, joten kuvataiteesta kiinnostuneet ovat varmasti yksi kohderyhmä. Espanjan sisällissota ei myöskään liene kovin kuvattu aihe, joten sen alkuvaiheista tämä teos antaa tietoa - melko rajatusta näkökulmasta tosin. Hyvien tarinoiden ystäville teos on ilahduttava löytö.
Tärkeintä tässä kirjassa ovat tietysti ihmissuhteet, mutta myös andalusialaisen luonnon kuvaus on viehättävää: "Heinäkuussa varjot ovat iltaisin pitkiä, heinäsirkkojen karhea siritys täytti kuuman yön. Pellot olivat nyt persiljan, limetin ja omenan vihreitä. Villikukkia: siellä täällä punaista ja kuninkaallista purppuraa, kanariankeltaisia terälehtiä tuulenvirissä. ja kun tuuli yltyi, ilmassa maistui suola. Meren ääntä ei kuulunut - mutta jos kuunteli tarkkaan, saattoi kuulla koppakuoriaisen naksuvat nivelet kun se paarusti viljan juurella."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti