keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Teemestarin kirja





Missä ollaan?
Skandinavian unionissa, Uudessa Qianissa. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Pohjois-Suomen alueelle, muun muassa Kuusamo mainitaan. Eletään tarkemmin määrittelemätöntä aikaa suuren katastrofin jälkeen. Aikaan liittyvinä ilmauksina tarinassa puhutaan entismaailmasta ja nykyismaailmasta, joka siis on tarinan kerrontahetkeä.

Kenestä kerrotaan?
Päähenkilö on noin 20-vuotias Noria Kaitio, josta isä on kouluttanut itselleen seuraajan teemestarin arvostettuun ammattiin. Yleensä teemestarit ovat miehiä, joten Norian rooli on poikkeuksellinen.

Mistä on kysymys? 

Makea vesi on vähissä. Sotilasdiktatuuri hallitsee Uuden Qianin aluetta, ja veden käyttö on tarkoin säännösteltyä. Vesiannokset eivät riitä ihmisille, ja he kehittelevät keinoja saadakseen itselleen lisää vettä. Veden hallinta ja hankinta  luo konflikteja valtaapitävien ja tavallisten ihmisten välille.

Kirjan teemoja

valta, vallankäyttö
ystävyys, uskollisuus
eettiset kysymykset
zeniläisyys

Huomionarvoista

Emmi Itäranta on kirjoittanut Teemestarin kirjan  sekä suomeksi että englanniksi. Kirja on ilmestynyt Suomessa vuonna 2012 ja Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Kanadassa ja Australiassa vuonna 2014 nimellä Memory of Water. Käännösoikeudet on myyty 17 kielialueelle.

Kirjailijan kotisivu

Lukion kurssit

1 vieras kulttuuri
4 valta ja vallankäyttö, sukupuoli ja identiteetti
6, 8 nykykirjallisuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti