Suomessa, tarkemmin määrittelemättömässä kaupungissa. Kirjan nimi viittaa kahteen kesämökillä vietettyyn päivään. Kirjan aikajänne on suunnilleen 1970 -luvulta nykypäivään.
Kenestä kerrotaan?
Kirjan päähenkilö on Sistinja, joka tarinan alussa on lapsi ja tarinan lopussa keski-ikäinen nainen. Sistinja on äitinsä hylkäämä, tätinsä luona kasvanut tyttö. Hän ei saa elämästään otetta, vaan koulut käytyään lipuu elämään alkoholisoituvan ja väkivaltaisen miehen, Aken, kumppanina. Kestääkseen Sistinja tarvitsee lääkkeitä - ja viinaa. Sistinjan tytär Hertta on toinen keskeinen henkilö tarinassa.
Mistä on kyse?
"Kaksi viatonta päivää" on mielestäni sukupolvien tarina. Siinä kuvataan, kuinka tietynlainen osattomuus ja näköalattomuus siirtyy sukupolvelta toiselle. Kirjan nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että mökillä vietetyt päivät ovat pienen pieni osa Sistinjan ja Hertan viinanhuuruisesta elämästä eivätkä ole tarinan keskeisin asia. Kirjan kieli on paikoin tajunnanvirtamaista, mikä ainakin minulle luo vaikutelman siitä, että henkilöt ovat jotenkin niin upoksissa omaan surkeuteensa, että eivät enää ymmärrä, miten epänormaalia heidän "normaalielämänsä" on.
" Ja sitten Hertta kiskoo Aken kengät pois jaloista, se on Hertan luottotehtävä, Hertta on paras tyttö siihen hommaan. Mutta nyt Ake kaatuu hankalaan paikkaan, vessanpytyn ja seinän väliin. Hertta vuoroin empii, vuoroin raivoaa. Ake on painava. Hän repii ja repii, ei Ake liikahda, on jätettävä. Itse käytävä pissalla niin että nostaa jalat Aken ruhon päälle. Pitää Aken paksua niskaa jalkatukena.
Herttaa naurattaa."
Kirjan teemoja
perhe
parisuhde
alkoholismi
lapsuus
Herttaa naurattaa."
Kirjan teemoja
perhe
parisuhde
alkoholismi
lapsuus
Huomionarvoista
Näkökulma vaihtuu useaan otteeseen, eikä kertomus etene kronologisesti, vaan mukana on takaumia, joten tarinan seuraaminen on paikoin haasteellista. Toisaalta sekä äidin että tyttären lapsuus vaikuttaa yhtä ankealta, joten vaikutelma "tätä yhtä ja samaa" voi olla aiheellinenkin.
Kirjasta tulevat mieleeni Markus Nummen Karkkipäivä ja Mari Mörön Kiltin yön lahjat, jotka molemmat kertovat heitteillä olevista lapsista hyvinvointi-Suomessa.
Kirjasta tulevat mieleeni Markus Nummen Karkkipäivä ja Mari Mörön Kiltin yön lahjat, jotka molemmat kertovat heitteillä olevista lapsista hyvinvointi-Suomessa.
Kaksi viatonta päivää oli vuoden 2014 Finlandia -palkintoehdokas.
Lukion kurssit
4 vaikuttava kirjallisuus
6 ja 8 nykykirjallisuus
Lukion kurssit
4 vaikuttava kirjallisuus
6 ja 8 nykykirjallisuus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti