Matkalukemisina dekkareita

 Kesälomamatkalla luin kolme dekkaria. Minulle uusi tuttavuus oli virolaisen Indrek Harglan apteekkari Melchior, joka selvittää murhia 1400-luvun Tallinassa. Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka ovat itsenäisiä teoksia, joskin apteekkarin yksityiselämä tuntuu ehkä loogisemmalta, jos teokset lukee ilmestymisjärjestyksessä.

Ollaan siis keskiaikaisessa Tallinnassa, jossa kirkko  luostareineen ja säätyjako ohjaavat ja määrittävät ihmisten elämää. Itsenäisenä ja arvostettuna ammattinsa harjoittajana Melchior liikkuu sujuvasti monenlaisten ihmisten parissa ja saa tietoonsa asioita, jotka auttavat häntä murhien ratkaisemisessa. Koin ympäristön ja rakennusten kuvauksen paikoin turhankin yksityiskohtaiseksi, mutta toisaalta tarkoitus lienee luoda mahdollisimman todenmukaista ajankuvaa. Tallinnan kävijöille teos antaa perspektiiviä kaupungin ja sen asukkaiden menneisyyteen.

Melchior on hahmona melko sympaattinen ja uskottava, vaikkei ainakaan itselleni erityisen samaistuttava. Hercule Poirot´maiseen tyyliin hän kokoaa lopuksi kaikki asianosaiset yhteen tilaan ja kertoo, kuka heistä on syyllinen ja millä peruteella hän on näin päätellyt.

Melciorin (ja hänen poikansa) seikkailujen kiinnostavuutta minulle lisäsi se, että oma matkamme suuntautui teoksissa kuvattuihin maisemiin, Pohjois-Saksaan ja Baltiaan.

Alan Bradleyn Flavia-dekkareista olen kirjoittanut aiemminkin tässä blogissa. Kuolleet linnut eivät laula -teos on sarjan kuudes osa. Tässä teoksessa Flavian kiipeilyonnettomuudessa noin kymmenen vuotta aiemmin menehtyneen äidin ruumis saadaan kotimaahan haudattavaksi. Ja pakko sanoa, että ruumisarkun saavuttua asemalle tarina muuttuu aivan poskettomaksi!

(Nyt seuraa juonipaljastuksia!)  Flavian äiti, Harriet, on ollut toisen maailmansodan aikaan salaisissa valtakunnan tason tehtävissä Kaukoidässä, jossa hänet kuitenkin on murhattu. Flavia yrittää  herättää jäätyneen äitinsä ruumista henkiin siinä tietenkään onnistumatta ja saa samalla selville tärkeän johtolangan äitinsä murhaajasta.

Tarinan edetessä käy ilmi, että kymmenvuotiasta Flaviaa on salaisesti valmisteltu pikkulapsesta lähtien vastaavanlaisten suurten ja salaisten valtiolle tärkeiden tehtävien suorittajaksi. Tässä kohden alkoi lukijana ihan oikeasti harmittaa, sillä Flavian kemistin kyvyt ovat toki jo aiemminkin koetelleet uskottavuuden rajoja, mutta tämän jälkeen teokset voi huoletta luokitella jonkinlaiseksi rikosfantasiaksi. Harry Potter on saanut naispuolisen vastineen!
Kiinnostavaa ja kuitenkin aidontuntuista teoksessa on brittiläisen tapaetiketin kuvaus ja - totta kai - lapsen suunnaton kaipaus menetettyä äitiään kohtaan.

Kosken kahta puolta (Jari Järvelä)

Kuka, missä, milloin?

Romaanissa 7-vuotias Jari-poika elää kaksi kesäpäivää kahdessa mummilassaan. Kirjan takakannessa kerrotaan, että tapahtuma-aika on vuosi 1977. Mummit asuvat samalla paikkakunnalla, mutta eivät ole juuri tekemisissä keskenään ennen kuin romaanin viimeisessä luvussa istuvat Jarin ylioppilasjuhlissa pihakiikussa vierekkäin.

Mummien lapsuudenperheet ovat eläneet vuoden 1918 tapahtumat eri puolillla, toinen punaisten, toinen valkoisten. Lapsuudenaikaiset sotakokemukset ovat pitäneet heidän maailmansa erillään - vaikka sitten onkin käynyt niin,että heidän lapsensa ovat rakastuneet ja perustaneet perheen.

Kirjan kertojana on pääasiassa Jari, mutta välillä kertojina ovat Mummit, Aino ja Sofia,  lapsina. Näin sotatilanteita tarkastellaan lapsen näkökulmasta. Jarin mielikuvitusmaailmassa Mummien kertomukset alkavat elää. Hän esimerkiksi leikkii Vilho-pojan kanssa, joka surmattiin Aino- Mummin kotipihaan vuonna 1918.

Kenelle voi suositella?

Jos vuoden 1918 tapahtumien tarkastelu eräänlaisesta ruohonjuuriperspektiivistä kiinnostaa, Järvelän teos kannattaa lukea. Romaani myös osoittaa, kuinka pitkät jäljet sotatapahtumilla on ihmisten elämässä.

Pieni elämä (Hanya Yanagihara)

Miksi tämä teos?

Pieni elämä sai julkisuutta suomalaisissa tiedotusvälineissä, kun toukokuisten jääkiekon MM-kisojen aikaan Suomen joukkueen maalivahti Kevin Lankinen ilmoitti lukevansa kyseistä kirjaa.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006122053.html
Lankisen suositus on saanut aikaan ruuhkaa kirjastojen varausjonoihin sekä liikettä kirjakauppojen hyllyille, sillä kirjan painos on loppumassa kustantajalta.

Tarina jatkui vielä niin, että itse kirjailija Yanagihara lähetti suomalaisen kustantajansa kautta  Kevin Lankiselle kirjeen, jossa kiitteli tätä maanmiestensä lukuharrastuksen edistämisestä!
https://www.is.fi/mmkiekko/art-2000006129921.html

Koulussamme on opiskelijoina jonkin verran  jääkiekkoa harrastavia nuoria, joten ajattelin lukea kirjan sillä mielellä, että voisin ehkä (Kevin Lankiseen tukeutuen) suositella kirjaa heille.

Kuten edellä linkatussa Hesarin artikkelissa todetaan, teos ei ole mikään hyvän mielen opus, vaikka sen takakansitekstissä esiintyvätkin sanat "hauska", "sydän" ja "ystävyys".

Lyhyesti jotakin

Pieni elämä -teoksen päähenkilö on Jude, nuori mies, jota on käytetty lapsuudessa ja nuoruudessa järkyttävällä ja kammottavalla tavalla seksuaalisesti hyväksi. Kirjan nykyhetkessä asiat ovat kuitenkin paremmin: Judella on ympärillään ymmärtävä ja lämminhenkinen ystäväjoukko, oikeastaan perhe, joka parhaansa mukaan tukee häntä ja yrittää päästä selville häntä painavasta taakasta. Jude välttelee viimeiseen asti menneisyytensä paljastamista, sillä hän ei usko läheistensä kestävän totuutta. Hän myös koko ajan epäilee, että ei ole ansainnut ystäviensä arvostusta ja rakkautta. Tarina on todella surullinen, sillä lopultakaaan Juden ei voi sanoa toipuvan traumoistaan - pelot ja muistot seuraavat häntä vuosikymmenten ajan.

Tapahtumat sijoittuvat etupäässä New Yorkiin, taiteilijoiden ja älymystön elämänpiiriin. Jude on karusta lapsuudestaan huolimatta opiskellut lakimieheksi ja hänen ystävänsä ovat taiteilijoita, näyttelijöitä ja lääkäreitä.

Mitä ajattelin?

Tarina on paitsi surullinen myös ahdistava. Ainakin minulle se viestii, että lapsuudessa perusteellisesti murrettua sielua ei enää saa ehjäksi ymmärtävä ja luja rakkauskaan. Ja paha ei tässä tosiaankaan saa palkkaansa.
En usko, että suosittelen teosta kenellekään siksi, että kuuluisa jääkiekkoilija on lukenut sen. Jos joku haluaa lukea pahuuden musertavasta voimasta ja ymmärtää, miksi turvallinen lapsuus on jokaiselle tärkeä, kirjan voi lukea.

Rajasta etelään, auringosta länteen (Haruki Murakami)

Kuka, missä, milloin?

Tarinan päähenkilö ja kertoja on nelikymppinen japanilaismies Hajime, joka asuu  kerrontahetkellä vaimonsa Yukikon ja kahden pienen tyttärensä kanssa Tokiossa. Kirjan alkupuolella Hajime kertoo lapsuudestaan ja teini-iästään. Käy ilmi, että hänellä oli  tuolloin läheinen ystävä, Shimamoto, joka on tyttö ja samalla tavoin ainut lapsi kuin Hajimekin. He olivat ystävystyessään noin 11-12 -vuotiaita ja ehtivät tuntea toisensa joidenkin vuosien ajan,kunnes Hajimen perhe muutti kauemmas ja yhteydepito vähitellen laimeni ja lopulta lakkasi kokonaan.

Hajime käy lukion, opiskelee ja valmistuu. Aikuiselämä ei kuitenkaan tunnu pääsevän vauhtiin, jos näin voisi sanoa.

"Vietin yliopistoa seuraavat 12 vuotta pettymyksen, yksinäisyyden ja hiljaisuuden keskellä. Koko sinä aikana minulla ei ollut juuri ketään, jota olisin ymmärtänyt ja joka olisi ymmärtänyt minua. Voisi sanoa, että ne olivat elämäni pakastetut vuodet."

Tavattuaan Yukikon Hajime pääsee yksinäisyydestään ja alkaa elää normaalia japanilaisen perheenisän elämää. Kaikki on hyvin - vai onko? Shimamoto ilmaantuu Hajimen elämään melko mystisenä hahmona ja mullistaa kaiken. Tarinan ydin saa pontimensa tästä ristiriidasta: Voiko toinen ihminen täyttää elämässä olevan tyhjiön? Miten kestää se, että  oma onni tekee toisesta onnettoman? Toista kohtaan voi tuntea vetovoimaa, mutta sitä on mahdotonta perustella tai selittää.

Tyypittelyä
Murakamin romaani on julkaistu japaniksi vuonna 1992, mutta se on suomennettu vasta 2017. En tunne japanilaista yhteiskuntaa niin hyvin, että osaisin arvioida teosta ajankuvana. Mitään erityisen japanilaista siinä ei mielestäni ole - ellei sellaisena pidetä järkyttävän pitkiä työpäiviä ja päähenkilön suomalaisittain katsottuna lähes täydellistä omistautumista työlleen. Myös perhe-elämä vaikuttaa melko perinteiseltä; isä tekee paljon töitä ja äiti hoitaa lapset kotona.

Nykykirjallisuudelle  tyypillisesti teos on Hajimen identiteettikuvaus ja toki eräänlainen kasvutarinakin.

Mikä jäi erityisesti mieleen?
Tarinan lopetus on mieleenpainuva. Loppuratkaisuun vaikuttaa keskeisesti henkilö, jonka ajatuksia on tarkasteltu vain Hajimen silmin, ei hänen itsensä kertomana. Lukijana jään miettimään, mitä Hajime olisi tehnyt, jos kaikki kortit olisivat olleet hänen käsissään.

Lomalukemisia

Lomareissulla sain  luettua  kolme kirjaa, jotka poikkeuksellisesti niputan yhteen postaukseen.

Teokset ovat Haruki Murakamin Sputnik, rakastettuni, Ann Cleevesin Valoisat illat ja Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Valoisat illat on Shetlannisaarille sijoittuva dekkari ja myös Hylätty ranta on tavallaan jännityskirja, vaikkei varsinainen dekkari olekaan. Molemmat teokset sijoittuvat siis Brittein saarille. Murakamin teoksen tapahtumapaikat puolestaan ovat Tokio sekä nimeämätön kreikkalainen pikkusaari. Myös Sputnikia voi pitää jokinlaisena salapoliisikertomuksena, sillä teoksen nimihenkilö, oikealta nimeltään Sumire katoaa mystisesti Kreikassa jälkiä jättämättä. Sputnikissa päähuomio on kuitenkin "inhimillisen kaipuun kuvauksessa" (takakansitekstiä), katoamiseen tässä tapauksessa liity rikosta eikä kukaan kirjan henkilöistä ole poliisi tai edes yksityisetsivä.

Lyhyesti kaikista kolmesta:

Valoisat illat: Komisario Jimmy Perez alkaa selvittää taidenäyttelyn avajaisissa oudosti käyttäytyneet miehen murhaa. Tapaus paljastaa monenlaista kylässä elävien ihmisten menneisyydestä. Ollaan Shetlanninsaarilla, jossa tapahtuma-aikaan, alkukesästä on yöttömien eli valoisien öiden aika.

Sputnik, rakastettuni: Nuori tokiolainen miesopettaja rakastuu opiskelutoveriinsa, joka puolestaan rakastuu itseään reilusti vanhempaan naiseen. Naiset matkustavat Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Tämän jälkeen kertoja ja Sumiren rakastettu yrittävät yhdessä löytää Sumiren. Lopetus on monitulkintainen. Murakamin teosten tapaan tämäkin romaani sisältää todellisuuden tarkastelua ehkä jollain lailla maagisen realismin hengessä.

Hylätty ranta: Teos on loppua kohti synkkenevä, miltei kauhuelementtejä sisältävä romaani. Päähenkilö lähtee perheensä kanssa pääsiäisenä pyhiinvaellusmatkalle paikkaan, jossa he ovat yhdessä pienen seurakuntalaisporukan kanssa käyneet vuosia sitten aiemminkin. Kylässä on oudon synkkä ja torjuva tunnelma. Läheiseen taloon tuodaan nuori tyttö synnyttämään lasta. Päähenkilön hiukan jälkeenjääneeltä vaikuttava veli kiinnostuu tytöstä ja veljekset lähtevät tapaamaan tyttöä. Tapahtumat saavat kuitenkin synkän suunnan.

Lukukokemuksena näistä kolmesta pidin eniten Murakamista. Viipyilevä kuvaus ja erikoiset henkilöt olivat kiinostavia, vaikka filosofinen osa menikin osittain hiukan yli ymmärrykseni. Murakamin päähenkilö päämäärättömyydessään herättää minussa sympaattisia tunteita.

Hylätty ranta oli kiinnostavasti kirjoitettu ja jännite säilyi, mutta tapahtumat olivat jollain lailla inhottavia, joten tarina jätti tahmean olon mieleen. (Pitää kuitenkin sanoa, että teos palkittiin vuonna 2015 Britanniassa parhaana esikoisromaanina.)

Valoisat illat oli mielestäni ihan ok perusdekkari, ja miljöön kuvaus oli kiinnostavaa, vaikka suomalaiselle nuo valoisat yöt ovat tietysti ihan tavanomainen kokemus. Näin pari viikkoa lukemisen jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että kirjasta ei jäänyt mitään erityistä mieleen.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus (Alan Bradley)

Kuka, mitä, missä?

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on Alan Bradleyn kirjoittaman Flavia de Luce-sarjan kolmas teos. Koko sarja on järjestyksessä Piiraan makea maku, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, Filminauha kohtalon käsissä, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Kuolleet linnut eivät laula, Nokisen tomumajan arvoitus, Kolmasti naukui kirjava kissa sekä uusimpana On hieno paikka haudan povi. 

Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Filminauha kohtalon käsissä ovat saaneet omat postauksensa tässä blogissa. 

Taustatietoja lyhyesti: Sarjan päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka elää 1950-luvun Englannissa, pienen maalaiskylän liepeillä rapistuvassa kartanossa köyhtyneen aristokraatti-isänsä ja kahden sisarensa kanssa. Flavia on eräänlainen poikkeusyksilö: hän on harrastajakemisti ja käyttää tietojaan ja taitojaan kylällä ja sen liepeillä sattuvien murhatapausten tutkinnassa - omin päin, vaikka paikallinen poliisi toivoo Flavian pysyttelevän sivussa  rikostapauksista. Usein kuitenkin näyttää käyvän niin, että Flavia saa haltuunsa jotain rikostutkinnan kannalta olennaista tietoa, josta poliisikin on lopulta kiitollinen.

Tässä tarinassa kylään saapuu mustalaisnainen, joka yöpyy vankkureineen Flavian perheen mailla. Yöllä tapahtuu kuitenkin kummia: mustalaisrouvan kimppuun hyökätään ja kylällä elellyt pikkurikollinen murhataan. Kuten Kuolema ei ole lasten leikkiä -teoksessa, myös tässä tarinassa henkirikoksen selvittäminen tuo ilmi myös menneisyydessä tapahtuneen synkän teon.

Lukukokemus

Bradleyn teosten viehätys perustuu mielestäni mennen maailman brittitunnelman lämminhenkiseen kuvaamiseen - niin murhista kuin onkin kysymys.Flavian perheen lisäksi myös Bishop's Laceyn kyläyhteisö tulee lukijalle tutuksi: käydään vastahakoisen Flavian kanssa kirkkokuoron harjoituksissa ja elokuvakerhossa, ajellaan maalaisbussilla ja syödään keittäjärouvan, mrs Mulletin tekemiä "englantilaisen keittiön helmiä". Flavian tavassa tehdä huomioita ympäristöstään ja läheisistään on paljon huumoria. En ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa niin, etten olisi jossain vaiheessa kikattanut ääneen Flavian sanavalinnoille.

Teokset tuntuvat myös rakentavan vähän kerrassaan Flavian omaa tarinaa. Paitsi että niissä jokaisessa on erillinen murhatapaus selviteltävänä, ne kaikki paljastavat yleensä jotain uutta Flavian perheen, erityisesti kadonneen/ kuolleen äidin elämästä. Siinä mielessä kirjat kannattasi ehkä lukea oikeassa järjestyksessä. Mielestäni teoksissa rakennetaan jonkinlaista tulevaa kliimaksia Harrietin (Flavian äiti) katoamisen selvittämiseksi. Jos jotain pitäisi veikata, niin luulisin, että äiti ei olekaan kuollut, kuten Flavia tässä vaiheessa uskoo, vaan lähtenyt/joutunut jostain muusta syystä erilleen perheestään.

Hummerihaarukassa de Lucen perheen taustat tuntuivat tärkeämmältä kuin murha - sen verran keinotekoiselta henkirikos motiiveineen tällä kertaa tuntui.

Nukkekaappi (Jessie Burton)

Kuka, missä, milloin?

Nukkekaapin päähenkilö on nuori aviovaimo Petronella Oortman , jonka avioliitto amsterdamilaisen kauppiaan ja merenkulkijan Johannes Brandtin kanssa ei ole ollenkaan sellainen kuin hän odotti.

Johannes osoittautuu homoseksuaaliksi, mikä saa Nellan miettimään oman elämänsä tarkoitusta. Voiko olla vaimo ilman omia jälkeläisiä? Millaiseksi voi muodostua suhde mieheen, joka ei tunne häntä kohtaan halua?

Ollaan siis 1600-luvun Amsterdamissa, jossa eletään tiukasti yhteisön luomien raamien mukaista elämää. Homosuhteet ovat sodomiaa - ja sellaisesta voi saada kuolemantuomion.

Mikä kaappi?

Tarina on saanut nimensä nukkekaapista, kodin pienoismallista, jonka Johannes ostaa vaimolleen häälahjaksi. Brandtien kotiportaille alkaa ilmaantua paketteja, joissa on talon väkeä esittäviä miniatyyrinukkeja sekä esineitä, joilla tuntuu olevan Nellalle jokin sanoma. Kuka niitä lähettää ja miksi?
(Kirjan nimi on muuten alkukielellä The Miniaturist, joka viittaa tarinassa kovin mystiseksi jäävään  kaapin tekijään.)

Nellan epätavalliseen perheeseen kuuluu Johanneksen lisäksi tämän sisar Marin, tummaihoinen palvelija Otto sekä Cornelia -sisäkkö - ja isännän kaksi koiraa. Näistä ihmisistä tulee Nellalle tärkeitä, mutta ristiriitoja tästä joukosta ei totisesti puutu! Tarinassa ei varsinaisesti ole onnellista loppua, mutta toivonkajoa on kuitenkin olemassa viimeisten lehtien kääntyessä.

Lukukokemus

Tarina oli Burtonin Muusan tavoin erittäin mukaansatempaava ja kiinnostava. En tunne niin hyvin Alankomaiden historiaa, että voisin arvioida miljöön kuvauksen uskottavuutta, mutta ainakin minuun ajankuva upposi täysin.Uskottavuus on osin kiinnostavien yksityiskohtien ansiota. Tarinassa esimerkiksi nimetään leivonnaisia ja kuvaillaan säätilaa, talon sisustusta ja henkilöiden vaateparsia.

Erityisen kiinnostavaa on lukea maailmasta, joka poikkeaa paljon omastamme elämäntavan, arvojen ja tietysti ympäristönkin suhteen. Modernista maailmasta kertoo yksilöiden halu löytää paikkansa yhteisössä ja saada arvostusta, jota oikeasti ansaitsee. Seksuaalinen suuntautuneisuus, rasismi, naisen asema - kaikki nämä teemat ovat esillä, mutta hiukan toisenlaisessa kehyksessä kuin suomalaisessa yhteiskunnassa 2010-luvulla. Suosittelen!